Åke Persson & Thomas Oldrup – Maailman pisin pajunköysi. 101 historiallista harhakäsitystä

maailman pisin pajunköysi 101 historiallista harhakäsitystä

Oletko aina luullut, että orjat rakensivat pyramidit, Einsteinilla oli huono koulutodistus, Magalhães purjehti ensimmäisenä maailman ympäri ja Marie Antoinette totesi nälkiintyneistä kansalaisistaan ”Syökööt leivoksia”? Jos näin on, Åke Perssonin ja Thomas Oldrupin kirja Maailman pisin pajunköysi. 101 historiallista harhakäsitystä on oikea teos tekemään lopun harhaluuloistasi. Mikään näistä, tai kirjassa esitetyistä muista 97 historiallisena totuutena elämään jääneestä tarinasta, ei nimittäin ole totta.

Persson ja Oldrup ovat historiaan eikoistuneita toimittajia, jotka ovat työskennelleet kauan populaaritieteellisen historiantutkimuksen parissa. Kirja on saanut alkunsa heidän viehtymyksestään harhakäsitysten voimaan: monet kirjan myyteistä ovat säilyneet yleisessä tietoisuudessa vuosisatoja.

Miksi näin? Toisinaan kyse on ollut puhtaista väärinymmäryksistä, joskus siitä, että hyvä tarina elää ja saa kuulijoita totuutta helpommin. Usein harhakäsitysten takana on myös poliittisia motiiveja. Propagandaa ja suoranaisia valheita on aina käytetty mustamaalaamaan vastustajia ja pönkittämään omaa asemaa. Siinä mielessä Maailman pisin pajunköysi on myös muistutus siitä, ettei kaikkea tarvitse tai pidä uskoa. Samanlaisia myyttejä ja harhakäsityksiä luodaan ja tulee luoduksi myös omalla ajallamme.

Pidän paljon kirjan ideasta ja historiasta kiinnostuneena se kuulosti mielenkiintoiselta lähestymistavalta populaariin historiaan. Kirja tarjoaa juuri sitä mitä se lupaa: tunnettuja ja tuntemattomampiakin harhakäsityksiä ja niiden oikaisuja sekä selityksiä, joista toiset ovat vieraampia kuin toiset. Voinkin suositella kirjaa sekä niille, jotka haluavat päivittää tietämystään historian yksityiskohdista että niille, jotka haluavat tehdä vaikutuksen tuttavapiiriinsä briljeeraamalla.

Minulle lukukokemus ei jälkeenpäin ajatellen ollut niin antoisa kuin olin ehkä odottanut. Kirja ei sinänsä tuottanut pettymystä vaan pikemminkin yliarvioin innostukseni aiheeseen, ja kirja tuli valittua luettavaksi vääränä ajankohtana. Hain siitä kevyttä ja viihdyttävää välipalaluettavaa (mitä se oli) kurssien lukulistoja keventämään, kun mieli olisi sittenkin tehnyt enemmän uppoutua laadukkaaseen romaaniin pakollisten lukemisten välissäkin. Kelpo teos silti, jos tykkää vastaavanlaisesta kirjallisuudesta.

Helmet-lukuhaaste: 18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa

Varastaisinko?

××× = syyllistyn taskuvarkauteen

Oletko jäänyt kiinni historiallisesta harhakäsityksestä?

 

Päivi Alasalmi – Pajulinnun huuto

”Olin pelännyt niin ankarasti hänen saapuvan jonain päivänä takaisin, että kun näin hänet seisomassa keskellä Aanaarin kylää, sydämessäni ei yllätyksekseni vellonutkaan enää viha eikä pelko vaan helpotus siitä, että enää minun ei tarvinnut herätä kauhuun ja valvoa öitäni.”

päivi alasalmi pajulinnun huuto blogi arvosteluPäivi Alasalmen Pajulinnun huuto on odotettua jatkoa Joenjoen laulun 1500-luvulla eläneen saamelaistyttö-Soruian tarinaan. Jos et ole lukenut Joenjoen laulua, luvassa on juonipaljastuksia! Edeltäjänsä lailla Pajulinnun huuto käsittelee saamelaisten ja suomalaisten suhteen muodostumista ja saamelaisten oikeutta omaan uskontoonsa ja maahansa.

