elokuun lukumaraton kesälukumaraton 2017

Valmistautuminen lukumaratoniin

Lukumaraton on täällä taas! Blogistanian perinteinen kesälukumaraton pyörähtää käyntiin huomenna (hätäisimmät voivat toki ottaa varaslähdön jo tänään) ja himolukijat ovat asettautumassa lähtökuoppiin valitsemalla mieleistään luettavaa seuraavien 24 tunnin ajalle. Jos et ole vielä ehtinyt ilmottautua, mutta maratoonaaminen kiinnostaa, ota suunnaksi tämänkertaisen emäntämme MarikaOksan Oksan hyllyltä -blogi, josta löytyy niin ilmoittautuminen kuin ohjeet maratonilla onnistumiseksi.

Olen usein tänä kesänä voivotellut sitä, kuinka ihana ja antoisa kesä minulla muuten on ollut, mutta kuinka harmittavan vähän lukemista siihen on mahtunut. Goodreadsin lukutavoitekin oli ehtinyt livahtaa kymmenen kirjan takaa-ajoasemaan, kun viimeeksi uskalsin sitä katsoa ja jouduin jättämään kesän aiemmat maratonit välistä. Viimeistä maratonlauantaita olen varannut kalenterissani huolella lukemiselle ja toivonut, että pääsisin edes jollain lailla takaisin lukemisen makuun.

Minulla on takanani kaksi lukumaratonia, joista ensimmäisellä sain muiden menojen sivussa rykäistyä 678 sivun henkilökohtaisen ennätyksen ja joista toisella huolehdin maratoneväistä niin huolella, että jäin lukusaldossa kymmenisen sivua jälkeen. Maratonpäivissä on aina omanlaistansa juhlan tunnelmaa ja kumpikin maratonpäivä on antanut intoa kartuttaa sivumääriä myös itse tapahtuman jälkeen. En malttaisi odottaa!

elokuun lukumaraton kesälukumaraton 2017

Pitkältä keväästä asti aikomuksenani oli lukea kirjaston kirjat omasta hyllystäni pois ja keskittyä kesällä oman hyllyn lukemattomiin, mutta nyt muutama viikko ennen yliopistoon palaamista alan vasta olla siinä tilanteessa, että kirjastosta on lainassa enää muutama hassu kirja. Kesälukusuunnitelmistani tulikin maratonsuunnitelmia, sillä maratonia varten pinosin hyllynlämmittäjiä lukusuunnitelmakseni. Huominen tulee oletettavasti vietettyä näiden parissa:

Laurent Binet – Kuka murhasi Roland Barthesin? (ainut kirjastolaina!)

Anne Brontë – Agnes kotiopettajatar

Carlos Ruiz Zafón – Tuulen varjo

Chinua Achebe – Kaikki hajoaa

Benjamin Alire Sáenz – Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe (yritin vältellä englanninkielisiä mutta niin vain tämä hyppäsi huomaamattani pinon jatkoksi)

Pasi Pekkola – Lohikäärmeen värit

Tälle maratonille lähden aiempia kunnianhimoisempana ja vaikka ensimmäisenä tavoitteena on nauttia kirjoihin uppotumisesta, haluaisin saada luettua kaksi kirjaa ja tehdä sivumäärällisesti uuden ennätyksen. Luulen, että se voisi onnistua hyvin: huomisen ohjelma on tyhjä kaikista muista menoista ja ajattelin tehdä tänään eväitä valmiiksi huomiselle, jotta ruoanlaittoon tuhlautuisi mahdollisimman vähän aikaa. Tarkasta aloitusajasta en vielä tiedä, mutta aloitan varmaankin heti herättyäni. Katsotaan kuinka tavoitteideni käy!

LUKUINTOA KAIKILLE MARATONILLE OSALLISTUVILLE!

Joko tiedät mitä aiot lukea maratonilla?

Laurent Binet – HHhH: Heydrichin salamurhan jäljillä

”Juuri kuvaamani kohtaus on täydellisen uskottava ja täysin fiktiivinen, kuten sitä edeltänytkin. Aivan hävytöntä leikkiä aikaa sitten kuolleella, puolustuskyvyttömällä ihmisellä kuin nukella! Panna hänet juomaan teetä vaikka saattaa hyvin olla, että hän piti vain kahvista. Panna hänet pukemaan kaksi päällystakkia, vaikkei hänellä ehkä ollut edes kuin yksi. Panna hänet nousemaan linja-autoon, vaikka hän saattoi matkustaa junalla. Päättää, että hän lähti eräänä iltana eikä aamuna. Minua hävettää.”

laurent binet heydrichin salamurhan jäljillä

Laurent Binet’n HHhH: Heydrichin salamurhan jäljillä on romaani, jolla on kerrottavanaan dramaattinen tarina. Tositarina, tosin lajityypiltään fiktiota oleva tositarina. Romaani on huikean kaamea kertomus natsipomo Reinhard Heydrichista, häneen kohdistuneesta salamurhayrityksestä sekä attentaatin takana olevista vastarintamiehistä, mutta kiinnostavampaa kuin se, mitä historialliset henkilöt aikanaan tekivät, on se, mitä heistä jätetään kertomatta ja miten heistä kerrottu kerrotaan.

