Yaa Gyasi – Matkalla kotiin

”Mun sydän meinaa särkyä, kun mä nään, että sulla – mun pojalla ja mun isän lapsenlapsella – on täällä Harlemissa lapsia, jotka ei edes tiedä sun nimeä, saati sitä, miltä sä näytät. Mä en voi ajatella muuta kuin että näin ei pitäis olla. Sä et ole oppinut kaikkea multa: on asioita, jotka sä opit sun isältä, vaikka sä et tuntenu sitä, ja se oppi ne valkosilta miehiltä. Surettaa nähdä, että oma poika on narkkari, vaikka mä marssin niin pitkän matkan, mutta vielä enemmän surettaa nähdä, että sä voit omasta mielestäs häipyä ihan kuin sun isä. Jos sä jatkat samaan malliin kuin nyt, valkosten miesten ei tarvitse enää tehdä mitään. Niiden ei tarvitse myydä sua eikä panna sua hiilikaivokseen, jotta ne omistais sut. Ne omistaa sut muutenkin ja ne sanoo, että se johtuu susta. Se on sun oma syy.”

yaa gyasi matkalla kotiin

Ghanalais-yhdysvaltalaisen Yaa Gyasin vahva esikoisromaani kertoo kahden siskon jälkeläisistä kahdelta puolen valtamerta. Toisena kiintopisteenä on orjakaupan ja heimosotien koettelema Ghana, toisena orjuuden ja rotuerottelun värittämä Yhdysvallat. Ghanaan jää Effia, brittiupseerille naitettu kaunis heimotyttö, joka elää Cape Coastin orjalinnoituksen ylemmissä kerroksissa. Linnoituksen pohjakerroksen haiseviin tyrmiin joutuu hänen siskopuolensa Esi, joka rahdataan orjalaivalla Amerikkaan.

Samasta linnoituksesta lähtee kaksi aivan eri suuntiin risteävää sukuhaaraa. Sukupolvien ketju ulottuu 14 päähenkilön kautta 250 vuoden päähän. Tiuhaan vaihtuvat päähenkilöt, näkökulmat ja vuosikymmenet tekevät romaanin rakenteesta novellimaisen kertomuksen, jonka jokainen luku paljastaa vilauksen päähenkilönsä ajasta, toiveista ja kamppailusta orjuuden ja vapauden välissä. Ghanaan jäävät saavat vuorollaan todistaa isäntien ja alistettujen monimutkaisia, verenpunaisiksi värjäytyviä suhteita ja sovittaa valintojaan heimoyhteisön tapoihin, perinteisiin ja uskomuksiin. Amerikassa Esin jälkeläisten tie vie plantaaseilta hiilikaivoksiin, vankiloihin ja inhoavien katseiden alaiseksi. Orjuuden päättymisestäkin on pitkä matka ihmisarvon saavuttamiseen.

”Siis tapoit miehen? Tiedätkö miks poliisit otti kiinni mun kaverin Joecyn, joka on tuolla noin? Se ei siirtyny kadun toiselle puolen, kun valkonen nainen käveli ohi. Se sai yhdeksän vuoden tuomion. Sä sait yhtä pitkän tuomion taposta.”

Valtameren erottamia serkkuja yhdistää samanlainen levoton juurettomuuden tunne, tarve päästä kotiin. He vaeltavat jatkuvasti paikasta toiseen tietämättä ehkä itsekään, mitä etsivät. Monet heistä eivät tunne vanhempiaan, vielä harvemmat vanhempiensa menneisyyttä. Silti heidän elämässään näkyy menneiden sukupolvien paino, orjuuden, uskottujen kirousten ja syrjinnän kaiut.  Gyasin romaanissa näkyykin samanlainen revisionistinen pyrkimys uudelleenkirjoittaa historiaa kuin Toni Morrisonilla: mustien näkökulmasta, mustien kokemuksesta, vaietusta näkyväksi.

Huolimatta valtavasta ajallisesta ja kulttuurisesta etäisyydestä, joka minulla on 1700-luvun Ghanaan tai muihin romaanin tapahtumapaikkoihin- ja aikoihin, Matkalla kotiin kosketti, ravisteli ja ui ihon alle. Niin kuin hyvä kaunokirja tekee, se supisti kolmensadan vuoden ja tuhansien kilometrien matkan näkö- ja kosketusetäisyydeksi, joka mahdollistaa elämisen ja kokemisen toisen ihmisen nahoissa.

Jos et halua pienintäkään vinkkiä tarinan loppuasetelmasta, hyppää tämän kappaleen yli. Romaanin nätistä, ympyrä sulkeutuu -lopusta on oltu montaa mieltä. Se on toiveikkaan helppo ja sovinnollinen loppu, ja kun sitä alkaa ajattelemaan, ehkä hieman lattea ja liian tarkaksi solmuksi kaikki neljätoista lankaa sitova verrattuna laajaan ja räiskyvään tunne- ja tapahtumaskaalaan, joka edeltää sitä. Ylipäätään loppuratkaisu voisi olla jotain enemmän kuin toivorikas ja anteeksiantava menneisyyden haamuja ja demoneita kohtaan. Pysäytän tässä kohtaa ajatukseni vastakysymykseen: miksi sen pitäisi olla? Jotta syyllistäminen aiheuttaisi syyllisyyttä ja katumusta? Eikö kotiinpaluun lohdullisuus ja toivo ole arvoisensa lopetus kärsimyksen kyllästämälle kertomukselle? Mahdollisuus meennen kohtaamiseen, kierteen katkaisemiseen ja parempaan tulevaan? Haluan uskoa, että se on.

Helmet-lukuhaaste: 26. Sukutarina

Varastaisinko?
×××× = vaatii ryöstöä

Suosittelepas tähän jatkoksi afrikkalaista kirjallisuutta, joka on tehnyt sinuun vaikutuksen.