On kulunut useampi vuosi siitä, kun Soruia synnytti pirkkalaisen Kaukomielen lapsen. Hänen häpeänsä naiivista rakastumisesta muukalaiseen muuttuu peloksi koko yhteisön tulevaisuudesta, kun Kaukomieli palaa takaisin kultaa janoavan miesjoukon kanssa. Heidän mukanaan Saamen maahan saapuva munkki Tuomas haluaa kieltää noitarummut ja jumalille uhraamisen. Jääkö Soruian ja hänen kylänsä kohtaloksi alistua vieraan vallan alle?

On eri asia opiskella historiankirjasta Ruotsin vallan ja kristinuskon vakiinnuttamista Suomessa kuin lukea sama asia romaanina. Oppikirjassa se on vain fakta, seuraus jollekin tapahtumalle ja edellytys seuraavalle. Kuvitteellisten henkilöiden kautta historia muuttuu elämäksi ja tunteiksi: huoleksi, peloksi, vihaksi ja toivoksi. Mikrotason kuvaus menneistä tapahtumista tekee historiasta omaksuttavampaa ja omakohtaisempaa, mikä on yksi historiallisen fiktion viehätyksistä. Tämä viehätys on yksi suurimpia syitä siihen, miksi Alasalmen saamelaisten vaiheista kertovat kirjat ovat herättäneet ihastusta.

Pajulinnun huuto avaa saamelaisten historiasta rajun ja väkivaltaisen luvun. Munkki Tuomas uskoo omaan vakaumukseensa niin vimmaisesti, ettei toisen pyhä merkitse hänelle mitään. Hän pakkokastaa saamelaisia ja tuhoaa heille pyhiä esineitä sekä paikkoja. Hänen käytöksensä on kuvattu niin kuvottavaksi, että se likaa lähetystyön käsitteen. Myöskään muiden pirkkalaisten käytös ei herätä ihastusta; heidän suonissaan tuntuu kiertävän vain ahneus. Täytyyhän siellä jotain muuta olla, täytyykö? Ei silloin, kun heidät kuvataan valloittajina.

Jatko-osat ovat usein ongelmallisia, mutta Pajulinnun huuto täyttää edeltäjänsä herättämät toiveet Soruian tarinan jatkon kuulemisesta. Samalla se on toinen kirjani Kansojen juurilla -lukuhaasteeseen. Jos vain ehtisin ensi viikolla lukea kolmannen kirjan pian päättyvään haasteeseen, se olisi kunnialla suoritettu!

Varastaisinko?

××××vaatii ryöstöä

Mille kirjalle tai kenen henkilön tarinalle sinä toivoisit jatko-osaa?

 

Yuval Noah Harari – Sapiens. Ihmisen lyhyt historia

”Seitsemänkymmentätuhatta vuotta sitten Homo sapiens oli vähäpätöinen eläin, joka puuhaili omiaan yhdessä Afrikan kolkassa. Seuraavien vuosituhansien aikana se teki itsestään koko planeetan herran ja ekosysteemien kauhun. Nykyisin sapiensista on tulossa jumala ja se on hankkimassa itselleen paitsi ikuisen nuoruuden myös jumalallisen kyvyn luoda ja tuhota.”

yuval noah harari sapiens ihmisen lyhyt historia blogi arvosteluOxfordissa historian tohtoriksi väitelleen Yuval Noah Hararin menestysteos Sapiens. Ihmisen lyhyt historia kaivaa ihmiskunnan luurangot esiin kaapistaan. Luurankojen esittely koko ihmisen historian ajalta voi kuulostaa puuduttavalta, mutta Hararin oivaltavat teoriat ja käytännönläheiset esimerkit pitävät tylsistymisen kaukana.

100 000 vuotta sitten maapallolla eli ainakin kuusi ihmislajia, joista on enää jäljellä vain yksi, Homo sapiens. Tuhansien vuosien kuluessa ihminen siirtyi metsästäjä-keräilijästä maanviljelijäksi, alkoi rakentaa imperiumeja ja muodosti maailmankatsomuksensa myyttien varaan. Myyteistä kehittyi lukuisia arkipäivää ohjaavia järjestelmiä rahasta ja kansallisvaltioista uskontoihin ja tieteeseen. Miten tämä muutos tapahtui – tai toisella tavalla muotoiltuna: miten ihmisestä tuli ihminen? Miten ihminen sovitti päähänsä luomakunnan kruunun?