HHhH:n nimikkohenkilö (ei välttämättä päähenkilö mutta hänen mukaansa kirja on nimetty) on pahamaineinen Reinhard Heydrich, jolle lempinimiensä vaalea peto ja Prahan teurastaja lisäksi on soviteltu kolmannen valtakunnan tunteettomimman miehen tietteliä. Heydrich oli SS:n ja Gestapon päällikön Heinrich Himmlerin oikea käsi, jolla oli sormensa (vai pitäisikö sanoa aivonsa) tiukasti pelissä esimerkiksi lopullisen ratkaisun suunnittelussa. Heydrichin ja Himmlerin nimistä johtuvasta sanaleikistä juontuu kirjan nimikin: Himmlers Hirn heisst Heydrich. Himmlerin aivojen nimi on Heydrich. Romaani kertoo natsien noususta, Heydrichin nopeasta kohoamisesta sen valtakoneistossa Böömin ja Määrin protektoraatin käskynhaltijaksi sekä operaatio Anthropoidina tunnetusta salamurhayrityksestä.

Kuulin kirjasta ensimmäistä kertaa Reader, why did I marry him -blogista (Ompun hienon bloggauksen voi lukea täältä) ja se, miten kirja vaikutti kommentoivan syntyään ja kerrontatapaansa, sai minut heti kiinnostumaan. Historiallinen romaani, joka kyseenalaistaa historialliselle romaanille tyypilliset konventiot? Kyllä kiitos. HHhH tuli minua yllättäen vastaan myös toisen romaanin kohdalla. Terhi Rannelan Frau kertoo myös salamurhasta, sen kostamisesta ja kostosta kärsineistä, mutta valokeila kohdistuu Heydrichin vaimoon Linaan, joka eli huomattavasti miestään kauemmin. Fraun ohessa julkaistussa työpäiväkirjassaan Rannela kertoo, kuinka HHhH:n lukeminen kirjoitusprojektin keskellä oli tehdä lopun koko romaanista. Siinä kohtaa viimeistään päätin hankkia HHhH:n luettavakseni. Niin vaikuttavaa kirjaa ei voi ohittaa.

HHhH:n tekee erikoiseksi se, kuinka se leikittelee proosallisemmilla ja neutraalimmeilla, asiapitoisimmilla jaksoilla. Välillä Binet tekee tiukan asiallista selkoa historiallisista seikoista, väliin kommentoi omaa taustatyötään, lähteitään, muita kirjailijoita ja yksityiselämäänsä. Romaanin sisällä ikään kuin kulkee työpäiväkirja, jossa kirjoittamisen prosessi on jätetty näkyville.

”Tämä kohtaus ei ole kovin hyödyllinen, sitä paitsi keksin käytännössä koko jutun päästäni. En usko, että jätän tätä kirjaan.”

Lisäksi juonen etenemisen keskeyttävät vähän väliä kerrontaa koskevat huomautukset, jotka kommentoivat sitä, kuinka luotettavasti historiallisista henkilöistä voidaan kertoa ja miten vähän vaaditaan oletusten ja arvailujen puolelle suistumiseksi. Binet ei ollenkaan arvostaa tapaa kertoa historiallisista henkilöistä kuin tietäisi, mitä he ajattelevat tai millaisia keskusteluja he käyvät. Jos ei edes voida tietää, oliko auto, jossa Heydrich salamurhayrityksen hetkellä istui, musta vai tummanvihreä, olisi pöyristyttävää väittää, että tämä tai tuo henkilö joi aamulla kahvia tai sanoi näin tai noin – mikäli siitä ei ole minkäänlaisia todisteita. Historiallisen romaanin (tai itse historian) kirjoittaminen on aina valintaa, jossa jotain jätetään kertomatta tahallisesti tai tahattomasti, ja kirjoitettu vaikuttaa meihin eri tavalla riippuen siitä, miten se on ilmaistu. Tällaisiin seikkoihin Binet haluaa lukijan kiinnittävän huomiota.