Toukokuun tunnustukset

TÄSSÄ KUUSSA

Toukokuu lensi ohi jättämättä hengähdystaukoja. Jälkeenpäin ajateltuna ei ollut kovin järkevää aloittaa työt juuri silloin, kun olisi pitänyt hoitaa kaikkien kurssien loppuesseet, -tentit ja muut. Jotenkin siitä kuitenkin selvittiin, tekemällä 12-tuntisia päiviä, nipistämällä yöunista ja pitämällä vapaapäivät vain haaveiden tasolla. Loppukuusta olikin outoa, kun työpäivinä pystyi keskittymään pelkästään töihin ja päivinä, jolloin ei ollut töitä, ei tarvinut huolehtia deadlineista tai arvosanoista. Silloin sain luvan kanssa maata sängyssä koko päivän, sillä eiköhän kuume noussut heti, kun ensimmäinen vapaapäivä uskalsi tulla lähietäisyydelle. Nyt viimeisen viikon aikana on sentään ollut aikaa käydä lenkillä ja etsiä kevään merkkejä luonnosta (nimenomaan etsiä, sillä tässä kuussa on useampina päivinä satanut räntää kuin ollut satamatta) tai istua alas kirjan kanssa ja maistella siinä sivussa voileipäkakkua, jonka leivoimme kämppisten kanssa, vaikka kukaan ei valmistunut vielä miksikään.

toukokuun tunnustukset

Toukokuun kiireisyys näkyy myös siinä, ettei ajalta löydy yhtä ainoatakaan kirjakuvaa, mutta jospa kirsikankukat kelpaisivat, ovathan ne sentään nättejä 😀

LUETTUA

Minna Canth – Hanna

Teuvo Pakkala – Vaaralla

Arvid Järnefelt – Isänmaa

Virginia Woolf – Orlando (tunnustus tulossa?)

Nicola Yoon – Everything Everything (tunnustus tulossa?)

Malin Persson Giolito – Suurin kaikista (tunnustus tulossa)

Toukokuu oli lukukuukautena varsin hajanainen. Alkukuusta ahmin viimeiset kirjat 1800-luvun kirjallisuuden kurssille ja jälkikäteen ajateltuna niistä jäi päällimmäisenä käteen kiireen tuntu. Kun ne, sekä toiselle kurssille luettava Orlando oli hurjasteltu pois alta, alkoi lukemisen suhteen loma, johon tottumattomana epätavallisuuden tunnusmerkit täyttyivät heti, kun valitsin luettavakseni nuortenkirjallisuutta ja dekkarin.

Toukokuussa en lukenut yhtään viiden tähden kirjaa, mutta Woolfin Orlando jäi mieleen vahvimpana ja vaikuttavimpana ja luen sen varmaan joskus uudestaan suomeksi käännettynä. Vaaralla ja Isänmaa jäivät aika etäisiksi klassikoiksi, mihin syypäänä on suurelta osin kiire, jossa luin kirjat. Maailmalle allergisen tytön ensirakkaudesta kertova Everything Everything ei hypetyksestä huolimatta oikein iskenyt, ja vaikka kouluampumistapauksen oikeudenkäynnistä kertova Suurin kaikista oli karmealla tavalla viihdyttävä, ei siinäkään ollut lemppariainesta. Ei toukokuu silti huono lukukuukausi ollut vaan loppujen lopuksi ihanan rauhallinen muutamaan viime kuukauten verrattuna.

ENSI KUUSSA

Nyt ei tarvitse vähään aikaan ajatella, mitä minun pitäisi lukea, vaan mitä haluaisin lukea. Tavoitteenani on lukea loput kirjastolainat pois alta, jotta pääsen oman hyllyni lukemattomien kimppuun. Kesäsuunnitelmiini kuuluu myös maratoonata Potterit pitkästä aikaa, joten Viisasten kivi lähtee varmaan lukuun sopivan vapaapäivän sattuessa kohdalle. Jospa kesällä olisi myös aikaa ottaa kiinni kaksi kuukautta jäljessä laahaavat bloggaukset.

Mitä sinun kevääseesi kuului?

Huhtikuun tunnustukset

TÄSSÄ KUUSSA

Reippaasti toukokuun puolivälin jälkeen alkaisi jo melkein olla aika toukokuun tunnustuksille, mutta huhtikuunkin kirjavarkaudet odottavat vielä tunnustamistaan (enkä uskalla vilkuilla maaliskuun puolelle, sillä sielläkin saattaa vielä roikkua huomiota kaipaavia tapauksia). Palataan siis räntäsateiden, lukuvuoden viimeisten luentojen ja pääsiäisloman tauottamaan huhtikuuhun. Päätin maaliskuun koontipostaukseen kainoon toiveeseen siitä, että eihän minun tarvitse tehdä huhtikuussa muuta kuin lukea. Noh, ihan niin yksinkertaisesti ei kirjallisuuden opiskelijankaan arki pyöri. Aika hyvässä lukuaikataulussa minut ovat silti pitäneet sekä kurssien lopputöiden deadlinet että kirjaston lainojen palautuspäivät. Niin hyvässä, että lukusaldona on tässäkin kuussa yli 10 kirjaa (12) ja 3000 sivua (3331).

huhtikuun tunnustukset

LUETTUA

Aleksis Kivi – Nummisuutarit

Selvän teeman kuukaudelle asetti jälleen 1800-luvun kotimaisen kirjallisuuden kurssi, jonka ensimmäinen huhtikuinen etappi oli tutustuminen Aleksis Kiveen. Komedia kosioretkelle lähtevästä Eskosta upposi paljon Seitsemää veljestä paremmin.

Olof Lagercrantz – Helvetistä Paratiisiin. Dante ja hänen komediansa

Syksyllä käymäni kirjallisuushistorian kurssin lukulistaan kuului Danten Jumalainen näytelmä, mutta olin ehtinyt lukea runoelman jo lukiossa, ja ajattelin kuitata kohdan tutustumalla klassikkoa käsittelevään tutkimukseen. Sitä kautta käsiini päätyi Lagercrantzin Helvetistä Paratiisiin, joka on lyhyt läpileikkaus tiettyihin kohtiin, hahmoihin ja piirteisiin Jumalaisessa näytelmässä. Kyseisen kurssin tentti oli ja meni aikoja sitten, mutta sain kirjan loppuun vasta reilusti myöhemmin.

Petina Gappah – Muistojen kirja (tunnustus)

Muistojen kirja oli ensimmäinen erittäin houkuttelevasta uutuuskirjojen pinosta, joka majaili huhtikuussa hyllyssäni. Romaani kertoo albiinonaisesta Memorystä, joka istuu Zimbabwen pahamaineisessa kuolemansellissä ja palaa lapsuutensa muistoihin odottaessaan tuomiotaan.