Sapiens yrittää vastata muun muassa  näihin kysymyksiin ja mutkistaa samalla historian oppikirjoissa suoristetut mutkat. Harari ei tyydy esittämään faktoja loogisessa järjestyksessä tai listaamaan syy-seuraus-ketjuja oppikirjamaiseen tyyliin vaan etsii ymmärrystä suurien kehityslinjojen takaa. Apunaan hän käyttää havainnollisia ja käytännönläheisiä esimerkkejä, jotka takaavat sen, että myös maallikko pysyy vauhdissa mukana.

Kursiakseen ihmisen taipaleen Afrikasta maailman valtaistuimille uskottavasti kasaan Harari esittää joukon hypoteeseja, jotka rikkovat niin yleisen mielipiteen kuin historiankirjoituksen myyttejä:

”Älä usko puunhalaajia, jotka väittävät esi-isiemme eläneen sopusoinnussa luonnon kanssa. Jo kauan ennen teollista vallankumousta Homo sapiens piti hallussaan ennätystä useimpien kasvi- ja eläinlajien ajamisessa sukupuuttoon. Meillä ihmisillä on kyseenalainen kunnia olla biologian historian tappavin laji.”

Hararin teoriat saavat lukijan kysenalaistamaan omia ja muiden käsityksiä ihmisestä ja ihmisyydestä. Hänen provokatiivinen, ajatuksia ravisteleva tyylinsä rohkaisee ottamaan kantaa, eikä kohtelemaan lukemaansa lopullisena totuutena. Harari tuo nimittäin vahvasti esille myös sen, että tiede määrittää itseään jatkuvasti uudelleen. Hänen väitteensä eivät ole lopullisia nauloja Homo sapiensin arkkuun vaan avoimia keskustelulle, kritiikille ja tutkimukselle.

Varsinkin viimeisen luvun väitteet saivat minut katsomaan ylös kirjasta ja hetkeksi vain sisäistämään juuri lukemiani lauseita. Geenitekniikka tai kyborgit eivät ole minulle kokonaan vieraita asioita, mutta Hararin olettamukset alan edistymisestä ja arkipäiväistymisestä yllättivät minut ennakoidulla tavalla:

”Väitetään, että ellei ydintuho tai ekologinen katastrofi tule väliin, nopea tekninen kehitys johtaa pian siihen, että Homo sapiensin syrjäyttävät kokonaan toisenlaiset olennot, jotka ovat erilaisia paitsi fyysiseltä olemukseltaan myös kognitiivisilta ja emotionaalisilta ominaisuuksiltaan. Useimmat sapiensit pitävät ajatusta äärimmäisen hämmentävänä. Uskomme mieluiten, että tulevaisuudessa aivan meidän kaltaisemme ihmiset matkustavat planeetalta toiselle nopeissa avaruusaluksissa.”

Sapiens ravisteleee lukijoitaan ulos tutusta ja turvallisesta kuplasta ja katsomaan sekä oivaltamaan asioita suuremmassa mittakaavassa – vaikka se tuntuisi epämukavalta. Teoksen asenne ihmiseen on virkistävän kriittinen ja sen rohkeus provosoida tekee lukemisesta koukuttavaa. Harari kääntää sen, mikä ihmisille opetetaan heidän historiansa läpäisevänä parempaan suuntautuvana kehityskulkuna, lähestulkoon päälaelleen. Jos kehityksemme onkin oikeasti taantumista, mihin olemme menossa? Sapiens ei lopu lohtua ja toivoa tuovaan vakuutukseen siitä, että ihminen osaa rangaista ongelmansa vaan viimeiseen painavaan kysymykseen:

”Onko mitään vaarallisempaa kuin tyytymättömät ja vastuuttomat jumalat, jotka eivät tiedä, mitä haluavat?”

Varastaisinko?

××××× = turvatoimetkaan eivät pidättele rikokselta

Mikä kirja tarjosi sinulle ahaa-elämyksiä?

 

Päivi Alasalmi – Joenjoen laulu

”Ja mikä minusta oli kaikkein hulluinta: miten ihmeessä he voisivat omistaa meidät ja maamme ja ihmisemme, kun me olimme jo omia ihmisiä omilla maillamme?”