Vaikka Binet’llä on vahvoja mielipiteitä siitä, miten historiaa pitäisi tai ei pitäisi kertoa, hän ei aina noudata tai pysty noudattamaan omia ohjeitaan. Hän moittii välillä itseään, paljastaen kerrotun virheitä ja historiallisia tai kerronnallisia epätarkkuuksia. Loppujen lopuksi kyseessä on kuitenkin romaani, ja fiktiiviseltä romaanilta voi odottaa anakronismeja ja asiavirheitä. Keksiminen on se, mikä tekee romaanista fiktiota, mutta Binet suhtautuu keksimiseen vastenmielisenä asiana. Ja lukija, kuten Binet’kin, odottaa historialliselta romaanilta realistisuutta, ja tositapahtumiin perustuvalta romaanilta historiallista tarkkuutta. Kuinka paljon tositapahtumiin perustuva romaani voi siis ottaa vapauksia? Historiallisesta romaanilta oletetaan fiktion väriä, mutta vaaditaan silti todenmukaisuutta, vaikka väritys johtaa aina arvailuun ja tositapahtumien tuolle puolen karkaamiseen. HHhH tematisoi omalta osaltaan tätä jännitettä.

HHhH:ta lukiessani luulin lukevani historiallista romaania, mutta mitä enemmän pohdin lukemaani, sitä epävarmempi olen lajin määrittelystä. Tietokirjaksikaan en arvaa teosta laskea, mutta ehkä joksikin puolilajiksi. Romaanissa on mukana niin paljon meta-ainesta, että klassinen historiallinen romaani se ei ole vaan enemmänkin tutkielma historian kirjoittamisesta ja sen suodenkuopista. Herkullinen hybridi, sanoisin.

Helmet-lukuhaaste: 43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään

Varastaisinko?

×××× = vaatii ryöstöä

Olitko paikalla, kun Laurent Binet vieraili Suomessa Helsinki Lit:issä?

Heinäkuun tunnustukset

TÄSSÄ KUUSSA

heinäkuun tunnustukset

Kesä, jätski ja Lintsi ❤

Heinäkuu on muiden kesäkuukausien tapaan ollut hektinen työkuukausi, jossa vapaapäivätkin täyttyivät jos jonkinlaisista suunnitelmista. Kuukauden puolivälissä täyttä kalenteriani sattui hämmentämään vielä kesäflunssa, jolta kukaan ei tunnu säästyneen ja joka kaatoi minutkin sänkyyn viikoksi. Jouduin sanomaan ei monelle kivalle suunnitelmalle, mutta salaa nautin saadessani käpertyä peiton alle klassikkohaasteprojektini Kurjien kanssa. Ilman flunssaa en varmaan olisi saanut sitä luettua, joten jotain iloa oli sentään piinaavasta yskästä ja nuhaisuudestakin.

LUETTUA

Katselin juuri lukusaldoani Goodreadsin puolelta ja järkytyin, kun huomasin olevani 6 books behind schedule. Tiedän, että olen lukenut vähemmän kuin normaalisti, mutta missä välissä jäin kuusi kirjaa jälkeen? Luulin vielä olevani positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka paljon lukuaikaa varsin täyteen ahdettulle heinäkuulle jäi. Ehkä hämmästymistäni selittää se, että sivumäärällisesti olen kuitenkin lukenut aika paljon, mutta koska lyhyen ajan sisään on osunut kaksi varsinaista tiiliskiveä, se näkyy jälkeen jäämisenä kirjamäärässä. Kuukauden luettuja on vain neljä kappaletta, mutta sivuja on kertynyt yhteensä jopa 2709.

heinäkuun tunnustukset2

Vihdoinkin: yksi ainokainen kirjakuva mutta sekin on jo jotain

Paul Auster – 4 3 2 1 (tunnustus tulossa?)

Austerin uutukaisen luin pääasiassa kesäkuun puolella ja kylläpä se tuntui ikuisuusprojektilta. Ensimmäiset neljäsataa sivua mietin, jättäisinkö kirjan kesken, kuudennellesadalle sivulle päästyäni kallistuin kitkuttamaan sen loppuun koska olin jo kerran yli puolivälin, seuraavilla parillasadalla sivulla meinasi alkaa kaduttamaan mutta sitten alkoi näkyä merkkejä paremmasta ja kahdeksansadan sivun paremmalle puolelle päästyäni en olisi malttanut enää jättää kesken. Varsin vaihtelevia hetkiä koin siis Archie Fergusonin neljän vaihtoehtoisen elämän kanssa, enkä vieläkään oikein osaa päättää, pidinkö kirjasta vai en. Katsotaan, josko kirjasta bloggaaminen valaisisi asiaa.