Aleksis Kivi – Seitsemän veljestä

Suurin osa kirjoista, jotka kuuluivat 1800-luvun pakettiin, olivat mieluisia lukukokemuksia, mutta Seitsemän veljestä ei jaksanut sytyttää, ei sitten millään.

Anu Kaaja – Leda (tunnustus tulossa?)

Leda on nimensä mukaisesti uudelleenkerronta antiikin Leda-myytistä, jossa ylijumala Juppiter häpäisee nuoren neidon joutsenhahmoiseksi muuttuneena. Oikukas ja monikerroksinen romaani kertoo ja jättää kertomatta asioita niin kertojastaan kuin kerrottavasta. Harmi kyllä jouduin lukemaan Ledan niin nopeasti, että jälkikäteen tuntuu, että minulta jäi jotain tärkeää huomaamatta.

Juhani Aho – Papin tytär ja Papin rouva

Klassikkolistalla seuraavana oli romaanipari, joka kertoo maalaispappilassa kasvaneesta Ellistä, joka haaveissaan kurkottaa paljon pidemmälle kuin mitä olosuhteet hänelle sallivat. Teokset kommentoivat niin tyttöjen kasvatusta ja oikeutta koulutukseen kuin avioliittokäsityksiä.

huhtikuun tunnustukset2

Hanya Yanagihara – Pieni elämä (tunnustus tulossa)

Pieni elämä on nimestään huolimatta yli 900 sivua pitkä, ja se käsittää neljä elämää, joista keskeisin on salaperäisen, satutetun Juden tarina. Rankka, rankka kirja.

Yaa Gyasi – Matkalla kotiin (tunnustus tulossa)

Toinen kuukauden esikois- ja uutuuskirjoista, joka vei Afrikan mantereelle, oli Matkalla kotiin. Suuntana oli tällä kertaa Ghana, jossa kahden sisarpuolen tiet erosivat  valtameren verran: toinen jäi synnyinseudulleen ja toinen kuljetettiin orjalaivalla Amerikkaan.

Minna Canth – Työmiehen vaimo (tunnustus tulossa)

Hyvin miesvoittoisen kirjalistan suuri naisnimi on ehdottomasti, oikeutetusti Minna Canth, jolta luettavana kurssille oli kaksi teosta. Toinen niistä oli Työmiehen vaimo, kiivaasti yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen puuttuva näytelmä Johannasta ja hänen juomarimiehestään, joka tuhlaa vaimonsa rahat.

K. A. Tavaststjerna – Kovina aikoina

Vierain nimi kirjallisuushistorian lukulistalla oli ensimmäisiin suomalaisiin modernisteihin kuulunut K. A. Tavaststjerna, jonka teos Kovina aikoina kertoo nälkävuosista niin ylhäisten kuin alhaisten näkökulmasta ja antaa samalla läpileikkauksen tuolloiseen suomalaiseen yhteiskuntaan.

Franz Kafka – Muodonmuutos ja Rangaistussiirtolassa

Suomalaisten klassikoiden rinnalle luettavaksi nousi modernismin suuri nimi Franz Kafka, joka oli minulle uusi tuttavuus. Lukemani teoksen kaksi novellia, Muodonmuutos ja Rangaistussiirtolassa olivat Kafkan maineen mukaisia: absurdeja ja synkkiä.

ENSI KUUSSA

Toukokuu on jo niin pitkällä, että varsinaisista suunnitelmista alkaa olla turha puhua. Katsotaan siis muutaman päivän päästä toukokuun tunnustuksissa, mitä kaikkea viimeisiin viikkoihin on sisältynyt.

Mitä sinä olet lukenut viime aikoina?

Kirjaostoksia

Kirjaostoksia

Kirjavarkaiden ammattitauteihin kuuluu yletön mielenkiinto toisten kirjahyllyjen sisältöä kohtaan ja siksi luen mielelläni muiden postauksia siitä, minkälaisilla kirjoilla he hyllyään täyttävät. Ennen Helsinkiin muuttamista ostin kirjoja harvoin ja tarkkaan harkiten, eikä satunnaisissa löydöissäni oikein ollut esiteltävää postaukseksi asti. Helsinki sen sijaan on tuonut houkutukset vaarallisen lähelle ja etenkin kierrätyskeskuksissa on tullut kierreltyä helppojen saaliiden edullisten löytöjen perässä. Ei siis ihme, että kirjahyllyyn on alkanut kertyä lukuvuoroaan odottavia kirjoja. Aika ei nyt tunnu opiskelu- ja työkiireiden vuoksi millään riittävän kunnollisen tunnustuksen kirjoittamiseen, joten tässäpä välipalapostauksena alkuvuoden kirjaostoksia.

kirjaostoksia2

Uskokaa tai älkää, mutta tilasin ensimmäistä kertaa elämässäni kirjoja Adlibrikselta. Tilaukseen päätyi tarkkaan harkittu kirjakolmikko, joista olen kuullut paljon hyvää mutta joihin ei helposti törmää kirjakaupoissa. Benjamin Alire Sáenzin romaanilla Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe on kutsuvan runollinen nimi, liuta palkintoja ja lukuisia hyviä arvosteluja. Tästä kolmikosta se on ainoa, jota en ole vielä lukenut. Rupi Kaurin milk and honeya kehuin jo runokoostebloggauksessani, mutta kehutaan vielä toisen kerran: se on helposti lähestyttävä mutta koskettava ja vavahduttava runokokoelma kaksikymppistä koskettavista aiheista. Toinen yhtä vaikuttava lukukokemus oli Laura Batesin Everyday Sexism, joka pureutuu arkipäiväiseen ja sosiaalisesti hyväksyttyyn seksismiin ja sen ongelmiin.

