Otteita toukokuun lukupäiväkirjasta

Toukokuu oli minulle odotettu lomakuukausi, ja koska minulla oli sen takia käsissäni runsaasti aikaa, kirjoitin lähes päivittäistä päiväkirjaa, jolle tallentui aika kivasti muiden asioiden oheen myös se, mitä olen menneiden viikkojen aikana lukenut. Ajattelin siis kirjoittaa toukokuun tunnustukset hieman eri formaatissa kuin yleensä ja raottaa päiväkirjani sivuja.

2.5.

Viimeinen essee on palautettu, jes! Kävin sen kunniaksi palauttamassa ensimmäisen osan kymmenien kirjojen sivukirjastosta, jonka olen tänne nurkkiini haalinut lähdeteoksiksi. Matkalla kuuntelin Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin -kirjaa ja samastuin siihen paljon: lähtemiseen vieraaseen maahan, vapauteen joka samaan aikaan pelottaa ja innostaa, tutkimusmatkailuun ja siihen kuinka onnelliseksi tekee se että saa tehdä asioita joista on aidosti kiinnostunut.

4.5.

Lähdin ex tempore -reissulle Lontooseen, koska, no, just because I can ja intensiivisen, neljän seinän sisässä vietetyn esseeurakan jälkeen teki mieli kunnon maisemanvaihdosta. Tein täsmäiskuja Euroopan suurimpaan kirjakauppaan Piccadillyn Waterstonesiin ja uusiin lemppareihini Persephone Booksiin ja Daunt Booksiin. Kirjakaupoista ja -ostoksista kirjoitan myöhemmin lisää! Sain vähä vähältä huhtikuun aikana luetun Juha Hurmeen Niemen loppuun edellisenä päivänä ja kotimatkalla jatkoin Kankimäkeä. Olen aika lumoutunut 1000-luvun Japanin kuvauksesta ja vielä osuvammin tulin kuunnelleeksi juuri Kankimäen Lontoossa viettämää aikaa käsitellyt kohdat matkalla Lontoosta Leicesteriin. Tiedän jo nyt, että kun joskus mietin tätä aikaa, Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin on ensimmäinen kirja, joka minulle tulee mieleen. Siinä on jotain, mikä puhuttelee minua juuri nyt.

8.5.

Olen aloitellut muutamaa kirjaa, mutta oikein mikään ei ole iskenyt Kankimäen jälkeen. Olen katsonut Netflixistä Umbrella Academya, joka on aika yllättävä valinta minulta, ja nyt tekee mieli lukea scifiä ja sarjakuvia. Siihen tarpeeseen lainasin ensimmäisen osan Brian K. Vaughanin ja Fiona Staplesin Saga-sarjakuvaa, jonka lukaisin tänään. Se ei ehkä ollut ihan sitä, mitä hain, mutta ehkä jatkan sarjaa scifi-nälkään joskus tulevaisuudessa.

11.5.

Menin eilen kirjastoon etsimään Sally Rooneyn Conversations with Friends -romaania, josta olen kuullut hirveästi kehuja ja törmäsin samalla kahteen muuhun kirjaan, jotka näkyvät somessani varmasti eniten: Madeline Millerin Circeen ja Taylor Jenkins Reidin Daisy Jones & The Sixiin. Onko näiden puhutuimpien kirjojen haalinta tulkittava niin, että haluan kompensoida klassikkotäyteistä kevättä lukemalla kaikkein ajankohtaisimpia kirjoja, jotta pysyn edes jotenkin kärryillä siitä, mistä kirjayhteisössä puhutaan:D ? Ruokaa laittaessani äänikirjaseuralaisekseni on valikoitunut jostain syystä Stieg Larssonin Miehet jotka vihaavat naisia, joka on kaukana mukavuusalueeltani. Helsinkikaipuu on yltymään päin, mutta ihan vielä en halua täältä lähteä. Kotiinlähdön lähestymisen huomaa myös siitä, että olen alkanut laittaa helmetiin varauksia kirjoista, jotka haluan lukea Suomeen palattuani. Ja niitähän kertyy ihan kiitettävään tahtiin.

14.5.

Säät ovat hellineet Leicesteriä ja vietin päivän puistossa lukemassa Daisy Jones & The Sixiä. Pitkästä aikaa en olisi malttanut lopettaa ja jättää kirjaa kesken. Paistattelin päivää auringonpaisteessa (ja poltin olkapääni…), tempauduin täysin haastattelumuotoon kirjoitetun bänditarinan mukaan ja kuuntelin samalla kirjan kaveriksi tehtyä soittolistaa. Tuntui kuin olisin palannut lapsuuteni kesälomiin, jotka vietin pihakeinussa lukemassa vailla huolia tulevasta ja tuntien että kesä olisi ikuinen.

17.5.

Julkaisin ensimmäisen postaukseni Päähenkilössä (jos ette vielä tiedä, mistä puhun, käykää katsomassa täältä). Luin myös ihan arvalla kirjastosta mukaan tarttuneen Fábio Moonin ja Gabriel Bán Daytripper-sarjakuvan, josta tuli kertaheitolla lempisarjakuvani. Ihastuin ikihyviksi sen kuvitukseen, väreihin ja tarinaan.

20.5.

Viime päiviin on mahtunut monia hyvästejä, kun osa vaihtokavereista on palannut jo kotimaihinsa. Minäkin ostin jo lennot kotiin, mutta ennen koneeseen astumista on vielä pari reissua edessä. Ensimmäinen niistä suuntautuu Pohjois-Englantiin Newcastleen ja Durhamiin siskoni kanssa. Bussimatkalla kohti pohjoista sain Millenium-trilogian ensimmäisen osan loppuun, mutta en tykästynyt siihen niin paljoa, että uskoisin jatkavani sarjan loppuun. Leedsin bussiasemalla vaihtoyhteyttä odottaessani pääsin Circen pariin. Newcastlessa oli tietenkin tarkistettava paikallinen kirjavalikoima ja kotiutin Waterstonesista hurjan kauniin painoksen Katherine Mansfieldin kootuista novelleista. Nyt on ihan tosissaan määrättävä itselleen kirjanostokielto, koska muuten ei mene matkalaukku enää kiinni.

23.5.

Kotimatkalla kuuntelin Elina Hirvosen Kun aika loppuu -romaanin melkein kokonaan. Se on ollut lukulistallani siitä asti, kun se vuonna 2016 voitti Nuori Aleksis -palkinnon, jonka raadissa olin sitä edeltävänä vuonna istunut. Se oli loistava valinta bussimatkalle, mukavan lyhyt ja tiivis mutta myös mukaansatempaava ja painavilla teemoilla varustettu. Ylipäätään olen täällä ollessani päässyt äänikirjojen kuuntelemisen makuun, vaikka tähän asti olen kuunnellut niitä aika satunnaisesti.

27.5.

Walesin reissulla patikointivarusteisiin kuului kahdella kirjallisuuden opiskelijalla luonnollisesti kirjat siltä varalta, että matkan varrelta löytyisi leppoinen ranta tai joku sopiva nummi lukupaussille. Ja löytyihän niitä! Circe etenee rauhalliseen tahtiin, kiirehtimättä. Maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniit niin majapaikaksemme valikoituneessa, pastellinsävyisessä Tenbyssä kuin noin kahdeksan mailin päiväreissuilla mitä teimme Prembrokeshiren kansallispuiston coastal pathia pitkin. Ainut puute oli se, ettei asianmukaisia toreja löytynyt maailmanmestaruuden juhlistamiseen, mutta siitäkin selvisimme pystyttämällä kisakatsomon ensimmäisenä iltana laskuveden paljastamalle rannalle, joka oli heittämällä kaunein paikka, josta olen eläissäni jääkiekkoa seurannut.

31.5.

Walesista kotiuduttuani olen potenut flunssaa sängyn pohjalla. Suomeen palaaminen ei ole enää monenkaan päivän päässä ja vaikka odotan jo innolla kavereiden ja perheen näkemistä sekä kesä-Helsinkiä, tunnelma on haikea, kun ajattelen Englannin jättämistä taakseni.

Toukokuu ei ollut ollenkaan hullumpi kuukausi – lukurintamalla tai muutenkaan! Haikea ja hyvästien täyteinen se oli mutta myös täynnä odotusta tulevista seikkailuista. Wales vei sydämeni täysin ja kohoaa suosikkipaikkojeni joukkoon viimeiseltä puolelta vuodelta. Lukukuukautena toukokuu oli mukavan monipuolinen ja siinäkin näkyi sekä uusien seikkailuiden hakeminen vähemmän lukemieni genrejen joukosta että kaipuu suomen kielen pariin, jota hoidin äänikirjoilla. Lemppareitani olivat ehdottomasti Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, Fábio Moonin ja Gabriel Bán Daytripper ja Taylor Jenkins Reidin Daisy Jones & The Six. Seuraavan kerran kirjoittelen varmaan Suomen maaperältä, siihen asti ihania lukuhetkiä kaikille!

Mitä sinä luit toukokuussa?