Laurent Binet – HHhH (tunnustus tulossa)

HHhH on kirja, joka on roikkunut lukulistallani laittoman pitkään ja joka on ollut useampaan kertaan ja ikuisuuden lainassa kirjatosta ja nyt viimein pääsin Reinhard Heydrichin salamurhan jäljille. HHhH oli odotusteni mukaisesti mielenkiintoisen erilainen historiallinen romaani.

Becky Albertalli – Minä, Simon, Homo Sapiens

Albertallin nuortenromaani kaapista ulos tulevasta ja ensimmäistä kertaa ihastuvasta Simonista on sen verran hypetetty, että minäkin päätin lukaista sen välipalakirjaksi. Romaani on kyllä suloinen ja sillä on tärkeä sanoma, mutta jostain syystä tämä ei ollut minun kirjani.

Victor Hugo – Kurjat (tunnustus)

Valitsin Kurjat luettavakseni klassikkohaasteeseen, eikä päätöstä tarvinnut katua missään vaiheessa. Romaanilla on reilusti mittaa, mutta sivut hupenivat yllättävää tahtia Jean Valjeanin ja muiden henkilöiden kohtaloita jännittäessä (sikäli kun niitä voi jännittää musikaalielokuvan nähtyään). Eeppinen tarina, mieleenpainuvat henkilöhahmot, vahva yhteiskuntakritiikki; hieno klassikko!

ENSI KUUSSA

Minulla on enää viisi (!) työpäivää jäljellä ja sitten pääsen viettämään pari viikkoa lomaa ennen takaisin yliopistojuttujen pariin orientoitumista. Ainakin pari kesäteatterireissua on suunnitteilla ja toiveissa aurinkoisia päivä, kesäisiä seikkailuja ja paljon aikaa lukea. En ihan uskalla luvata blogin aktivoitumista, mutta siihenkin on mahdollisuus.

Oletko sinä eksynyt tiiliskivien pariin vai valinnut jotain kevyempää luettavaa kesälle?

Victor Hugo – Kurjat (Klassikkohaaste osa 5)

”Hän kysyi itseltään, eikö ollut huutavaa vääryyttä se, että yhteiskunta tällä tavoin kohtelee juuri niitä jäseniään, jotka ovat sattuman suorittamassa maallisen tavaran jaossa joutuneet kaikkein huonommille osille ja joita olisi siis hellemmin vaalittava.”

victor hugo kurjat

Victor Hugon klassikkoromaani Kurjat on eeppinen kertomus 1800-luvun alun Ranskasta, kurjaliston lohduttomasta asemasta ja paremman tulevaisuuden sammumattomasta toiveesta. Hugo rakentaa keskushenkilö Jean Valjeanin ympärille sarjan unohtumattomia ihmiskohtaloita, joihin sisältyy ankaraa kritiikkiä ajan yhteiskunnallisista oloista.

Kurjat on romaani, jonka ohi olen kirjastossa kulkenut lukuisia kertoja mielessäni selvä ajatus, että vielä joskus tuon luen. Joskus onkin oivallisen epätarkka määre, jolla on helppo lykätä lukusuunnitelmia tietämättä mitä oikein odottaa. Se sopii nätisti sitten kun ajatusten perään, jotka tässä tapauksissa elivät hämärästi tiedostetussa tilassa. Sitten kun olen vanhempi (yläasteikäisenä), sitten kun olen lukenut tämän ja tuon ja tuon (lukiossa kun en vielä ollut sisäistänyt sitä etteivät sellaiset listat ikinä lopu tai edes lyhene), sitten kun juoni ei ole enää niin selvästi muistissa (elokuvan katsomisen jälkeen). Apuun riensi onneksi Tekstiluola-blogin isännöimä Klassikkohaaste, johon ilmottautuessa kolahti ajatus Kurjien lukemisesta, eikä kerran innostuneena ideaa enää ollut muuttamista, vaikka mietinkin hetken suomalaisen klassikon lukemista juhlavuoden kunniaksi.

Tässä sitä siis ollaan. Kurjat on siitä erikoinen tapaus, että olen nähnyt klassikosta tehdyn vuoden 2012 elokuvasovituksen, vaikka yleensä olen varsin tarkka siitä, että luen kirjan ennen kuin katson elokuvan. (Sivuhuomautuksena mainittakoon, että Sota ja rauha oli samanlainen poikkeus – kenties se kertoo tiedostamattomasta ramppikuumeesta, joka iskee 1800-luvun tiiliskivien kanssa.) Elokuvan katsomisesta on kulunut jo useampi vuosi ja yksityiskohdat tarinan henkilöistä ja juonesta olivat lahjakkaasti jo hämärtyneet muistista, mutta etäinen aavistus voimaakkaasta elämyksestä jäi.