kirjaostoksia3

Heittämällä alkuvuoden kauneimpia kirjaostoksiani ovat WSOY:n juhlapainokset 12 suomalaisesta klassikosta, joista tammikuussa ilmestyi Juhani Ahon Rautatie ja helmikuussa Tove Janssonin Kesäkirja. Ostan harvoin normaalihintaisia kirjoja, mutta näiden kohdalla on pakko venyttää budjettia, ne ovat niin kauniita!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viimeisinä vaan ei vähäisimpinä muita matkaan pomittuja eli alelöydöt Suomalaisesta: Pasi Pekkolan Lohikäärmeen värit minun piti lukea viime vuonna Kurjen siivellä -haasteeseen, mutta en ehtinyt ja John Boynen Kuudes mies, jota kaverini kehui yhdeksi lempikirjoistaan. Punainen väri on selvästi omiaan kiinnittämään huomioni kierrätyskeskuksessa, josta neljä muuta ovat kotoisin. Väriharmonian rikkova Mikko Rimmisen Nenäpäivä oli puhdas heräteostos, Anne Brontën Agnes kotiopettajataren ostin täydentämään klassikkohyllyäni kauniilla selkämyksellään, Chinua Acheben Kaikki hajoaa löytyy tämän(kin) vuoden lukusuunnitelmista ja Toni Morrison vetosi kirjallaan Rakkaus, koska aloitin hänen tuotantoonsa tutustumisen viime vuonna.

Yritän kovasti olla lainaamatta kirjoja kirjastosta järjestääkseni lukuaikaa näille (ja muille) oman hyllyn lukemattomille. Toivottavasti sitä järjestyy pian, ainakin silloin, kun saan viimeisetkin koulujutut hoidettua pois alta.

Oletko tehnyt hyviä kirjalöytöjä viime aikoina?

Maaliskuun tunnustukset

TÄSSÄ KUUSSA

Mistä johtuu, että kuluva vuosi tuntuu kuukausi kuukaudelta kiireisemmältä? Kiireiseltä siinä mielessä, että kalenteri täyttyy innolla odotetuista asioista ja jälkeenpäin selailtuna se kertoo monista kivoista muistoista, vaikka mukaan livahtaa silloin tällöin stressinpoikanenkin. Maaliskuussa bullet journaliini tekemistä merkinnöistä löytyy niin koulutöiden deadlineja, sitsijärjestelyjä, tulevaan kurottelua kesätöihin ja tuutorointiin orientautuessa, muihin bloggaajiin tutustumista ( ❤ ) kuin kulttuuririentoja museosta leffaan ja oopperaan. Niiden lisäksi maaliskuu on ollut kuppikakkujen leipomista, keväästä iloitsemista (vaikka tänään maa oli taas valkoinen), paljon naurua ja Gilmore Girlsiin koukuttumista.

Listasin viime kuussa lukutavoitteikseni runokirjojen lukemista loppuun, novelleja, paljon vapaa-ajan lukemista ja opiskelun puolesta vahvaa modernismipainotusta. Näin suunnitteli siis lukuvapautta maistanut kirjallisuuden opiskelija, jolla oli loppukevään kursseille vain kolme kirjaa luettavana. Kuinkas sitten kävikään? Tunnollinen opiskelija meni lupaamaan kirjatenttivänsä 1800-luvun kotimaisen kirjallisuuden ja sai 14 kirjaa lisää lukulistallensa tosta noin vaan. Tästä voikin jo päätellä, missä tunnelmissa ja missä ajassa olen viettänyt pari viimeistä viikkoa… En silti valita: tästäkin ”pakkolukemisesta” on löytynyt helmiä! Ja on kuukauteeni mahtunut uskomaton määrä muutakin. En oikein tiedä mistä olen näpistänyt ajan hurjalle lukusaldolleni, kun tuntuu, että olen koko ajan ollut menossa jonnekin ja tekemässä jotakin, mutta niin vain Goodreads näyttää 13 luettua kirjaa ja 3 507 sivua. Mitä?

maaliskuun tunnustukset

LUETTUA

Minna Rytisalo – Lempi (tunnustus)

Vielä onnellisesti siinä luulossa, että voin maaliskuussa lueskella mitä haluan, ja ennenkuulumattoman ajankohtaisesti Blogistanian palkinnonjaon alla sain viimein luettavaksi Minna Rytisalon kehutun esikoisteoksen, Lempin. Lempi sukeltaa Lapin sotaan ja sota-ajan kiirehtimiin, kolmen kertojan ja kirjan nimikkohenkilön Lempin tekemiin päätöksiin, joiden kanssa heidän on elettävä sekä sodan myrskynsilmässä että rauhan aikana.

Åke Persson & Thoma Oldrup – Maailman pisin pajunköysi. 101 historiallista harhakäsitystä (tunnustus)

Maailman pisin pajunköysi kokoaa nimensä mukaisesti yhteen 101 elämään jäänyttä harhakäsitystä historiallisista henkilöistä ja tapahtumista. Se pohtii, mistä käsitykset ovat syntyneet ja mikä on totuus niiden takana.

R. J. Palacio – Ihme (tunnustus)

Juuri suomennettu Ihme on kertomus 10-vuotiaasta pojasta, jonka kasvot ovat pahasti epämuodostuneet. Auggie on tottunut ulkonäkönsä herättämään sääliin, pelkoon ja inhoon, mutta joutuu käsittelemään niitä uudella tavalla mennessään ensimmäistä kertaa kouluun.

 

Kalevala (tunnustus)

Mitä voisin sanoa? Jokaisen suomalaisen, peruskoulun käyneen jotenkin tuntema Suomen kansalliseepos, jossa seurataan pääasiassa Väinämöisen, Ilmarisen ja Lemminkäinen edesottamuksia.

J. L. Runeberg – Vänrikki Stoolin tarinat

Runebergin päivä oli ja meni, enkä tainnut edes yhtä runebergintorttua syödä, mutta ensi vuonna voin ylpeästi sanoa, että olen lukenut kansallisrunoilijamme tuotantoa. Vänrikki Stoolin tarinat sisältää legendaarisen Sven Dufvan tarinan lisäksi koko joukon muita lyhyehköjä, runomuotoisia tarinoita Suomen sodasta.

J. L. Runeberg – Hirvenhiihtäjät

Hirvenhiihtäjät kertoo puolestaan yhteen kietoutuvista hirvenajosta ja kosiomatkasta. Sotasankarien sijaan se kuvaa levollisen rauhallisella tavallaan kansanelämää.