Advertisement

Kevään luettuja

Edellisessä postauksessa kerroin kuulumisia ja jaoin reissukuvia vaihtoni viimeisimmiltä kuukausilta sekä lupasin pian kertoilla lukemistani kirjoista. Niitä onkin viimeisen kolmen kuukauden aikana ehtinyt kertyä ihan urakalla, joten mennäänpä asiaan sen kummemmitta alustuksitta.

HELMIKUU

Bernhard Schlink – The Reader

Jane Austen – Kasvattitytön tarina

Anne Frank – Nuoren tytön päiväkirja

T. S. Eliot – Autio maa

David Benioff – City of Thieves

Oscar Wilde – Dorian Grayn muotokuva

Näiden lisäksi kurssiohjelmassa oli novelleja James Joycen Dublinilaisia ja Elaine Showalterin toimittamasta Daughters of Decadence: Women Writers of Fin-de-Siécle -kokoelmista, mutta kummallekaan en pystynyt antamaan yhtään enempää aikaa kuin mitä lukulista vähimmäisillään edellytti.

Helmikuun kirjoista jopa kolme olin lukenut aiemmin: Kasvattitytön tarinan muistan olleen ensimmäisellä lukukerralla tylsin Austeneista, eikä se vieläkään lemppariksi noussut mutta tällä kertaa olin myötämielisempi sen sankaritarta Fanny Pricea kohtaan, Anne Frankin päiväkirja oli paljon koskettavampi nyt kun osaan paremmin sijoittaa sen kontekstiinsa ja Oscar Wilden klassikko lumosi kyllä ensimmäiselläkin lukukerralla, mutta ei läheskään yhtä totaalisesti kuin nyt. T. S. Eliotin Autio maa -runon olen myös saattanut lukea aikaisemmin suomeksi, mutta suhtauduin siihen tarkempien muistikuvien puutteessa ja alkukielisenä versiona varsin pelokkaasti ajatellen, että en tule saamaan modernismin merkkipaalusta mitään irti, mutta ennakkoluuloistani huolimatta se oli kurssin iloisimpia yllätyksiä, joka paljasti minulle salojaan ja viehätystään paljon enemmän kuin olin osannut odottaa.

Kuukauden ainut villi kortti ja opintojen ulkopuolella lukemani teos oli David Benioffin City of Thieves, jonka sain aivan yllättäin lahjaksi International Book Giving Daynä (en tiennyt semmoista olevan olemassakaan). Se sijoittuu Leningradin piiritykseen aikaan ja kertoo Levistä ja Kolyasta, jotka vankilaan jouduttuaan saavat mahdottoman tehtävän hankkia nälänhädän riivaamasta kaupungista kaksitoista kananmunaa. Kananmunien toimittaminen neuvostojohtajan tyttären hääkakkua varten on heidän ainut mahdollisuutensa päästä hengissä vankilasta pois. Itse ei olisi tullut valittua kyseistä kirjaa lukulistalle, mutta klassikoiden välissä se oli oiva hengähdystauko.

MAALISKUU

Art Spiegelman – Maus osat 1 & 2

Niina Mero – Englantilainen romanssi*

Jane Austen – Emma

Jim Shepard – The Book of Aron

Jane Austen – Viisasteleva sydän

Henriikka Rönkkönen – Bikinirajatapaus ja muita sinkkuelämän iloja

Jane Austen – Neito vanhassa linnassa

Saara Turunen – Sivuhenkilö

Jane Austen – Ylpeys & ennakkoluulo

Ruth Kluger – Landscapes of Memory

*arvostelukappale saatu kustantajalta pyytämättä

Maaliskuu oli hurja lukukuukausi. Näiden lisäksi lueskelin Mansfieldin novellikokoelmaa, johon hullaannuin aivan täysin mutta jota en millään ehtinyt lukea enempää kuin mitä seminaaria varten oli tarpeen. Lukemisen sijaan olen kyllä muistanut mainita sen noin joka toisessa käymässäni keskustelussa.

Suomen kielen (ja kevyemmän kirjallisuuden) kaipuuni näkyi siinä, että hotkaisin Gummerukselta aivan yllättäin saamani arvostelukappaleen, Niina Meron Englantilainen romanssin, joka miljöönsä ja kirjallisuusviitteidensä takia tuli luettua varsin sopivaan väliin, ja että ryhdyin kuuntelemaan äänikirjoja suomeksi. Pääsin vihdoin kärryille siitä, mistä kaikki puhuvat puhuessaan Sivuhenkilöstä ja jatkoin sinkkuelämän riemullisuuksista kuulemista minuun viime vuoden lopulla iskeneen Mielikuvituspoikaystävän jatko-osalla.

Kurssikirjallisuuden puolella luin jo ties kuinka monetta kertaa ikisuosikkini Ylpeyden ja ennakkoluulon ja Viisasteleva sydän vahvisti asemiaan suosikki-Austenieni joukossa. Niiden parissa ja niitä analysoiden vietinkin sitten ison osan huhtikuuta. Emma tuotti minulle eniten hankaluuksia, ja pelkäsin jo sen kohdalla saaneeni yliannostuksen Austenia. Viimeisenä kuitenkin odotti vielä ainut Austenin romaani, jota en ollut lukenut aiemmin vaan jota olin säästellyt ja säästellyt, nimittäin Northanger Abbey (en meinannut millään muistaa että se on suomennettu nimellä Neito vanhassa linnassa). Se paljastui aivan hulvattomaksi parodiaksi goottilaisesta romanssista ja hauskimpana Austenina pääsee kyllä aivan kärkikahinoihin suosikkititteleitä jaettaessa.

Art Spiegelmanin sarjakuva Maus ei tehnyt minuun niin isoa vaikutusta kuin moneen muuhun, vaikka taidokas, hieno ja konventioita haastava teos onkin. Jim Shepardin The Book of Aron, joka kertoo elämästä Varsovan ghetossa ja lasten oikeuksien puolestapuhujasta Jarosz Korczakista nuoren pojan silmin, jätti minut jostain syystä aika kylmäksi. Sen sijaan Ruth Klugerin muistelmateos Landscapes of Memory on yksi mielenkiintoisimmista tänä vuonna lukemistani teoksista, älykäs ja koskettava kuvaus nuoren juutalaistytön elämästä 1930-luvun Wienissä ja sitten useammalla keskitysleirillä ja siitä, miten hänen omat muistonsa vaikuttavat siihen, miten hän reagoi muiden ihmisten käsityksiin ja mielipiteisiin holokaustista aikuisiällä. Suosittelen teosta kaikille, jotka ovat vaikuttuneet Anne Frankin päiväkirjasta tai haluavat sen rinnalle jonkin toisen kertomuksen holokaustista tai joita kiinnostaa historiankirjoituksen ja yksilön kokemuksen suhde toisiinsa, muistamisen problematiikka tai trauman kuvaus kirjallisuudessa.

HUHTIKUU

Virginia Woolf – Majakka

Virginia Woolf – Oma huone

Huhtikuun kirjalista on hämäävän pieni (eikä sen lukuhetket suinkaan olleet aina niin levollisia kuin lempilukunurkassa köllötellessä napsaistu kuva antaa ymmärtää), mutta sen lisäksi että palasin sen aikana Daughters of Decadence -kokoelmaan ja luin reissussa ollessani e-kirjana Juha Hurmeen Niemeä, jota en kuitenkaan ihan saanut loppuun, ja Edinburghin Waterstonesista mukaan tarttunutta Oscar Wilden Decay of Lying and Other Essays -esseekokoelmaa, vietin suuren osan kuukaudesta nenä kiinni lähdekirjallisuudessa. Tankkasin siis Woolfin lisäksi aivan uskomattomat määrät tutkimusartikkeleita ja yksittäisiä lukuja esseeaiheitani käsittelevistä kirjoista.

Virginia Woolf on ehdottomasti tämän kevään ylivoimaisin kirjailijaihastukseni. Majakasta ja Omasta huoneesta tullaan siis varmasti kuulemaan vielä täällä blogissa, kunhan vain saan aikaiseksi kirjoittaa vanhoja kunnon tunnustuksia kirjavarkauksistani.

Oletko sinä löytänyt uusia lempikirjailijoita tänä vuonna?

Kuulumisia Englannista

Pitkästä aikaa. Viime viikot ovat olleet täynnä kirjoittamista kirjoittamista kirjoittamista. Olen hahmottanut aikaa lähinnä laskemalla päiviä deadlineihin ja seuraamalla lehtien ja kukkien puhkeamista puihin. Kun valtaosan päivistäni on ahmaissut kirjallisyysanalyysin tekeminen 13 000 sanan edestä ja viikonpäivien sijaan kullekin päivälle päätetyt sanamääräkiintiöt ovat jäsentäneet viikkojani, bloggaukselle en ole uhrannut montaakaan ajatusta. Mutta nyt täällä ollaan taas, palautin tänä aamuna viimeisen kurssin lopputyöni ja kunhan tästä esseesumasta toivun, kirjoitushaluja löytyy toivottavasti myös akateemisen analyysin ulkopuolelta.