Romaanin keskushenkilö on Jean Valjean, vanki numero 24601, 19 vuoden tuomion jälkeen vapautettu kaleeriorja, jonka keltainen passi tekee hänet epätoivotuksi vieraaksi jokaisella ovella, johon hän kolkuttaa majapaikan tai aterian toivossa. Pitkän vankilatuomion synkentämä ja kovettama Jean Valjean on auttamattomasti matkalla tuhoon, kunnes yksi hyväsydäminen henkilö sytyttää hänessä halun pyrkiä parempaan. Hyväntekijänsä innoittamana entinen vanki ryhtyy taistelemaan muiden yhteiskunnan sortamien puolesta pakoillen menneisyyttään, joka voi tuhota vähäisenkin onnen, joka hänen kohdallensa sattuu. Vuosien mittaan Jean Valjean asuu useassa paikassa usealla eri nimellä, mutta raahaa silti syyllisyyttään mukanaan kuin rautakahle vieläkin puristaisi hänen kaulaansa. Hän kamppailee jatkuvasti kahden velvollisuuden välillä: tehdäkö voitavansa lähimmäistään kohtaan jatkamalla köyhien auttamista vai tehdäkö oikein omaatuntoaan ja Jumalaa kohtaan ja antautua tuomittavaksi ja rangaistavaksi rikoksistaan.

Jean Valjeanin rinnalle nousee monia vahvoja henkilöitä, jotka kukin omalla tavallaan kritisoivat köyhälistön ihmisoikeuksien olemattomuutta. On Fantine, joka joutuu turvautumaan itsensä myymiseen elättääkseen avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsensa, Thenardierin perhe, jonka epärehelliset selviytymiskeinot saavat koomiset mittasuhteet ja pieni, kaltoin kohdeltu orpotyttö Cosette. Menneisyys ottaa Jean Valjeania konkreettisesti kiinni poliisitarkastaja Javertin hahmossa, joka lain ja lakiin kirjatun oikeuden järkkymättömänä valvojana katsoo asiakseen toimittaa Jean Valjean vankilaan; tulevaisuudesta muistuttaa nuorimies Marius, jonka idealismi ajaa ensin pois kotoaan ja johdattaa sitten barrikadeille kansannousun verisimpiin näytöksiin.

Kurjat on kuolematon tarina toivosta ja unelmista, velvollisuudesta ja uhrauksesta, lähimmäisen-, isän- ja romanttisesta rakkaudesta sekä yhteiskunnallisten epäkohtien aiheuttamasta kurjuudesta ja sitä vastaan kamppailusta. Kuten melkein tuhannen sivun pituudesta (lyhennetyssä suomennoksessa!) voi päätellä, Hugo eksyy välillä jaarittelemaan, mutta kun tarinan imuun kerran pääsee, se pitää liimautuneena kirjan ääreen sivupoluillakin. Kuten jo elokuvan pohjalta ounastelin, Kurjat on voimakas tarina, joka jättää hyräilemään musikaaliversion sävelmiä pitkäksi aikaa.

Do you hear the people sing, singing the songs of angry men, it is the music of the people who will not be slaves again!

Varastaisinko?
×××× = vaatii ryöstöä

Käy kurkkaamassa, mitä muita klassikoita bloggaajat lukivat haasteeseen täältä.

Onko Les Miserables sinulle tuttu kirjana, elokuvana tai musikaalina?

Kesäkuun tunnustukset

TÄSSÄ KUUSSA

Tiedän, heinäkuu on jo puolessa välissä ja olen silti vasta tarjoilemassa maistiaisia kesäkuun lukemisistani. Blogin päivittäminen ja kirjapostausten kirjoittaminen ovat asioita, jotka oleskelevat jatkuvasti ajatuksissani, mutta kesäkuun hujahtaessa ohi lähes konetta avaamatta oli pakko todeta, ettei tämä kesä ole blogikesä ja ettei aika vain yksinkertaisesti riitä säännölliseen bloggaukseen. Tai edes lukemiseen. Kummankin suhteen olen kääntänyt katseeni jo syksyyn, jolloin pääsen takaisin yliopistorytmiin kiinni, luen automaattisesti enemmän ja minulla on (toivottavasti) enemmän aikaa jakaa huomiota myös heitteille jääneelle blogilleni.