Sōseki Natsume – Kokoro (tunnustus tulossa)

Pääsin ajassa satakunta vuotta eteenpäin ja maantieteellisesti toiselle puolelle maailmaa sukeltaessani tähän Japanin kirjallisuuden moderniin klassikkoon. Kokoro kertoo vuodesta 1912, Meiji-restauraation päättävästä vuodesta, jolloin kaupungistuminen ja modernisaatio ovat jättäneet jälkensä niin yhteiskuntaan, ympäristöön, tapakulttuuriin kuin uudistukset kokeneeseen sukupolveen. Vähän pintaa raaputtamalla löytyy kuitenkin jotain paljon vanhempaa, joka ei kitkatta sovi moderniin aikaan tai modernin ihmisen ideaan.

Johannes Ekholm – Rakkaus niinku (tunnustus tulossa)

Silloin kun klassikoilta ehdin, luin jotain mahdollisimman erilaista. Se sai luvan olla Rakkaus niinku, kokeellinen romaani kolmekymppisestä Joonasta, joka osaksi vastavetona isänsä knausgårdilaiselle autofiktiolle aloittaa oman kirjaprojektin. Hän nauhoittaa keskustelunsa salaa ja litteroi keskustelut materiaaliksi kirjaansa.

Fredrika Runeberg – Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä (tunnustus tulossa?)

Tästä lukukokemuksesta teki erityisen se, että lukemani painos oli reilusti yli sata vuotta vanha, vuodelta 1881 ja kaiken lisäksi kirjoitettu vanhoilla kirjaimilla. Kirjoituksesta selvän saaminen oli aluksi työn ja tuskan takana, kun koot ja ässät menivät sekaisin, mutta kun lukeminen alkoi sujumaan, kertomus tempaisi mukaansa. Miehensä varjoon jääneen Fredrika Runebergin historiallinen romaani kertoo aatelisrouva Katariina Boijesta ja hänen kahdesta tyttärestään isonvihan ajalla sotatoimien runtelemassa Suomessa.

maaliskuun runot

Näiden lisäksi olen sukeltanut kunnolla runouden maailmaan ja ainakin sen puolesta voin sanoa päässeeni tavoitteeseeni, vaikka muut lukusuunnitelmat jäivät unohduksiin kuukauden mittaan. Kirjoitan näistä vielä erillisen koontipostauksen.

Wislawa Szymborska – Hetki

Rupi Kaur – milk & honey

Kantelettaren lauluja

Charles Baudelaire – Pahan kukkia

ENSI KUUSSA

Suurien suomalaisten klassikoiden lukeminen jatkuu muun muassa Aleksis Kivellä ja Minna Canthilla. Niiden lisäksi klassikkopuolelta löytyy vielä Kafkaa ja Woolfia. Hyllyssä odottaisi myös vino ja erittäin houkuttava pino tuoreinta kotimaista ja käännöskirjallisuutta. Lisäksi olisi mukava pysyä tahdissa runojen kanssa ja ottaa loppukiri novellihaasteen kanssa. Eihän minun tarvitse tehdä huhtikuussa muuta kuin lukea?

Onko maaliskuu ollut sinulle hyvä lukukuukausi?

Helmikuun tunnustukset

TÄSSÄ KUUSSA

Kaavailin itselleni tammikuusta kevyttä ja leppoisaa kuukautta, jollaiseksi se ei ollenkaan osoittautunut, mutta helmikuu oli jo lähellä kaipaamani kategoriaa. Koulutyöt, kesätyön hakeminen, ainejärjestötoimintaan mukaan lähteminen ja illanvietot kavereiden kanssa pitivät kyllä huolen siitä, että kalenteri täyttyi kiitettävää tahtia, mutta viimeiset neljä viikkoa ovat olleet varsin antoisaa aikaa. Se pitää paikkansa myös lukemisen kohdalla. Koulutöiden pysyessä hyvin maltillisissa mitoissa aikaa lukemiselle, nimenomaan vapaa-ajan lukemiselle on jäänyt mukavasti, jopa yllättävän paljon nyt kun laskeskelen kuukauden sivumääriä. Muun muassa ystävänpäivän lukumaraton siivitti minut sellaiseen lukuvauhtiin, että tuli luettua yhdeksän kirjaa ja 3032 sivua.

helmikuun tunnustukset

LUETTUA

Gustave Flaubert – Rouva Bovary

Rouva Bovary oli pakollista lukemistoa kirjallisuushistorian kurssille – ja kirja jonka lukemista olen suunnitellut jo pitkään. Kertomus maalaislääkärin haaveissa riutuvasta vaimosta avasi realismin ja romantiikan käsitteitä uudesta näkökulmasta, muttei kohonnut henkilökohtaiseksi suosikikseni.

Pauliina Susi – Takaikkuna (tunnustus)

Luen vähän dekkareita, mutta se ei ole ainakaan Takaikkunan syy. Muun muassa nettivainoamista, rasismia ja vihapuhetta käsittelevä Takaikkuna on vauhdikas, hyvin rakennettu, hyytävän ajankohtainen ja aiheiltaan mielenkiintoinen ja jopa provosoiva pyskologinen trilleri, jota lukiessa sivut kääntyivät kuin itsestään.

Yuval Noah Harari – Homo Deus. A Brief History of Tomorrow (tunnustus)

Hararin ihmiskunnan historiaan ja ihmiskunnan voittokulun kääntöpuoliin sukeltava Sapiens jätti haluamaan lisää, ja historian professorin toinen teos Homo Deus jatkaa tarinaa siitä, mihin edeltäjä jäi vieden lukijan arvaamattomaan tulevaan. Tämä oli edellisen lailla herkullisen provosoiva, hienosti kirjoitettu ja suosittelemisen arvoinen.

Albert Camus – Sivullinen

Toinen kirjallisuushistorian kurssille lukemani teos oli Albert Camus’n Sivullinen, lukumaratonin aikana hotkaistu klassikkoteos algerianranskalaisesta miehestä, joka tulee tappaneeksi toisen miehen. Luettava oli tämäkin, vaikkei tehnyt sen suurempaa vaikutusta.