Mitä kaikkea tässä blogihiljaisuuden aikana on sitten ehtinyt tapahtua? Maaliskuu oli hiljainen kuukausi, jonka lähes kolmen romaanin viikkotahti opintojen kanssa ajan tasalla pysymiseksi oli varsin tyrmäävä ja tarjosi varsinaisen intensiivikurssin siihen, miten puhua asiantuntevasti kirjoista, joita ei ole lukenut. Opiskelun ohessa kokeilimme kavereiden kanssa pakohuonepeliä, istuskelimme lähipubissa iltaa viettämässä ja suunnittelimme kevätloman reissuja.

Luennot loppuivat jo maaliskuun vaihtuessa huhtikuuhun, mutta se ei varsinaisesti tuonut helpotusta opiskelutahtiin. Loin itselleni elämäni tehokkaimman ja tiukimman kirjoitusrutiinin saadakseni valjastettua täällä oppimani akateemisesti korrektiin muotoon. Olen kirjoittanut yliopistoa varten vain pari pidempää esseetä aikaisemmin, ja nekin ovat olleet merkittävästi lyhyempiä kuin nyt urakoimani, joten voin sanoa saaneeni aikamoisen tulikasteen siihen, millainen prosessi akateemisen tutkielman kirjoittaminen tällaisessa mitassa on. Välillä olin aivan hukassa, halusin vaihtaa aihetta tai rajausta kesken kirjoitusprosessin kun argumenttini tuntui huonosti perustellulta, jäin jälkeen kun olin liian kunnianhimoinen aikataulutuksen suhteen ja hakkasin päätä seinään opetellessani uutta viittaustapaa. Opin, että tuhat sanaa on aika lailla takaraja siinä, kuinka paljon suhteellisen fiksua tekstiä saan tuotettua päivässä (ainakin englanniksi). Mutta kaikista hidasteista ja niistä turhautumisesta huolimatta nautin siitä, että sain uppoutua tutkimuksen maailmaan ja keskittyä tekemään paljon syvällisempää ja laajempaa analyysiä kuin mihin olen tähän mennessä tottunut. Iloitsin kirjoittamisen keskellä syntyneistä ahaa-elämyksistä, juuri sopivien tutkimusartikkeleiden löytymisestä silloin kun tunsin tekstini olevan jumissa ja siitä, että kaiken puurtamisen jälkeen voin olla tyytyväinen lopputulokseen ja itseeni riippumatta siitä, millaisia arvosanoja tulen saamaan.

Kevätloman kirjoitusaikataulua kirittivät tiedossa olleet ja ennakoimatta tulleet reissut, jolloin jätin läppärin kotiin lepäämään. Eduskuntavaalien ennakkoäänestys antoi loistavan tekosyyn pistää esseeprojektit hetkeksi sivuun ja lähteä kaverin kanssa Lontooseen, jossa sen lisäksi, että käväisimme Suomen suurlähetystössä antamassa äänemme, seikkailimme Bloomsburyn alueella kierrellen kirjakaupoissa, piipahtaen Tavistock Squarella, jonne modernistipiirit kokoontuivat viime vuosisadan alussa keskustelemaan taiteesta ja jossa Virginia Woolf asui useita vuosia, ja menettäen täysin uskomme siihen, että osaamme suunnistaa google mapsin avulla. Pari ylimäärästä kierrosta korttelin ympäri takasivat ainakin sen, että nyt on British Museumin ympäristö varsin hyvin hallussa.

Huhtikuulta eniten odottamani asia oli eeppinen yhdentoista päivän reissu, jonka minä ja poikaystäväni vietimme kierrellen Englantia ja Skotlantia. Etukäteen vähän jännitti, kun en ole ennen ollut noin pitkässä reissussa kenenkään kanssa kahdestaan ja koska osa majapaikoistamme valikoitui sillä, että valitsimme kartalta kivalta kuulostavan paikan ja päätimme varata yöpymispaikan sieltä tietämättä oikein yhtään mitä odottaa. Kaikki huolet osoittautuivat nopeasti turhiksi ja meillä oli aivan huippu reissu, joka on kirkkaasti yksi parhaista muistoista vaihtovuoden puolikkaaltani. Taitoimme matkaa Englannin maaseudun halki pohjoiseen pysähtyen ihmettelemään mahtavia luostarinrauniota ja yöpymään herttaisessa pikkukylässä. Skotlannissa vietimme muutamia päiviä haahuillen Glasgow’n ja Edinbughin taidemuseoissa ja omistautuen fish&chipsien sijaan varsin amerikkalaiselle ruokavaliolle. Ehdoton lempipaikkani oli Cornwall, jossa meitä hellivät kesäiset säät ja rantakaupungin rento surffitunnelma. Kävelyt rannalla laskuveden aikana, ulkoilmassa syöminen ja rauhalliset leffaillat olivat, niin kliseiseltä kuin yhdistelmä kuulostaakin, parasta palautumista vaativan ja työntäyteisen lukukauden jälkeen ja erittäin tarpeellinen hengähdystauko kiivaimman kirjoitusrupeaman keskellä. Erittäin epätyypillisesti itselleni en ajatellut ollenkaan kotona odottavia keskeneräisiä töitä tai edes lukenut mitään, mikä olisi millään liittynyt käsittelemiini aiheisiin vaan keskityin vain nauttimaan jäljellä olevasta ajasta.

Kevät täällä Englannissa on edennyt täyteen loistoonsa kuin varkain ja samalla minun aikani vaihdossa on kulumassa loppuun. Kokonainen kuukausi on onneksi vielä jäljellä ennen kuin Helsinki ja kesätyöt kutsuvat ja varsin poikkeuksellisesti ennen Suomeen palaamista minulla on edessä ihka oikea k e s ä l o m a. Kahtena viime vuotena en ole pitänyt kesällä lomaa ollenkaan vaan aloittanut työt keväällä lukukauden ollessa vielä käynnissä ja jatkanut niitä syksyyn, mutta nyt kun lukukausi täällä loppuu paljon ennakoimaani aikaisemmin, eikä paluulippua ole vielä varattu, aion viettää monta pitkää viikkoa rentoutuen, nauttien brittimenosta ja tehden juuri sitä mikä sattuu huvittamaan.

Alkuperäinen suunnitelmani oli iskeä tähän perään vielä kirjat, jotka olen lukenut helmikuun puolivälin jälkeen, mutta koska niitä on aika pino ja haluan paneutua niihin vähän pelkkää listausta pidemmin, en paisuta tämän postauksen pituutta enää enempää vaan kirjoittelen viime aikojen luetuista pian oman postauksensa.

Mitä sinulle kuuluu?

Kevään suosituslista

Nyt kun maaliskuu on jo hyvässä vauhdissa ja on siis virallisesti kevät, uskallan nimetä tämän listan kevään suosituksiksi, vaikka olen näistä asioista nauttinut lopputalven aikana. Tai no, en tiedä miten hyvin ”lopputalvi” kuvaa ajanjaksoa, jolloin lämpötilat nousevat reilusti yli viidentoista asteen ja kasvit ovat täydessä kukassa, mutta nyt sentään sääkin on malttanut asettua sadekuuroiksi ja voimakkaaksi viimaksi. Rakastan kaikenmoisten suosituslistojen lukemista, ja sellainen on minullakin lojunut luonnoksissa kohta vuoden päivät, joten tässä kirjajuttujen keskelle lempparilista asioista, joiden parissa olen viihtynyt viime aikoina.

01 Esseet

Olen viime viikkoina kehittänyt itselleni varsin vakavan pakkomielteen esseisiin. Essee on lukioajoista asti ollut yksi lempparini kirjallisuudenlajien joukossa sekä lukea että kirjoittaa itse: rakastin esseiden kirjoittamista äidinkielen kursseille lukiossa, essee on suosikkitapani suorittaa kurssi yliopistossa, koska siinä pääsee paneutumaan itseä kiinnostavaan aiheeseen paljon syvällisemmin kuin tentissä, ja bloggauksenikin venyvät toisinaan pienoisesseiden mittaan. Koska täältä Briteistä käsin on hieman hankalaa saada suomenkielistä esseekirjallisuutta käsiinsä, olen lukenut ahkerasti Nuoren Voiman nettiarkistoja (erityisen iso suositus Kati Aakkosen Dinot vs. patriarkaatti – Jurassic Park ja lihansyönnin kulttuuri – ja Olga Palon Kaikki haluavat olla Beyoncé -esseille). Haaveilen päivittäin Silvia Hosseinin Pölyn ylistys -esseekokoelman saamisesta käsiini, sillä olen kuullut siitä niin paljon ylistäviä sanoja.

02 Kirjoittaminen

Edelliseen liittyen minulla on hirveä tarve kokeilla esseenkirjoittamista myös itse, mutta sen lisäksi päiväkirjan kirjoittamisesta on tullut viimeisen puolen vuoden aikana todella tärkeä keino purkaa ja järjestellä ajatuksia. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen myös fiktion kirjoittaminen on käynyt mielessäni, mutta ehkä pitäydyn kuitenkin tutummaksi käyneellä asiapitoisemmalla linjalla. Ja kyllä, olen myös se nörtti, joka suhtautuu suurella innolla kurssisuoritusten vaatimiin esseetehtäviin, enkä malta odottaa pääseväni akateemisen kirjoittamisen ihanan kamalaan sykliin. Oli laji ja muoto ihan mikä tahansa, kirjoittaminen on lempitapojani viettää aikaa.