Mikä sitten on vienyt aikaani? Kesätyöt, jonka takia teen 11-tuntisia päiviä: työpäivinä ei yksinkertaisesti ehdi tehdä muuta kuin käydä töissä, matkustaa työpaikan ja kodin välillä ja nukkua. Pitkät päivät tarkoittavat toki myös sitä, että vapaapäiviä on enemmän, mutta silloinkin aika onnistuu jotenkin luiskahtamaan käsistä, vaikka joka kerta erikseen päätän, että nyt viimein nikkaroin kasaan jonkun loputtomasta rästibloggauspinostani. Päätöksen ja toteuttamisen väliin tulee aina jotain, kaunis sää, joka houkuttelee pakkaamaan piknik-välineet ja etsiytymään ulos lukemaan, kaverit, perhe ja ylipäätään ihanat ihmiset lähelläni, joiden kanssa haluan viettää aikaa, tai ihan vain arjen pyörittäminen, koska 11-tuntisina työpäivinä ei ehdi edes pesemään pyykkiä tai tekemään ruokaa.

Vaikka lukemattomuus kiusaa ajoittain, en juuri voisi olla tyytyväisempi elämääni tällä hetkellä. Aika kuluu niin nopeasti että hirvittää, eikä minulla ole varsinaisesti ole ollut aikaa lomailla, mikä on tähän asti ollut aina kesän ykköstavoite, mutta tämä on ollut ja on yksi parhaista kesistä ikinä.  Arkijärjen vastaisesti tuntuu, että sinne tänne säntäilevä elämäni on jollain tavalla aiempaa paremmin kasassa, hallittuna kaaoksena kenties. Tästä ei tullut ennakoimaani luku- ja blogikesää, mutta siitä tuli erilaisella tapaa ihana ajanjakso (jota on onneksi vielä puolitoista kuukautta jäljellä).

sdr

Ei vieläkään kirjakuvia, mutta koittakaa kestää, kyllä niitä vielä tulee.

LUETTUA

Sitten tämän pitkällisen alustuksen jälkeen itse asiaan ja toteamukseen, että olen minä sentään jotain lukenut. Neljä kirjaa ja 928 sivua, mikäli tilastoni pitävät paikkansa. Näistä jää kuitenkin puuttumaan kesäkuun suurin lukuprojekti, joka on vieläkin muutaman kymmenen sivun osalta kesken, nimittäin Paul Austerin tiiliskivi 4 3 2 1, jonka kanssa olen viettänyt varsin monenlaisia hetkiä, mutta niistä lisää heinäkuun tunnustuksissa.

Anna-Kaari Hakkarainen – Kristallipalatsi (tunnustus tulossa?)

Kaksi kertaa varausjonosta jonotettu ja kerran ajanpuutteen vuoksi kirjastoon lukemattomana palautettu Kristallipalatsi keräsi viime vuonna paljon kehuja blogimaailmassa ja siitä tuli aurinkoisten päivien seuralainen, joka viehätti niin syvällisempine tasoineen kuin high life -kuvauksena. Onnistuin jättämään muistiinpanoni tästä todella kesken, mutta katsotaan, josko saisin laadittua siitä täyspitkän tunnustuksen.

Han Kang – Vegetaristi (tunnustus tulossa?)

Toinen uutukainen ja kirjablogeissa kehuttu kirja kertoo kontrollista ja kapinasta. Sen keskiössä on korealainen kotirouva, mutta kertojina kolme hänen lähipiirinsä henkilöä, joita järkyttää, häiritsee ja kiehtoo perheenjäsenensä äkillinen muutos, joka alkaa, kun Yeong-hye kieltäytyy syömästä lihaa. Kieltäymyksestä kasvaa yritys vallata itselleen oikeus päättää ruumiistaan ja pakkomielteistä mielen hajoamiseen kulkeva psyykkinen matka. Jos romaania pitäisi kuvailla adjektiiveilla, sanoisin hätkähdyttävä, raju ja provokatiivinen.

Marisha Rasi-Koskinen – Vaaleanpunainen meri (tunnustus tulossa?)

Aloitin novellikokoelman kuukausia ja kuukausia sitten pitäen silmällä toukokuussa loppunutta Novellihaastetta, mutta luin teosta niin verkkaiseen tahtiin, että eihän se mihinkään haasteeseen ennättänyt. Vaaleanpunainen meri onkin sellainen kirja, jonka haluaa lukea hitaasti, pala kerrallaan, jotta voi vaikuttua jokaisesta novellista yksi kerrallaan. Isiä, lapsia ja heidän välisiä suhteitaan rankoista näkökulmista tarkasteleva novellikokoelma oli kuukauden paras lukukokemus.