Jessie Burton – Nukkekaappi (tunnustus)

Nukkekaapi on tuore käännöskirja, joka sijoittuu 1600-luvun Amsterdamiin ja kertoo varakkaan kauppiaan vaimoksi saapuvasta Nellasta, joka varsin tylyn vastaanoton jälkeen saa häälahjaksi nukkekaapin, johon tehtailtavat miniatyyrit tuntuvat ennustavan uhkaavan tulevaisuuden. Miljöön kuvaus kirjassa oli varsin ansiokasta, mutta muuten se jäi kovin keskinkertaiseksi lukukokemukseksi.

Laura Bates – Everyday Sexism (tunnustus tulossa)

Tämän kuukauden parhaimmistoon kuuluu ehdottomasti Laura Batesin Everyday Sexism, joka nimensä mukaisesti pureutuu nykypäivänä rehottavaan mutta useimmiten normalisoituun ja olakohautuksella ohitettavan seksismiin. Lukekaa.

Joel Haahtela – Mistä maailmat alkavat (tunnustus tulossa)

Ensimmäinen lukemani romaani tämän vuoden kotimaisista uutuuksista sai kunnian olla Haahtelan taiteilijaromaani Mistä maailmat alkavat, joka navigoi läpi 50-70-lukujen taidepiirien Suomessa ja ulkomailla. Tunnustus on vielä tulossa, mutta sanotaan jo nyt sen verran, että pidin paljon Haahtelan tavasta kirjoittaa.

Chimamanda Ngozi Adichie – We Should All Be Feminists

Tuntuu hieman huijaukselta laskea tämä 49-sivuinen essee kirjaksi, mutta se on julkaistu itsenäisenä teoksena, joten menköön. Essee on kirjoitettu Adichien loistavan puheen pohjalta, ja sen voi katsoa täältä.

Tuula Karjalainen – Tove Jansson: Tee työtä ja rakasta (tunnustus tulossa)

Tove Jansson on minulle tuttu oikeastaan vain muumien kautta, ja Tuula Karjalaisen kirjoittama elämäkerta onkin hieno läpileikkaus sekä Toven elämään että taiteeseen. Suosittelen sekä muumien ystäville että niille, jotka haluavat nähdä Tovesta myös toisen puolen.

 

ENSI KUUSSA

Maaliskuun vakaana aikomuksena on saada kaksi pitkään kesken roikkunutta runokokoelmaa luettua ja löytyypä lukulistalta myös novelleja sekä kauan odottamani Laurent Binet’n HHhH. Opintojeni puolesta pysyn ensi kuussa tiukasti modernismissa, mutta jos teen tällä viikolla ahkerasti koulutöitä, saatan jopa voida pitää taukoviikolla oikeasti lomaa, jes!

Mitä sinä luit helmikuussa?

Yuval Noah Harari – Homo Deus. A Brief History of Tomorrow

“Every day millions of people decide to grant their smartphone a bit more control over their lives or try a new and more effective antidepressant drug. In pursuit of health, happiness and power, humans will gradually change first one of their features and then another, and another, until they will no longer be human.”

Oxfordista valmistuneen ja Jerusalemin heprealaisesa yliopistossa opettavan Yuval Noah Hararin ensimmäinen teos Sapiens. Ihmisen lyhyt historia pureutui ihmiskunnan historiaan ja pyrki vastaamaan kysymykseen siitä, miten ihmisestä tuli ihminen. Hänen toinen teoksensa Homo Deus jatkaa pisteestä, johon Sapiens jäi ja kysyy, mihin ihmiskunta on menossa. Tuttuun provosoivaan ja käytännönläheiseen tyyliinsä Harari esittelee homo sapiensin mahdollisia tulevaisuudennäkymiä, sitä, miten viisaasta ihmisestä tulee jumalainen ihminen.

2000-luku on tuonut meidät pisteeseen, jossa itsemurha on todennäköisempi kuolinsyy kuin tapetuksi tuleminen konfliktissa, ylipainoisuus on nälänhätää suurempi riski ja kuolema on vain tekninen ongelma. Ihmiskunnan historian suurimmat haasteet, nälänhätä, kulkutaudit ja sodat on voitettu (tai ollaan voittamassa), ja homo sapiens on suuren kysymyksen äärellä: mitä seuraavaksi?

Humanismin voittokulku on tehnyt ihmisestä maailmankaikkeuden keskipisteen. Ihmiset eivät enää usko olevansa osa jonkin jumalallisen tai muun yliluonnollisen tahon kosmista suunnitelmaa, eivätkä koe tämän suunnitelman täyttymistä elämänsä tarkoitukseksi. Päinvastoin, ihmisen kokemus antaa tarkoituksen kosmokselle sekä merkityksen hyvän ja pahan käsitteille. Samalla ihmisistä, ainakin massoista, on tulossa tarpeettomia. Teollistumisen jälkeen ihmisen tärkeys on perustunut siihen, että hän osaa tehdä jotain, mitä kone ei osaa tai että hän osaa tehdä sen paremmin. Teknologinen kehitys tekoäly lipunkantajanaan on todistamassa tämän ajatuksen aikansa eläneeksi: ihminen ei ole enää konetta parempi. Massoja ei enää tarvita uhraamaan henkensä maansa puolesta sodassa tai työskentelemään tehtaissa, sillä koneet tekevät työn hänen puolestaan. Ihmisestä on tulossa hyödytön.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa ihmislajin tulevaisuuden kannalta? Harari ei tietenkään osaa nähdä tulevaan, mutta esittelemällä tieteellisiä läpimurtoja usealta eri alalta ja seuraamalla ihmisen kehityksen historiallisia suuntaviivoja hän kursii kasaan joukon ehdotuksia siitä, miltä tulevaisuus voi näyttää. Kuten Sapiens, Homo Deus liikkuu nimestään huolimatta paljon historiassa.

”This is the best reason to learn history: not in order to predict the future, but to free yourself of the past and imagine alternative destinies. Of course this is not total freedom – we cannot avoid being shaped by the past. But some freedom is better than none.”