03 Elokuvatutkimuksen perusteet

Kaverini vinkkasi minulle Lindsay Ellisin YouTube -kanavan, jolla hän analysoi ja kritisoi elokuvia ja niissä esiintyviä ilmiöitä tarkkanäköisissä ja viihdyttävissä videoesseissään (kappas, sieltä se taas tuli, esseet). En ole ennen juuri videoesseen lajityyppiin törmännyt, mutta hänen videonsa tekivät minusta kertaheitolla lajin puolestapuhujan. Jos elokuvat siis kiinnostavat, kannattaa ehdottomasti tutustua Lindsay Ellisin videoihin, ne ovat mahtavia! Tällä hetkellä kanavalta löytyy pohdintoja muun muassa Disney-elokuvista, Transformerseista ja Lord of the Rings -elokuvasarjasta.

Elokuvat ja niiden tarkastelu hieman eri vinkkelistä on muutenkin käynyt tutuksi, sillä kirjallisuuden kursseillani on katsottu myös elokuva-adaptaatioita ja sitten analysoitu niitä. Kaunokirjallisuuden rinnalla olen innostunut lueskelemaan elokuvatutkimuksen perusteita, ja se on avannut minulle uuden kiinnostavan maailman, jota toivon pystyväni hyödyntämään vielä jossain vaiheessa opintojani.

04 Päiväunet

Olen ollut ennen ehkä maailman surkein ihminen ottamaan päiväunia, mutta vieraaseen maahan muuttamisen aiheuttama myllerrys ja muutoksiin sopeutumisesta syntynyt energiavaje on tehnyt päiväunista parhaan ystäväni. Aamuluennolta kotiin tullessa tai kotona opiskelun keskellä pieni rentoutumishetki on uinut osaksi melkein päivittäistä rytmiä, tekee hyvää hengähtää ennen iltamenoja tai luku-urakan keskellä!

05 Omaa luokkaa -podcast

Omaa luokkaa -podcast on ollut lempipodcastejani siitä lähtien, kun löysin podcastit reilu vuosi sitten, joten on korkea aika suositella sitä myös muille. Podcastin vetäjien Taija Roihan ja Mia Haglundin sanoin Omaa luokkaa on podcast feminismistä, yhteiskunnasta ja kulttuurista ja kaikesta mikä heitä kiinnostaa. Edellisellä tuotantokaudella he keskittyivät käsittelemään eri tunteita ja tällä kaudella jaksojen aiheina ovat erilaiset tilat. Heidän keskustelunsa herättävät aina hurjasti mielenkiintoisia ajatuksia ja saavat tarkastelemaan asioita näkökulmista, joita en ole ennen tajunnut ajatella. Lempijaksojani, tai ainakin niitä, joiden teemoihin palaan itse pohdinnoissani useimmiten, ovat hankalan naisen leimaa ja vihaa käsittelevät jaksot.

06 Lukupäiväkirjan pitäminen

Lukupäiväkirjan pitäminen on minulle välttämätöntä jo sen takia, että voin kerrata lukemieni kirjojen teemoja tenttiin tai käyttää muistiinpanojani avuksi esseetä kirjoittaessa. Se on loistava tapa jatkaa lukiessa syntyvien ajatusten pohtimista, rakentaa tulkintoja ja keskittyä asioihin, jotka kokee kirjassa kiinnostavimpina. Koska minulla on tapana innostua kirjaamaan ajatuksiani ylös siinä määrin, että muistiinpanoja on välillä sivukaupalla, se tekee lukemisesta paljon hitaampaa. Hidastaminen ei kuitenkaan haittaa minua ollenkaan, päinvastoin: se oli yksi lukutavoitteistani tälle vuodelle ja hyväksi todettu tapa saada lukemastaan eniten irti. Silloin lukeminen tuntuu todella keskustelun käymiseltä kirjan ja omien ajatusten välillä ja se motivoi lukemaan tarkemmin ja kaivautumaan syvemmälle kirjan maailmaan ja merkityksiin. Lukupäiväkirjan pitäminen vähemmälläkin paneutumisella toimii vallan mainiosti, toisinaan merkitsen ylös lähinnä vaikutuksen tehneitä lainauksia (tai sivunumeroita joilta niitä löytää) ja vähintään se toimii jonkinlaisena muistikuvana siitä, mitä kirjoja on tullut ylipäätään luettua.

Mistä asioista sinä olet hullaantunut tänä keväänä?

Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaaste (koonti)

Viime syksynä Mitä luimme kerran -blogin Laura ja @ireadlikephoeberuns -instatilin takaa löytyvä Mira pistivät käyntiin haasteen, johon lähdin innoissani mukaan lukemaan naisoletettujen kirjailijoiden kynäilemiä klassikkoteoksia. Haaste ja sen ympärillä käyty keskustelu saivat miettimään paljon kirjallisuuden ja omien lukutottumusteni sukupuolijakaumaa, joten kiitos haasteen järjestäjille ajatusten herättelystä!

Ennen viime vuotta en koskaan tarkkaillut sitä, kuinka suuri osa lukemastani on naisten tai miesten kirjoittamia teoksia, enkä viime vuonnakaan ajatellut kirjailijan sukupuolta valitessani luettavaa, mutta vuoden lopulla suoritin laskennallisia toimenpiteitä, jotka paljastivat, että vuonna 2018 lukemistani kirjoista jopa 72 % oli lähtöisin naisoletetun kirjailijan kynästä. Nyt asiaan tarkemmin perehdyttyäni voin sanoa, että niin kauan kuin olen kirjannut ylös lukemiani, olen lukenut enemmän naiskirjailijoiden teoksia (vastaavat luvut aiemmilta vuosilta ovat nimittäin 2017: 54%, 2016: 51%, 2015: 64%, 2014: 60%). Omien lukutottumusteni kanssa olen siis jopa siinä pisteessä, että voisin harkita lukevani enemmän miesoletettujen teoksia, mutta jos mietitään esimerkiksi kirjallisuuden kaanonin miesvaltaisuutta, naiskirjailijoiden teokset tarvitsevat ja ansaitsevat enemmän huomiota kuin ne ovat tähän mennessä saaneet.

Kaanonin miesvaltaisuus kiinnostaa minua myös erityisesti siksi, että kirjallisuutta opiskellessa ja muutenkin aika paljon klassikkoja lukevana ihmisenä olisi helppo lukea huomaamattaan lähes pelkästään miesten kirjoittamia teoksia. Prosenttilukujen makuun päästyäni minua alkoi kiinnostaa se, kuinka paljon mies- ja naiskirjailijoiden teoksia olen tullut lukeneeksi yliopistoa varten ja millainen osuus kurssien kirjavaihtoehdoista on mies- ja kuinka paljon naiskirjailijoiden teoksia, sillä oletusarvoisesti suurimmalla osalla yliopistossa luetettavista teoksista on klassikkoarvoa. Kirjallisuushistorialla on suuri rooli erityisesti opintojen alkuvaiheessa ja sekä maailmankirjallisuuden että kotimaisen kirjallisuuden historiaa opiskelleena yliopiston kirjalistaltani löytyy varsin kattava kokoelma tärkeimmäksi katsottua kirjallisuutta sekä tietenkin vapaavalintaisten kurssien vähän modernimpia klassikoita.

Olen näihin tilastoihin ottanut huomioon kaikki yliopistokurssieni lukulistoilla luettavaksi tarjotut (ja joissakin tapauksissa määrätyt) kaunokirjalliset teokset. Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta kaikkien yliopistokurssieni kirjalistat ovat vielä jäljitettävissä ja senkin osalta olen laskenut mukaan kurssille lukemani teokset. Kurssivalinnoista ja kurssien enemmän tai vähemmän vaihtuvista kirjalistoista riippuen luvut vaihtelevat luonnollisesti eri opiskelijoiden lukeman kirjallisuuden välillä, mutta minun kahden ja puolen vuoden kirjallisuuden opiskelun kannalta luvut ovat seuraavanlaiset. Listaukseni kattaa kaiken kaikkiaan 125 kirjaa. Niistä vain 34% on naisten kirjoittamia. Pyöristetysti kaksi kolmasosaa kirjallisuuden kursseilla luetettavasta kaunokirjallisuudesta on miesten kirjoittamaa, mikä kertoo omaa tarinaansa siitä, millaisten tekstien katsotaan määrittelevän kulttuuriperintöämme ja joiden katsotaan olevan tutkimuksen arvoista.