Kirjavarkaan tunnustuksia -kirjablogi: Päivi Alasalmi - Joenjoen lauluPäivi Alasalmen Joenjoen laulu on lumoava ja moniääninen teos saamelaisista ja saamelaisuudesta muiden kansojen puristuksissa. Kolmen aikatasonsa kautta se maalaa kipeän kuvan siitä, kuinka Suomen alkuperäiskansalta on yritetty viedä niin uskonto, kieli kuin elinkeinot.

1500-luvulla elävä Soruia on naiivi ja lemmenkipeä 17-vuotias, joka aikoo tehdä löytämästään haavoittuneesta pirkkalaisesta miehen itselleen. Mutta millainen tulevaisuus on suhteella, jossa toinen päättää heti alussa omistaa toisen? Etenkin kun omistettava on viholliskansan jäsen, jota perhe tai yhteisö ei hyväksy?

Puoliksi saamelainen Lars Levi Laestadius saarnaa 1800-luvulla viinanpirua ja vääräuskoisia vastaan ja kamppailee itse kristillisyyden ja saamelaisuuden välillä. Historiallisena henkilönä hänen elämäntarinansa on kiinnostava myös faktanäkökulmasta.

Sami Uddas tuo tarinan nykyhetkeen. Hän pakenee päihteiden ja rikollisuuden sotkenutta elämäänsä kotiseudulleen Inariin ja tapaa Ingan, jonka intohimo on taistella inarinsaamen säilymisen puolesta.

Törmäävät maailmankuvat ja jokaisen kertojan sisäiset ristiriidat piirtävät kuvaa koko kansan kohtalosta. Kertojat ovat kiitettävän erilaisia ja tuovat oman ajankuvansa lukijan iholle. Selkeäksi suosikikseni nousi romaanin aloittava Soruia. Hänen tarinaansa pääsee onneksi seuraamaan Alasalmen toisessa romaanissa Pajulinnun huuto, jonka lukemista en malta odottaa!

Vaikka jokaisessa osassa käsiteltiin kysymystä omistamisesta, Samin osuus on ehdottomasti poliittisin. Alasalmi kuvaa saamelaisten olot hyvin lohduttomiksi: turistit harventavat porokantaa kaahailemalla autoillaan, viina vie miehiä, lapset karkaavat etelään, ja syöpä riivaa loppuja, joista ne, jotka eivät jaksa, ottavat itsensä hengiltä. Inga ei halua seurata kulttuurin kuolemaa sivusta:

”Minä uskon taisteluun. Siksi meitä on jäljellä  enää niin vähän, kun olemme olleet liian kilttejä. Kaiken olemme antaneet pois, että saisimme elää rauhassa, ja katso nyt, kuinka meille on käynyt.”

Kun Kustaa Vaasa 1500-luvulla julisti asumattoman erämaan kruunun hallintaan, hän ei ottanut huomioon aluetta asuttavia saamelaisia. Sillä tiellä ollaan edelleen. Totuus on, ettei Suomi ole vieläkään ratifioinut ILO 169-sopimusta alkuperäiskansojen omistusoikeuksista ikivanhoihin maihinsa ja vesistöihinsä. Jos haluat lukea aiheesta enemmän, Suomen YK-liitto kirjoittaa sopimuksesta näin, ja Yle on listannut siihen liittyviä uskomuksia.

Jos saamelaisuus kiinnostaa vähääkään (ja jos ei kiinnosta niin sitten yleissivistyksen kannalta) voin ehdottomasti suositella tätä läpileikkauksena kansan vaiheisiin. Laestadiuksen kiihkomielisyys tosin ärsytti välillä ja Samin elämä kuulosti erittäin rajulta, mutta kumpikin istui hyvin teoksen maailmaan. Soruian tarina voisi hyvinkin olla viiden tähden arvoinen, joten tähän kannattaa tarttua jo senkin takia. Kansojen juurilla -haasteeseen Joenjoen laulu on loistava valinta.

Haaste: Kansojen juurilla

Varastaisinko?

××××vaatii ryöstöä

Oletko sinä tutustunut saamelaisuuteen kirjallisuudessa tai sen ulkopuolella?