Märta Tikkanen – Vuosisadan rakkaustarina (tunnustus tulossa?)

Hah, sainpas mahdutettua kuukauteen niin proosaa, novelleja kuin runoja (ei sillä että se olisi ollut harkittu tavoite vaan jälkikäteen tehty huomio)! Vuosisadan rakkaustarinan runot paljastavat kuvia alkoholistimiehen kanssa kanssa eletystä arjesta, väistelyn, myötäilyn, salailun ja selittämisen kierteestä, loputtomasta, toteutumattomasta uskosta raitistumiseen ja itsetuhoisen suuresta rakkaudesta. Kieleltään runot ovat helppoja ja nopeita lukea, mutta niiden sisältö on ravistelevaa ja heittelee lukijaa tunnetilasta toiseen.

ENSI KUUSSA

”Ensi kuuta” on jäljellä enää puolet ja suuri osa siitä on sen verran täyteen ahdettu jo nyt, että tulen iloitsemaan jokaisesta hetkestä, jonka saan viettää kirja kädessä rentoutuen. Kaikkea kivaa on tulossa, mutta joskus sitä haluaisi vain lukea lukea lukea.

Mitä sinun kesääsi kuuluu? Oletko ehtinyt lukemaan hyviä kirjoja?

Yaa Gyasi – Matkalla kotiin

”Mun sydän meinaa särkyä, kun mä nään, että sulla – mun pojalla ja mun isän lapsenlapsella – on täällä Harlemissa lapsia, jotka ei edes tiedä sun nimeä, saati sitä, miltä sä näytät. Mä en voi ajatella muuta kuin että näin ei pitäis olla. Sä et ole oppinut kaikkea multa: on asioita, jotka sä opit sun isältä, vaikka sä et tuntenu sitä, ja se oppi ne valkosilta miehiltä. Surettaa nähdä, että oma poika on narkkari, vaikka mä marssin niin pitkän matkan, mutta vielä enemmän surettaa nähdä, että sä voit omasta mielestäs häipyä ihan kuin sun isä. Jos sä jatkat samaan malliin kuin nyt, valkosten miesten ei tarvitse enää tehdä mitään. Niiden ei tarvitse myydä sua eikä panna sua hiilikaivokseen, jotta ne omistais sut. Ne omistaa sut muutenkin ja ne sanoo, että se johtuu susta. Se on sun oma syy.”

yaa gyasi matkalla kotiin

Ghanalais-yhdysvaltalaisen Yaa Gyasin vahva esikoisromaani kertoo kahden siskon jälkeläisistä kahdelta puolen valtamerta. Toisena kiintopisteenä on orjakaupan ja heimosotien koettelema Ghana, toisena orjuuden ja rotuerottelun värittämä Yhdysvallat. Ghanaan jää Effia, brittiupseerille naitettu kaunis heimotyttö, joka elää Cape Coastin orjalinnoituksen ylemmissä kerroksissa. Linnoituksen pohjakerroksen haiseviin tyrmiin joutuu hänen siskopuolensa Esi, joka rahdataan orjalaivalla Amerikkaan.

Samasta linnoituksesta lähtee kaksi aivan eri suuntiin risteävää sukuhaaraa. Sukupolvien ketju ulottuu 14 päähenkilön kautta 250 vuoden päähän. Tiuhaan vaihtuvat päähenkilöt, näkökulmat ja vuosikymmenet tekevät romaanin rakenteesta novellimaisen kertomuksen, jonka jokainen luku paljastaa vilauksen päähenkilönsä ajasta, toiveista ja kamppailusta orjuuden ja vapauden välissä. Ghanaan jäävät saavat vuorollaan todistaa isäntien ja alistettujen monimutkaisia, verenpunaisiksi värjäytyviä suhteita ja sovittaa valintojaan heimoyhteisön tapoihin, perinteisiin ja uskomuksiin. Amerikassa Esin jälkeläisten tie vie plantaaseilta hiilikaivoksiin, vankiloihin ja inhoavien katseiden alaiseksi. Orjuuden päättymisestäkin on pitkä matka ihmisarvon saavuttamiseen.

”Siis tapoit miehen? Tiedätkö miks poliisit otti kiinni mun kaverin Joecyn, joka on tuolla noin? Se ei siirtyny kadun toiselle puolen, kun valkonen nainen käveli ohi. Se sai yhdeksän vuoden tuomion. Sä sait yhtä pitkän tuomion taposta.”