Koska minulla on ollut tunne, että olen yliopistoympyröissäkin navigoitunut naiskirjailijoiden kirjoittamien teosten suuntaan silloin, kun olen voinut valita, laskin, muuttuuko tilanne radikaalisti, jos lasken vain ne teokset, jotka olen lukulistoilta oikeasti lukenut, mutta ei, prosenttimäärä pysyy samana. Varsinaisten kirjallisuushistorian kurssien osalta luvut ovat vielä synkempiä. Kolmella kotimaisen kirjallisuushistorian kurssilla luetetusta 45 klassikosta 31% on naisten kirjoittamia, mikä on pitkälti sen ansiota, että viimeisen kurssin (joka käsittää ajallisesti 1900-luvun loppupuolen) listalla jopa puolet teoksista on naisten kirjoittamia, mutta kahden aikaisempaan kirjallisuuteen keskittyvän kurssin tilanne on arvatenkin paljon huonompi. Yleisen kirjallisuustieteeseen verrattuna kotimaisen tilanne ei kuitenkaan ole kokonaisuudessaan niin paha, sillä maailmankirjallisuuden puolella keskiajan kirjallisuudesta nykyajan kirjallisuuteen asti ulottuvilla kahdella kurssilla luettavana oli yhteensä yksitoista teosta, joista jopa kaksi oli naiskirjailijoiden kirjoittamia. Siis kaksi. Jätän tämän nyt tähän.

Lukuhaaste on ollut loistava siinäkin mielessä, että sen innoittamana on käyty keskustelua siitä, miten klassikko yleensä määritellään ja mikä lasketaan klassikoksi. Miesvaltaiseen kaanoniin otetaan yleensä ne harvat kiintiönaiset 1800-luvulta: Austen ja Bronten siskokset. Nopealla laskutoimituksella vajaa 20 kirjaa BBC:n sadan kirjan listalla, jonka jokaisen pitäisi lukea elämänsä aikana, on naiskirjailijoiden teoksia, eikä Keskisuomalaisen vastaavalla listallakaan päästä montaa kirjaa 20 kappaleen paremmalle puolelle. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, etteikö maailmassa olisi hurjasti klassikoiksi kelpaavaa kirjallisuutta, joka ei ole miesten kirjoittamaa, niin kuin esimerkiksi Lauran kokoama lista haasteeseen sopivista esimerkkikirjoista osoittaa.

Tämän ränttäyksen jälkeen onkin sitten ehkä aiheellista kertoa, mitä luin itse haasteeseen. Ja vastaus on, että paljon vähemmän kuin olisin halunnut. Lukemani kirjat ovat myös hyvin pitkälle todella tunnettuja teoksia, jotka eivät välttämättä tarvitsisi yhtä paljon nostetta kuin moni muu potentiaalinen klassikko, mutta se ei tee niistä yhtään vähemmän sopivia tähän haasteeseen. Ironisesti kyllä kaikki haasteeseen lukemani kirjat olen lukenut sen takia, että ne ovat tulleet vastaan kurssien lukulistoilla, joten aivan toivotonta ei kirjallisuuden opetuskaan ole sukupuolijakauman perusteella. (Tosin sellainen huomautus täytyy vielä tehdä, että suuri osa näistä on löytynyt luettavakseni täältä Englannin puolelta kun taas aikaisempiin lukuihin otin mukaan vain kotiyliopistoa varten lue(te)tut teokset.)

#EVERYDAYISWOMENSDAYREADINGCHALLENGE -HAASTEESEEN LUETUT

Daphne du Maurier – Rebekka

Jane Austen – Järki & tunteet

Jane Austen – Kasvattitytön tarina

Jane Austen – Emma

Anne Frank – Nuoren tytön päiväkirja

Ja onhan tässä tullut lueskeltua sieltä täältä vähän muutakin haasteeseen sopivaa. Loppuun asti en ole näitä lukenut, mutta maininnan takia haluan nostaa nämä klassikkokirjallisuuden joukkoon. Mary Wollstonecraftin A Vindication of the Rights of Woman on ollut analysoinnin kohteena suhteessa Austeniin, samoin samalta osastolta vähemmän tunnettu Hannah Moren Strictures on the Modern System of Female Education, mutta kumpikin vain osittain. Lisäksi olen lukenut novelleja kahdesta eri kokoelmasta, jotka olisivat loistavia tähän: Elaine Showalterin editoima Daughters of Decadence – Women Writers of the Fin-de-Siécle sisältää novelleja monelta eri naiskirjailijalta ja Katherine Mansfieldin Selected Stories Mansfieldin parhaita. Kummallekin iso suositus, toivon ainakin itse ehtiväni lukevani kyseiset teokset kokonaan!

Ja parastahan tässä on se, että haaste jatkuu toiselle kierrokselle! Naisten kirjoittamat klassikot eivät siis ole menossa mihinkään, ainakaan jos se on minusta kiinni, ja toisella kierroksella aion lukea ainakin Virginia Woolfia, Sally Salmisen Katrinan, lisää Katherine Mansfieldiä ja varmaankin ainakin jonkun feminismin klassikkoteoksen. Ja tänään starttaa myös bookishteaparty-blogin Katrin Lukemattomat naiset -haasteen toinen kierros, johon kannattaa osallistua klassikkohaasteen rinnalla!

Jos opiskelet / olet opiskellut kirjallisuutta, minua kiinnostaisi kovasti tietää, miltä sinun opintojesi aikana luettujen kirjojen sukupuolijakauma näyttää!

Kirjat jotka kiinnostavat tällä hetkellä eniten

Vuoden lukutavoitteita pohtiessani tulin siihen tulokseen, etten kokoa tälle vuodelle samanlaista superlistaa kuin aikaisempina vuosina, mutta mietin tekeväni välillä pienempiä katsauksia kirjoihin, jotka innostavat minua sillä hetkellä eniten ja jotka haluaisin saada käsiini mieluiten heti juuri nyt. Yliopistolla lukutahti on aivan hirveä, mutta nyt kun kerran minulla alkoi reading week, jonka tarkoituksena on lukea kaikki rästit ja ehkä jopa jotain ennakkoon, eikä minun siis tarvitse aikatauluttaa kolmea pakollista romaania tälle viikolle (paitsi siis ne rästit… voi tätä logiikkaa), ehdin hieman haaveilla kirjoista, jotka lukisin, jos minulla olisi aikaa. Tai jotka luen niiden kirjojen sijasta, jotka minun pitäisi lukea.

Silvia Hosseini – Pölyn ylistys

Olen viime viikkoina ollut hurjan innostunut esseistä, sekä niiden lukemisesta että omien esseeideoiden hahmottelusta ja lajityyppiä ajatellessani mieleeni tulee joka kerta Silvia Hosseinin Pölyn ylistys. Harkitsin ostavani sen jo viime syksynä, mutta jätin asian hautumaan ja nyt joka kerta kun Pölyn ylistys vilahtaa blogeissa tai sosiaalisessa mediassa, harmittelen, etten hankkinut sitä silloin, kun pyörittelin sitä käsissäni kirjakaupassa. Mutta kyllä minä sen vielä käsiini saan!

Ali Smith – Autumn

Ali Smithin Autumnin bongasin englanninkielisestä kirjatubesta, enkä oikein osaa sanoa, mikä siinä tarkalleen viehätti, mutta se on jäänyt vahvasti mieleeni kirjana, joka pitäisi lukea. Tätäkin pyörittelin jo käsissäni, tällä kertaa lähikirjastossa, mutta huomattavasti pienemmät lainarajat ja kurssien pitkät lukulistat saivat jättämään sen vielä hyllyyn. Mutta kunhan toukokuu tulee ja minulla on aikaa lukea muutakin kuin määrättyjä kirjoja…

George Orwell – 1984

Orwellin klassikko on keikkunut lukulistalla jo vuosia, ja koska sitä on täällä ollessani ehditty suosittelemaan minulle jo useampaan kertaan, se kipuaa taas korkeammalle tärkeysjärjestyksessä. Luen aika harvoin dystopia- tai scifikirjallisuutta, mutta kaikkien aikojen suosikkikirjoihini kuuluu useampikin dystopiaklassikko, joten odotukset ovat korkealla tämän suhteen.

Niina Mero – Englantilainen romanssi

Niina Meron juuri julkaistu esikoisteos olisi ehkä mennyt minulta aivan ohi, jos sen arvostelukappale ei olisi kulkeutunut minulle asti. Täällä myöhäisviktoriaanisen arkkitehtuurin keskellä ei tunnu ollenkaan hassummalta ajatukselta lukea Oxfordiin sijoittuvaa romaania, eikä romanssin lupaavat assosiaatiot Jane Austeniin kuulosta yhtään pahalta. Paljon mitään en kirjasta tiedä, mutta tekee kovasti mieli lukea välillä jotain suomeksi.

Henriikka Rönkkönen – Bikinirajatapaus

Luin Rönkkösen Mielikuvituspoikaystävän juuri ennen vuodenvaihdetta ja se kohosi täydeksi yllätyksekseni vuoden lempikirjojeni joukkoon. Nyt suomen kieltä ja vähän kevyempää lukemista ikävöiden ja paikalliseen deittailukulttuuriin sotkeutuneena tekee hirveästi mieli uusia BookBeatin tilaus vain tämän takia, mutta ihan vielä tilanne ei ole vaatinut niin akuutteja toimenpiteitä.

Varmaan yksikään näistä (paitsi ehkä Englantilainen romanssi joka keikkuu fyysisessä muodossa tuossa ihan vieressäni pöydällä) ei ole sellainen, johon saan tartuttua seuraavan kuukauden sisään tai kenties koko keväänä, mutta ainahan sitä voi intoilla kirjoista ja haaveilla lukemattomista, vai mitä? 

Mitä kirjoja sinulla on tällä hetkellä lukulistan kärkipäässä?