 

Tulevaisuutta koskevista arveluista huolimatta Homo Deus ei ole scifiä asiatekstiin muotoon puettuna vaan pikemminkin dystopian historia. Osa Hararin suuntaviitoista osoittaa nimittäin suoraan dystopiaan, siihen suosittuun kirjallisuudenlajiin, jota moni lukee mielellään mutta kukaan ei haluaisi elää. Ilmastokatastrofiin, massasukupuuttoon, ihmisjumalien hallitsemaan yhteiskuntaan, jossa sapiensit ovat orjia. Aivan vailla toivoa tietokirjaa ei silti tarvitse lukea. Dystooppiseen maailmaan vajoaminen on mahdollisuus muiden joukossa, ja osaltaan Homo Deuksen tavoite on herättää keskustelua, saada ihmiset tiedostamaan ongelmia ja parhaassa tapauksessa vielä tarttumaan toimeen niiden ratkaisemiseksi.

Harari onnistui jälleen viemään minut hengästyttävälle matkalle niin menneeseen, tulevaan kuin ihmisyyteen. Hän kirjoittaa kiinnostavasti ja taitavasti, ja saa pohtimaan maailmaa ja sen menoa näkökulmista, joista ei ennen ollut edes tietoinen.

Helmet-lukuhaaste: 28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan

Varastaisinko?

×××× vaatii ryöstöä

Oletko tutustunut Hararin kirjoihin tai muihin samoja teemoja käsitteleviin teoksiin?

Pauliina Susi – Takaikkuna

”Omassa kodissaan hän on varmasti turvassa, ovi varmasti lukittuna. Alaovestakaan ei pääse sisään kuin koodilla. Silti tuntuu kuin joku, jotkut, nuo kaikki olisivat onnistuneet murtautumaan sisään, tunkeutumaan hänen yksityialueelleen. Nuo kaameat kommentit kirjoittajineen, mistään normaaleista käyttäytymiskoodeista ja hyvistä tavoista piittaamattomat, mellastavat surutta tässä ja nyt, hänen omassa olohuoneessaan ne riehuvat ja rähjäävät monisatapäisenä hirviönä. Hänen tietokoneensa näytöllä, hänen sohvassaan, hänen sylissään.”

pauliina susi takaikkuna blogi arvostelu

Pauliina Suden psykologinen trilleri Takaikkuna on vuoden 2016 Johtolanka-palkinnon voittaja ja maallikonkin silmissä syystä. Se on hyytävä kertomus digiajan vaaroista, eikä sen vauhti hyydy käsiteltäessä monia ajankohtaisia teemoja netin vihapuheesta naisten esittämiseen mediassa.

Leia Laine osallistuu keskusteluohjelmaan paljon intohimoja herättävän hankkeen toiminnanjohtajana: sen tarkoituksena on tarjota tukea prostituoitujen palveluja käyttäville miehille. Hanke herättää raivoa ja kiivasta vastustusta niin nettipalstoilla, mediassa kuin uudessa oikeusministerissä. Hankkeen rahoittamisen estäminen jää kuitenkin vasta toiseksi tuoreen ministerin prioriteeteissa, kun Tarmo Häkkilä kohtaa toisen tulenaran skandaalin. Hänen päivävaloa kestämätön intiimi digitaalinen kanssakäyminen on vaarassa päätyä nettihitiksi ja kohtalokkaaksi iskuksi Häkkilän poliittiselle uralle. Videota hävittämään rekrytoidaan salaperäinen nettivelho Land-o, jolle vankinkin virtuaalinen raja-aita on vain hidaste.

Leia Laineen vetämän hankkeen kohtaama vastustus paisuu ahdistavaksi kuvaksi digiajan ja netin mahdollistamisesta vainoamisesta: ensin haukkumiseksi nettikeskusteluissa ja törkyotsikoiksi iltapäivälehdistössä, sitten uhkausviesteiksi, henkilökohtaisten tietojen hakkeroimiseksi ja muuttamiseksi sekä puhelimen ja tietokoneen kameran kautta vakoilemiseksi. Vainoajan askeleet eivät enää kaiu jalkakäytävällä vaan hänen sormenjälkensä löytyvät bittiavaruudesta.

Seksuaalinen hyväksikäyttö, rasismi ja vihapuhe nousevat valokeilaan trillerissä. Kauhistuttavinta niissä on se, etteivät ne sijoitu vieraan tai edes oman maan alamaailmaan tai jonkin suljetun yhteisön varjoihin vaan meidän jokaisen puhelimiimme ja tietokoneisiimme, ruuduillemme, joiden ääressä vietämme päivittäin tuntikausia. Enpä usko, että Suomessa on enää ihmistä, joka ei ole suoraan tai välillisesti todistanut yksittäiseen ihmiseen tai ihmisryhmään kohdistuvaa vihapuhetta – anonyymiä vihapuhetta netissä tai suoraa halveksimista kasvokkain.

Paljon ajastamme kertoo myös se, kuinka trillerissä suhtaudutaan hankkeen keilakuvaan Leiaan. Keskusteluohjelman nettisivut kaatuvat, kun liian moni kiirehtii purkamaan tyrmistystään ja pöyristymistään telaketjufemakkoa ja miesvihaajaa vanhapiikaa kohtaan. Keskustelu ei pyöri niinkään puheenaiheena olevan hankkeen ympärillä vaan Leian henkilökohtaisissa asioissa, hänen taustassaan ja jopa hänen seksuaalihistoriassaan, josta ventovieraat kommentoijat luulevat tietävänsä kaiken. Leian brändääminen hankkeen sijasta alkaa jo televisiohaastattelussa, jossa haastattelija ottaa Leian yksityiselämän esille horjuttaakseen tämän uskottavuutta.

”Ja Sanni Tähtimön asiattomuuksia hänen äitiydestään, törkeästä yrityksestä viedä yksityiselämää koskevilla kysymyksillään häneltä ammattiaseman tuoma auktoriteetti. Se, että mies on isä, ei koskaan aseta kyseenalaiseksi tämän ammattiosaamista.”

Kasvottomuus on teema, jota mietin paljon lukiessani. Se toi mieleeni filosofi Lévinasin ja hänen ajatuksestaan, jonka mukaan katse pakottaa kohtaamaan toisen käsitteellisen maailman ulkopuolella. Katse, toisen ihmisen kasvojen näkeminen, synnyttää eettisen vastuun toisesta ihmisestä. Netin kasvottomassa ja nimettömässä kommentoinnissa katseyhteyttä tai eettistä vastuuta ei synny. On vain femakot, homot ja neekerit, liuta kirosanoja sekä välinpitämättömyys. Tämä kasvottomuus on avainasemassa niin Takaikkunassa kuin ihka oikeissa komenttiketjuissa.