Alkuvuoden kuulumisia ja luettuja

Alkuvuosi on hurahtanut brittiläistä elämänmenoa fiilistellen eli kaksikerroksisella bussilla ajellen, pubeissa istuskellen ja viikonloppuisin kuningatarta moikkaamaan matkustellen. Tai no, vähän vähemmän hohdokkaasti olen viime viikkoina opetellut muuttamaan puntia euroiksi, katsomaan tietä ylittäessäni ensin oikealle ja toimimaan ruokakaupassa, jossa vihannekset ja hedelmät punnitaan vasta kassalla. Olen puhunut loputtomiin säästä, eroavaisuuksista Suomen ja muiden maiden välillä ja siitä, miten sama asia ilmaistaan eri tavalla eri kielissä. Olen vastannut lukemattomiin kysymyksiin siitä, miten kukaan viitsii elää niin pohjoisessa, onko Suomen koulutusjärjestelmä todella niin hyvä kuin sanotaan ja millaista on puhua kieltä, jota sanotaan yhdeksi maailman vaikeimmista (tähän on fennistillä luonnollisesti monta vasta-argumenttia ja Suomen kielen monimutkaisuuksia valaisevaa esitelmää takataskussa).

Menneisiin viikkoihin on mahtunut rutkasti omien pelkojen ylittämistä, paljon virallisten asioiden hoitamisesta aiheutuvaa päänvaivaa ja hetkiä, jolloin mietin, miksi ihmeessä piti lähteä keskelle tuntematonta paikasta, jossa kaikki oli niin hyvin. Mutta niiden rinnalla on muistoja uhkarohkeasti ilman google mapsia tehdyistä löytöretkistä uusilla kotiseuduilla, näillä pitkillä kävelylenkeillä tai illanvieton lomassa käydyistä keskusteluista, jotka ovat avanneet kokonaisia maailmoja, ja muualle Englantiin suuntautuneista reissuista, joilla on uppouduttu Britannian historiaan Westminster Abbeyssä ja katseltu Lontoota Towerin muurilta, nautittu iltapäiväteetä ja kuunneltu Shakespearen sonetteja ääneen luettuna hänen kotikonnuillaan Startford-Upon-Avonissa sekä kuljeskeltu pitkin Yorkin historiallisia katuja ja törmätty lukuisiin Harry Potter -viittauksiin.

Yksi onnellinen kirjanörtti Shakespearen kotitalossa

Kirjoitan tätä postausta Leicesteristä, jonne karkasin kandia pakoon (lue: hakemaan inspiraatiota ja perspektiiviä sen nimenomaisen tutkielmapahasen kirjoittamiseen). Opiskelusta puhuttaessa olen aivan hullaantunut seminaaripainoitteiseen opiskelutyyliin, jossa tehdään paljon lähilukua yhdessä pienissä ryhmissä ja paneudutaan teksteihin keskustelemalla. Lähinnä luentojen kuuntelemiseen tottuneena se vaatii oman opiskelutyylin mukauttamista ja kolmella kirjallisuuden kurssilla, mikä käytännössä tarkoittaa kolmen romaanin viikkotahtia, aikamoista lukuvauhtia. Lisäksi se on synnyttänyt palavan tarpeen alleviivata ja tehdä muistiinpanoja itse kirjaan – siis minussa joka ennen ei nähnyt sivujen töhrimisessä minkäänlaista arvoa (ja nyt kun kaikki ulottuvillani olevat kirjat ovat kirjaston omia eivätkä alleviivattavissani). Lukupäiväkirjani on täyttynyt huimaa vauhtia ylöskirjoitetuista lainauksista ja pikkutarkoista muistiinpanoista, jotka jäävät kesken, kun on pakko siirtyä seuraavaan. Olen täällä ollessani aloittanut noin kymmenen kirjaa ja saanut loppuun ehkä kaksi, mutta siitä huolimatta olen ollut tyytyväisempi tapaani lukea kuin aikoihin. Jokin maisemanvaihdossa ja elämäni tiukimmassa lukuaikataulussa on saanut lukutapani naksahtamaan sellaiseen asentoon, että se on löytänyt rentouden ja flown päästä todella syvälle lukemassani ja käyttää kirjallisuusanalyysissäni työkaluja, jotka ovat aiemmin olleet ulottumattomissani. (Katsotaan vaan, olenko näin innoissani kirjallisuusanalyysistä vielä silloin, kun sitä on kirjoitettavana 13 000 sanan edestä ja deadlinet lähestyvät.)

ALKUVUODESTA OLEN LUKENUT

Jani Toivolan omaelämäkerran Musta tulee isona valkoinen joka oli hieno aloitus vuodelle

Stina Saaren esikoisrunoteoksen Änimling jonka toivon ottaneeni mukaani jotta voisin palata siihen

Jane Austenin Järjen ja tunteet jonka käsittely ensimmäisessä seminaarissa muutti pysyvästi käsitystäni Austenista

Thomas Hardyn Jude the Obscurea joka jäi kesken kun päähenkilön esimerkkiä seuraten jätin opiskelun sikseen ja lähdin treffeille (toivottavasti seuraukset eivät ole yhtä traagiset)

suurimman osan Anne Frankin Nuoren tytön päiväkirjasta jonka olen lukenut kerran aiemmin mutta jolle en osannut antaa samanlaista arvoa kuin nyt

Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuvaa johon hullaannuin ja jonka aion ehdottomasti lukea vielä loppuun

ensimmäiset parikymmentä sivua Ruth Klugerin Landscapes of Memorystä joka seminaarikäsittelyn pohjalta vaikutti hurjan mielenkiintoiselta

novelleja kokoelmasta Daughters of Decadence – Women Writers of Fin-de-Siécle jonka feministiset tulkinnat ovat ominta aluettani

Jane Austenin Kasvattitytön tarinaa jonka aion saada loppuun ennen ensi maanantain seminaaria

Bernhard Schlinkin Lukijan joka oli ehdottomasti tämän listauksen lukukokemuksista häiritsevin

novelleja James Joycen Dubliners -kokoelmasta joka pistää miettimään, ihanko oli pakko valita modernismia käsittelevä kurssi kun helpommallakin olisi varmasti päässyt

Mitä sinä olet lukenut alkuvuonna?

Erilaisia lukusuunnitelmia vuodelle 2019

Ennen kuin menen tarkemmin tälle vuodelle laatimiini lukusuunnitelmiin, on kai paikallaan avata hieman sitä, miksi ne poikkeavat edellisten vuosien suunnitelmista niin paljon, että menin nostamaan erilaisuuden tämän postauksen otsikkoon asti. Syy siihen on, että kalenterissani on tammikuun yhdeksännen päivän jälkeen pelkkiä kysymysmerkkejä, sillä lähden Englantiin vaihtoon puoleksi vuodeksi. Jännittää!

Koska etukäteen on hankala sanoa, millaiseksi arkeni siellä muodostuu, ja vaikka kirjallisuutta lähden opiskelemaan eli luettua varmasti tulee, kurssivalinnatkin varmistuvat vasta paikan päällä, joten kaikenlainen suunnittelu on poissa laskuista. Tarkkojen tbr-listojen tekeminen on siis varsin epäkäytännöllistä jo sen takia, että lähden puoleksi vuodeksi pois Suomen kirjastojärjestelmän ja oman kirjahyllyni ulottuvilta ja kirjaostoksetkin on tehtävä matkalaukun kilorajoitukset tarkasti mielessä. Tänä vuonna ei tule luettua kotimaisia uutuuksia tai hyllynlämmittäjiä, mutta innolla odotan, millaiset kirja-apajat odottavat löytäjäänsä Englannin maaperällä. Sitä en myöskään tiedä, mitä vaihtoaika tekee blogilleni ja bookstagramilleni, mutta yritän ainakin silloin tällöin päivitellä lukukuulumisia tänne, ja kuka tietää – ehkä vaihto inspiroi kirjoittamaan enemmänkin. Ihan ilman suunnitelmia en sentään tähänkään kirjavuoteen aio lähteä (vaikka se jos mikä olisi erilaista), joten tässä ovat lukusuunnitelmani vuosimallia 2019.

TÄNÄ VUONNA AION…

1 lukea vähemmän

Tai ainakin asettaa Goodreadsin lukutavoitteeni huomattavasti matalammalle kuin aikaisemmin. Hassua, miten viime vuonna sadan kirjan vuosivauhdin jälkeen pidin 70 kirjaa liian helppona haasteena, mutta nyt kaipaan sen verran hidasta lukutahtia, että haasteen asettaminen 50 kirjaan tuntuu liian paljolta. Toivon, että se, että Goodreadsin lukuhaasteessa näkyy vain 40 kirjan tavoite, toimii konkreettisena muistutuksena siitä, että vähempikin riittää ja että lukeminen on viimeinen asia tässä maailmassa, josta haluan stressata. Ehkä innostun lukemaan enemmän, mutta ainakaan en tee sitä numeroiden takia.

Numeroita ja lukuhaastetavoitteita tärkeämpi ajatus tässä taustalla on, että haluan lukemisen olevan mahdollisimman kiireetöntä ja tapa rentoutua. Haluan pysähtyä enemmän lukemisen lomassa, keskustella lukemastani ja siitä heräävistä ajatuksista lukupäiväkirjassa ja purkaa lukukokemuksiani vaikka näiden bloggausten muotoon, joita kirjoitan tänne nyt neljättä vuotta. Toisaalta haluan myös jättää enemmän tilaa muille asioille, joita minulla on tällä hetkellä elämässäni, sekä kaikelle ennakoimattomalle, jonka 2019 tuo tullessaan.

2 olla kokoamatta koko vuoden kattavaa tbr-listaa

Näitä on ollut hauska tehdä, mutta sen jälkeen, miten vähän innostuin lukemaan 80 kirjan listaltani viime vuonna, ajattelin jättää yksityiskohtaiset kunnianhimoiset listaukset tänä vuonna välistä. Kiinnostavimpien kirjojen lista muuttuu niin paljon vuoden aikana, että intoillakseni lukulistoista enemmän ajattelin esimerkiksi koota kymmenen sillä hetkellä eniten kiinnostavan kirjan listan parin kuukauden välin.

3 jättää huonot kirjat kesken

Olen aina ollut sellainen lukija, joka kitkuttaa loppuun sellaisetkin kirjat, jotka eivät tunnu pääsevän vauhtiin millään, ja muistan vain muutaman yksittäistapauksen, jonka olen jättänyt kesken. Viime vuonna paransin tässä jo jonkun verran, mutta tänä vuonna aion jättää entistä röyhkeämmin kesken kirjat, jotka eivät syystä tai toisesta nappaa. Elämä on liian lyhyt huonoille kirjoille vai miten se nyt olikaan…

4 kirjoittaa lukemastani enemmän

Jo toista vuotta peräkkäin huomaan toivovani, että olisin ehtinyt blogata useammasta kirjasta, joten tänä vuonna todella haluan pyhittää aikaa kirjoittamiselle lukemisen rinnalla. Rakastan kirjoista kirjoitamista ja sitä, kuinka antoisaa se on lukukokemuksen kannalta, joten toivottavasti lukupäiväkirjani sekä paperisena että sähköisenä versiona on ahkerassa käytössä tänä vuonna.

Näitä yleisempiä suuntaviivoja kirjoittaessani mieleeni on putkahdellut myös vähän tarkempia ajatuksia siitä, mitä ja millaista kirjallisuutta haluan löytää luettujen listalta vuoden lopussa, joten kirjakohtaista lukulistaa korvaamaan keksin tällaisia lukutavoitteita:

1 Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaasteeseen kirja tai pari lisää

2 Ainakin yksi novelli- ja yksi esseekokoelma

4 Runoutta, runoutta, runoutta!

5 Feminististä kirjallisuutta jossain muodossa, totta kai, ehkä klassikkolinjalla?

6 Ainakin yksi kirja joka mantereelta

No niin, eiköhän näillä pärjätä yksi vuosi! Teitkö sinä lukusuunnitelmia tälle vuodelle?

Kirjavuosi 2018

Sinne meni vuosi 2018 ja kuten aina yhden vuoden kuluessa loppuun, on aika tutkiskella menneen vuoden lukutilastoja ja etsiskellä luettujen seasta vuoden sykähdyttävimpiä kirjoja. Vuosi 2018 oli vähäkirjaisin vuosi aikoihin, vuosi jona tapahtui mahtavia juttuja ja vuosi jolloin olin väsyneempi kuin koskaan; vuosi jona intoilin kirjoista ja kirjallisuudesta hirveästi ja vuosi johon mahtui ajanjaksoja jolloin en pystynyt keskittymään lukemiseen yhtään.

Vuonna 2018 luin yhteensä 64 kirjaa, joista kaksi oli lukuvuorossa kahdesti, minkä takia Goodreadsin tilastot näyttävät 62 kirjaa. Luin 29 romaania, 11 tietokirjaa, 8 sarjakuvaa ja 8 runoteosta, 4 nuortenkirjaa ja yhden lastenkirjan, mutta näytelmiä, novelleja tai esseekokoelmia ei lukemistostani tänä vuonna löytynyt. Romaaneja luen yhä ylivoimaisesti eniten, mutta niiden määrä suhteessa muuhun lukemaani kirjallisuuteen on ollut pienessä laskussa koko blogiaikani ajan lukutottumusteni monipuolistuessa. Lukemistani kirjoista 2/3 on julkaistu 2000-luvulla ja 1/3 1900-luvulla, joten varsin uuden kirjallisuuden parissa olen viihtynyt, tosin näille luvuille vastapainona luettujen joukossa on myös kauan ennen ajanlaskun alkua sepitetty Gilgamesh.

Tänä vuonna laskin ensimmäistä kertaa, miten lukemani kirjat jakautuvat kirjailijan sukupuolen mukaan ja vaikka pientä naisten ylivaltaa osasin ennustaa, luvut ovat naiskirjailijoden hyväksi niinkin paljon, että 72% tänä lukemistani teoksista on lähtöisin naisoletetun kynästä. Luin kirjoja 56 eri kirjailijalta, jotka ovat lähtöisin 11 eri maasta. Tuttuun tapaan kotimainen kirjallisuus jyrää kattaessaan puolet kaikesta lukemastani, mutta sen lisäksi olen lukenut kourallisen yhdysvaltalaista, brittiläistä ja ruotsalaista kirjallisuutta ja poiminut kirjoja myös Italiasta, Burundista, Venäjältä, Mauritiukselta, Kolumbiasta ja Nigeriasta muinaista Mesopotamiaa unohtamatta. Aika tutuissa ja turvallisissa ympyröissä olen siis pyörinyt, mutta ensi vuonna toivon lukevani laajemmin eri maiden kirjallisuutta. Lisää nippelitietoa luetuistani löytyy Goodreadsin koosteesta.

Vuoden alussa asettamieni lukuhaasteiden suhteen vuosi meni vähän niin ja näin, Goodreadsin lukuhaasteen päätin jättää kesken marraskuussa, hyllynlämmittäjiä luin pyöreät nolla, vuodeksi laatimaltani 80 kirjan tbr:ltä luin 21 kirjaa, joista puolet oli kursseille ennakoitua lukemista, enkä laajentanut lukureviiriäni paljonkaan eri puolille maapalloa. Hups. Sarjakuvista sentään innostuin ja luin niitä ihan mukavasti, tosin en ikinä päätynyt tekemään haasteesta minkäänlaista koostetta. Vuonna 2018 myös ilmiselvästi kyllästyin arvostelemaan kirjoja tähdillä, sillä suurimmalle osalle lukemistani en ole antanut minkäänlaista tähtiarviota Goodreadsissa.

Vuoden 2019 parhaat kirjat

Loppuvuonna sekä lukemista että lukemaani kohdistuvaa asennetta kuvailee ehkä parhaiten sana meh, joten tätä postausta aloittaessani olin hieman epäileväinen sen suhteen, mistä löydän kirjoja, joita voin tituleerata vuoden parhaiksi. Mutta onhan noita tullut luettua ja ihastuttua ja hehkutettua ja tyrkytettyä joka toiselle vastaantulijalle ja lainattua vähintään joka viidenneksi repliikiksi mistä tahansa asiasta käydyssä keskustelussa. Tässä siis pitemmittä puheitta vuoden vaikuttavimmat lukukokemukset:

KOSKETTAVIN:

Svetlana Aleksijevits – Sodalla ei ole naisen kasvoja

Tiesin jo lukiessani, että Nobel-voittajan reportaasiromaani Neuvostoliiton armeijan riveissä taistelleista naissotilaista on yksi vuoden vaikuttavimmista lukukokemuksista. Sadoista haastatteluista koostettu teos kertoo vaiettua puolta sodasta, jossa haikaillaan leikattujen hiusten perään, jossa taistelutahdolle nauretaan päin naamaa ja josta palaavia ei odota kunnia vaan häpeä ja hiljaisuus.

VUODEN VIITATUIN:

Mary Beard – Women & Power. A manifesto

Silloin kun viittaan kirjaan ruotsin suullisessa kokeessa asti, se ansaitsee kunniamainnan. Beardin valtaa, julkista tilaa ja tilan ottamisen seurauksia ja siihen suhtautumista käsittelevä kirjanen on ollut esillä hurjan monissa keskusteluissa, joita olen käynyt kavereideni kanssa.

RÄVÄKIN & RIEMASTUTTAVIN:

Liv Strömquist – Kielletty hedelmä

Käsi ylös – kuka yllättyi Liv Strömquistin läsnäolosta listallani? Strömquist todella räjäytti pankin tänä vuonna: hän on eniten lukemani kirjailija ja varmasti myös henkilö, jonka nimen olen maininnut useimmin sekä somessa että ruudun ulkopuolisessa elämässä. Strömquistin tapa kritisoida kulttuurissamme ja yhteiskunnassamme vallitsevia asioita viiltävän terävästi ja raikkaan hervottomasti osuu kohdallani napakymppiin.