Luen vähän dekkareita, mutta se ei ole millään lailla Takaikkunan tai Takaikkunan kaltaisten kirjojen syy. Tiiliskivikoostaan huolimatta sen sivut kääntyivät kuin itsestään. Takaikkuna on nimittäin vauhdikas, hyvin rakennettu, aiheiltaan hyytävän ajankohtainen ja jopa provosoiva psykologinen trilleri.

Helmet-lukuhaaste: 6. Kirjassa on monta kertojaa

Varastaisinko?

×××× = vaatii ryöstöä

Luetko dekkareita?

 

Ystävänpäivän lukumaratonin koonti

ystavanpaiva-logo-1

Ystävänpäivän lukumaraton on nyt omalta osaltani ohi, mutta pehmeän lasku lukumaratonittomaan päivään tuo se, että monilla on vielä maraton kesken ellei aloittamatta ja lukumaratontunnelmia voi seurata tiistaihin asti. Iso kiitos Tuntematon lukija -blogin Handelle maratonin järjestämisestä!

Tavoitteinani tälle maratonille oli lukea loppuun yksi tai useampi kesken oleva kirja (joita oli jotenkin päässyt kertymään seitsemän), kiriä Goodreadsin pari kirjaa jäljessä olevaa lukutavoitetta kiinni ja saada maanantaina kirjastoon palautettavia kirjoja luettua. Voin laittaa rastin ruutuun jokaisen kohdalle: luin loppuun kaksi kesken olevaa kirjaa, joilla kummallakin on myös palautuspäivä yhden yön päässä ja Goodreadsin mukaan olen enää yhden kirjan tavoitettani jäljessä.

Sivumäärässä pääsin myös kohtalaiseen tulokseen. Viime maratonilla luin muista päivän menoista huolimatta 678 sivua, ja nyt pääsin muutaman sivun päähän 665 sivuun. Muistamatta sen kummemmin viime kerran sivumääriä luulin ylittäväni sen helposti, koska pystyin olemaan koko päivän kotona, mutta jäinkin sen alle. Se ei kuitenkaan ollenkaan haittaa, varsinkaan kun mietin mistä se johtuu. Lukemastani sivumäärästäni miltei puolet koostui nimittäin englanninkielisestä tietokirjallisuudesta. Vaikka kumpikin maratonilla lukemistani englanninkielisistä  oli varsin helppolukuisia, varsinkin Homo Deus sisälsi paljon vierasta sanastoa, joka hidasti tahtia.

MARATONILLA LUETTUA

ystävänpäivän lukumaraton koonti

Yuval Noah Harari – Homo Deus. A Brief History of Tomorrow (211 sivua)

Jessie Burton – Nukkekaappi (216 sivua)

Laura Bates – Everyday Sexism (78 sivua)

Albert Camus – Sivullinen (160 sivua)

Osallistuitko/osallistutko ystävänpäivän maratoniin? Miten maratoni sujui?

Ystävänpäivän lukumaraton (päivittyvä postaus)

ystavanpaiva-logo-1

Valmistautumistunnelmia ja maratonsuunnitelmia voi lukea täältä.

MARATONIN ETENEMINEN

09.00

Kymmenen tunnin yöunet ja pannukakku ovat loistava tapa aloittaa lukumaraton. Ensimmäiseksi luettavakseni valikoituu Yuval Noah Hararin Homo Deus. A Brief History of Tomorrow, jonka olen aloittanut jo aikaisemmin. Nyt se vihdoinkin alkaa, lukumaraton! Tsemppiä kaikille maratooniin osallistuville!

11.20

Aika pitää ensimmäinen tauko ja ryhtyä ruuanlaittoon. Homo Deus etenee hitaasti mutta varmasti: tieteelliseen vivahtavan tekstin lukeminen englanniksi on hitaampaa kuin romaanin lukeminen suomeksi.

Sivuja luettu 59

13.40

Ruuanlaitto paisui täysimittaiseksi leivo itse leipää ja tee kanasalaattia pitkän kaavan mukaan -projektiksi, joten lukeminen on jäänyt vähiin. Sen verran hyvät eväät tuli kuitenki laitettua, ettei kaduta yhtään. Näillä jaksaa taas keskittyä lukemiseen! Taidan hieman nopeamman edistymisen toivossa vaihtaa tässä välissä kirjaa, mutta palaan varmaan vielä Hararin pariin.

Sivuja luettu 73

16.50

Päivä oli liian kaunis vietettäväksi kokonaan sisällä, joten pidin toisen tauon ihaillakseni lumihuurteen saamia puita. Lukuvuorossa on tällä hetkellä Laura Batesin Everyday Sexism, joka on tärkeimpiä kirjoja, jonka olen vähään aikaan lukenut.

Sivuja luettu 155

18.40

Vaihdoin kieltä ja kirjaa ja nyt on ensimmäinen kirja lukaistu kokonaan! Nappasin maratonpinosta lyhimmän vaihtoehdon ja Camus’n Sivullinen taittui yhdeltä istumalta.

Sivuja luettu 315

20.40

Väsymys painaa jo hieman, mutta tee piristää ja maraton jatkuu Homo Deusta lukiessa. Toivoisin saavani sen luettua vielä tämän päivän aikana, mutta sivuja on vielä satakunta. Katsotaan miten käy!

Sivuja luettu 360

0.00

Loistava ajoitus sanoisinko, sain Homo Deuksen päätökseen 23.59. Nyt on valinnan aika: jatkaako lukemista vai lopettaako tältä maratonilta. Tavallaan houkuttaisi lukea myöhään yöhön, en ole tehnyt sitä pitkään aikaan. 

Sivuja luettu 452

09.00

Hyvät yöunet houkuttivat lopulta sivumäärän kartuttamista enemmän, mutta heräsin aamulla aikaisin viemään maratonin päätökseensä. Lukemiseksi nappasin suunnitelmiin kuulumattoman mutta kesken olleen Jessie Burtonin Nukkekaapin, jonka sain loppuun juuri ennen yhdeksää. 

Sivuja luettu 665

Tänään teen vielä koosteen maratonista ja sen tunnelmista, joten pysykää kuulolla!