ROMAANEISTA MIELEENPAINUVIN:

Johanna Sinisalo – Ennen päivänlaskua ei voi

Ainut parhaimmistoon päässyt yliopiston lukulistoilta löydetty teos on vastustamaton leikkiessään intertekstuaalisuudella, mytologialla ja olentojen välisissä suhteissa ilmenevillä valtasuhteilla. Tarina peikonpoikasen adoptoivasta Mikaelista on jäänyt lähtemättömästi mieleeni ja odottaa aikaa päästä uudestaan luettavaksi.

RUNOTEOKSISTA VALLOITTAVIN:

Susinukke Kosola – Varisto

Varisto on loistava esimerkki kirjasta, jonka luin juuri oikeaan aikaan, sillä sen herättelemät kysymykset autenttisuudesta, identiteetistä ja ihmisyydestä sekä kulutustottumuksista, vallasta ja valinnoista osuivat hyvin pitkälle juuri niihin kysymysmerkkeihin, joita olin pyöritellyt mielessäni.

VUODEN YLLÄTTÄJÄ:

Henriikka Rönkkönen – Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita

Vuoden viimeisimpänä luettu, aivan mielivaltaisesti vuoden loppumetreillä podetun flunssan seuraksi valittu äänikirja, josta en ajatellut edes pitäväni kovin paljon, yllätti totaalisesti ja oli edellisen tavoin täydellisellä ajoituksella luettu kirja. En ikinä naura lukiessani, mutta Rönkköstä kuunnellessani minun oli pidäteltävä nauruntyrskähdyksiä ja suoranaista räkätystä, etten häiritsisi muiden saman katon alla nukkuvien unia.

ÄLYKKYYDESSÄÄN HUUMAAVIN:

Maggie Nelson – Argonautit

Argonauttien postaus odottaa vielä jäsentelyä luonnoksissa, mutta mitä todennäköisimmin tulen ylistämään siinä genrerajojen uhmaamista, muuttumisen ja määrittelyn teemojen käsittelyä sekä intellektuellien ajatusten ja omakohtaisuuden yhdistämistä.

IHANAA, KIRJARIKASTA VUOTTA 2019! ❤

Loppuvuoden luettuja

Blogi on saanut viettää taas hiljaiseloa, sillä hyvin työntäyteisen syksyn aikana (ja vielä sen jälkeen) on pitänyt karsia ylimääräisiä projekteja mahdollisimman minimiin. Kirjasyksyni on poikennut aikaisemmista huomattavasti: olen lukenut määrällisesti vähemmän ja tekstit joita olen lukenut eniten ja jotka ovat vaikuttaneet minuun, ovat olleet jotain muuta kuin kaunokirjallisuutta. Päätin marraskuussa, etten edes yritän saada Goodreadsin 80 kirjan lukutavoitetta täyteen tänä vuonna, koska olin jäänyt siinä auttamattomasti jälkeen ja vähälukuisesta vuodesta huolimatta tunsin kärsiväni pienoisesta lukuähkystä. Olen loppuvuodesta pitänyt paria poikkeusta lukuun ottamatta, suunnittelematta ja puolivahingossa, taukoa kaunokirjallisuuden lukemisesta ja havahtunut miettimään sitä, että lukutottumukseni taitavat olla tällä hetkellä murrosvaiheessa. Lukuintoni ei teoriassa ole hävinnyt mihinkään – maailmassa on hirveät määrät kirjoja jotka haluaisin lukea ja törmään jatkuvasti uusiin mielenkiintoisiin kirjoihin – mutta olen tullut tarttuneeksi kirjaan harvemmin ja tehnyt mieluummin muita asioita.

Suuri osa syksyn aikana lukemistani teksteistä on ollut sukupuolentutkimuksessa käsiteltäviä kysymyksiä koskevia tieteellisiä artikkeleita, ja vaikka ne ovat paikoin olleet raskasta luettavaa ja vieneet paljon tilaa muulta lukemiselta, ne ovat avanneet silmäni niin monelle uudelle kysymykselle tieteestä ja sen tuottamisen tavoista, sukupuolesta, aktivismista, politiikasta, intersektionaalisuudesta, taloudesta, ruoasta ja kaikesta mahdollisesta, minua ei haittaa ollenkaan, että aikaa ja jaksamista muulle lukemiselle on jäänyt vähemmän. Myöskään kirjallisuustieteen puolella en tule kovin usein lukeneeksi kokonaisia teoriateoksia, vaikka alkusyksystä voin sanoa päntänneeni satoja ja satoja sivuja Auerbachia, Bahtinia, Boothia ja kumppaneita ja loppusyksystä kuluttaneeni artikkelikaupalla taustamateriaalia Rebeccaa analysoivaa esseetäni varten (parhaiten nimettyjä artikkeleita, joihin törmäsin hakuja tehdessäni olivat muuten esimerkiksi Getting a Good Man to Love: Popular Romance Fiction and the Problem of Patriarchy ja The Cinderella Complex: Romance Fiction, Patriarchy and Capitalism).

Vaikka kirjablogia kirjoittaessa fokus on nimenomaan lukemisessa, pelkkiin kirjoihin keskittyvä lukeminen jättää huomiotta monia muita tekstejä, joille halusin antaa nyt maininnan. En tuo tätä esille selitelläkseni tai puolustellakseni vähäkirjaista syksyäni ikään kuin minulla olisi joku kiintiösivumäärä, joka olisi pakko täyttää, vaan ihmetelläkseni sitä, kuinka hämäävää on pitää vain kokonaisten teosten lukemista mainitsemisen arvoisena. Olen monesti viime aikoina ajatellut ja sanonut ääneen, että olen lukenut poikkeuksellisen vähän, etten ole oikein ollut lukutuulella, huomaamatta kuinka paljon muuta kuin kokonaisia kirjoja olen lukenut. Eikä ”vähälukuisuuteni” ole oikeastaan edes haitannut minua, vaikka minulla on ollut tapana harmitella sitä aika paljon täällä blogissa aina kuukausikoosteiden kohdalla, vaan minusta on tullut aika hyvä jättämään kirjoja kesken ja palauttamaan lukemattomia kirjoja kirjastoon, vaikka ennen olen ollut sen verran orjallinen lukija, että tein niin vain äärimmäisissä poikkeustilanteissa. Olen pyöritellyt mielessäni ja vähän aloittanutkin jo kirjoittamaan bloggausta lukutottumusteni muuttumisesta ja siitä, kuinka lukeminenkin lipsahtaa välillä suorittamisen puolelle kirjallisuuden kursseja suorittaessa ja lukutilastoja tarkastellessa, joten hieman laajempaa pohdintaa näistä asioista on ehkä luvassa. Sitä odotellessa kuitenkin esittelen ne kirjat, jotka olen loppuvuoden aikana lukenut.

Why We March. Signs of Protest and Hope

Mia Kankimäki – Naiset joita ajattelen öisin

Jenni Holma, Veera Järvenpää & Kaisu Tervonen (toim.) – Näkymätön sukupuoli. Ei-binäärisiä ihmisiä

Nelli Ruotsalainen – Täällä en pyydä enää anteeksi

Elena Ferrante – Loistava ystäväni

Michelle Obama – Becoming

Loppuvuodesta on lukemisten puolesta tullut huomaamatta ilahduttavan monipuolinen kattaus tietokirjaa, proosaa, runoutta, valokuvakirjaa ja omaelämäkertaa. Why We March -valokuvakirjaa tammikuussa 2017 järjestetyistä mielenosoituksista naisten oikeuksien puolesta ja Trumpia vastaan suosittelen niihin maailmantuskan hetkiin, kun tarvitsee muistutusta siitä, ettei ole yksin unelmoimassa tasa-arvoisemmasta ja oikeudenmukaisemmasta maailmasta, Näkymätöntä sukupuolta oikeastaan ihan kaikille, erityisesti niille, joita puheet sukupuolen moninaisuudesta hämmentävät tai tuntuvat vierailta. Ferranten Loistavasta ystävästä olin ehkä kuullut liikaa suitsutusta ihastuakseni siihen yhtä ennakkoluulottomasti kuin monet muut ja Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin -teoksestakin jäi päällimmäiseksi ajatus, että oisin voinut pitää siitä enemmän, mutta siinä oli joitain asioita ja näkökulmia, jotka hiersivät sen verran, ettei se ollut sellainen elämys kuin olin odottanut. Nelli Ruotsalaisen vaikuttavaa lavapresenssiä minulla on ollut ilo päästä seuraamaan niin kirjamessuilla kuin RunoSoulissa, mutta lukaisin hänen runokokoelmansa sen verran nopeasti, että minun täytyy palata sen pariin vielä muodostaakseni mielipiteeni. Michelle Obaman Becoming oli äänikirjana seuranani joulukortteja askarrellessani ja kiinnostava katsaus presidentinvaalien kulisseihin ja Yhdysvaltojen ensimmäisen naisen elämään.

En voi sanoa, etten loppuvuodesta olisi lukenut hyviä kirjoja, mutta kuitenkin luetuista on aika vaisu fiilis. Tätä ehkä tarkoitan lukuähkyllä: olen lukenut niin paljon, että on hankalaa vaikuttua. Siksi on ollut hyvä hidastaa vähän lukutahtia ja pitää taukoa silloin, kun on siltä tuntunut.

Ovatko sinun lukutottumuksesi muuttuneet tänä vuonna?