Valtameren erottamia serkkuja yhdistää samanlainen levoton juurettomuuden tunne, tarve päästä kotiin. He vaeltavat jatkuvasti paikasta toiseen tietämättä ehkä itsekään, mitä etsivät. Monet heistä eivät tunne vanhempiaan, vielä harvemmat vanhempiensa menneisyyttä. Silti heidän elämässään näkyy menneiden sukupolvien paino, orjuuden, uskottujen kirousten ja syrjinnän kaiut.  Gyasin romaanissa näkyykin samanlainen revisionistinen pyrkimys uudelleenkirjoittaa historiaa kuin Toni Morrisonilla: mustien näkökulmasta, mustien kokemuksesta, vaietusta näkyväksi.

Huolimatta valtavasta ajallisesta ja kulttuurisesta etäisyydestä, joka minulla on 1700-luvun Ghanaan tai muihin romaanin tapahtumapaikkoihin- ja aikoihin, Matkalla kotiin kosketti, ravisteli ja ui ihon alle. Niin kuin hyvä kaunokirja tekee, se supisti kolmensadan vuoden ja tuhansien kilometrien matkan näkö- ja kosketusetäisyydeksi, joka mahdollistaa elämisen ja kokemisen toisen ihmisen nahoissa.

Jos et halua pienintäkään vinkkiä tarinan loppuasetelmasta, hyppää tämän kappaleen yli. Romaanin nätistä, ympyrä sulkeutuu -lopusta on oltu montaa mieltä. Se on toiveikkaan helppo ja sovinnollinen loppu, ja kun sitä alkaa ajattelemaan, ehkä hieman lattea ja liian tarkaksi solmuksi kaikki neljätoista lankaa sitova verrattuna laajaan ja räiskyvään tunne- ja tapahtumaskaalaan, joka edeltää sitä. Ylipäätään loppuratkaisu voisi olla jotain enemmän kuin toivorikas ja anteeksiantava menneisyyden haamuja ja demoneita kohtaan. Pysäytän tässä kohtaa ajatukseni vastakysymykseen: miksi sen pitäisi olla? Jotta syyllistäminen aiheuttaisi syyllisyyttä ja katumusta? Eikö kotiinpaluun lohdullisuus ja toivo ole arvoisensa lopetus kärsimyksen kyllästämälle kertomukselle? Mahdollisuus meennen kohtaamiseen, kierteen katkaisemiseen ja parempaan tulevaan? Haluan uskoa, että se on.

Helmet-lukuhaaste: 26. Sukutarina

Varastaisinko?
×××× = vaatii ryöstöä

Suosittelepas tähän jatkoksi afrikkalaista kirjallisuutta, joka on tehnyt sinuun vaikutuksen.

Toukokuun tunnustukset

TÄSSÄ KUUSSA

Toukokuu lensi ohi jättämättä hengähdystaukoja. Jälkeenpäin ajateltuna ei ollut kovin järkevää aloittaa työt juuri silloin, kun olisi pitänyt hoitaa kaikkien kurssien loppuesseet, -tentit ja muut. Jotenkin siitä kuitenkin selvittiin, tekemällä 12-tuntisia päiviä, nipistämällä yöunista ja pitämällä vapaapäivät vain haaveiden tasolla. Loppukuusta olikin outoa, kun työpäivinä pystyi keskittymään pelkästään töihin ja päivinä, jolloin ei ollut töitä, ei tarvinut huolehtia deadlineista tai arvosanoista. Silloin sain luvan kanssa maata sängyssä koko päivän, sillä eiköhän kuume noussut heti, kun ensimmäinen vapaapäivä uskalsi tulla lähietäisyydelle. Nyt viimeisen viikon aikana on sentään ollut aikaa käydä lenkillä ja etsiä kevään merkkejä luonnosta (nimenomaan etsiä, sillä tässä kuussa on useampina päivinä satanut räntää kuin ollut satamatta) tai istua alas kirjan kanssa ja maistella siinä sivussa voileipäkakkua, jonka leivoimme kämppisten kanssa, vaikka kukaan ei valmistunut vielä miksikään.

toukokuun tunnustukset

Toukokuun kiireisyys näkyy myös siinä, ettei ajalta löydy yhtä ainoatakaan kirjakuvaa, mutta jospa kirsikankukat kelpaisivat, ovathan ne sentään nättejä 😀

LUETTUA

Minna Canth – Hanna

Teuvo Pakkala – Vaaralla

Arvid Järnefelt – Isänmaa

Virginia Woolf – Orlando (tunnustus tulossa?)

Nicola Yoon – Everything Everything (tunnustus tulossa?)

Malin Persson Giolito – Suurin kaikista (tunnustus tulossa)

Toukokuu oli lukukuukautena varsin hajanainen. Alkukuusta ahmin viimeiset kirjat 1800-luvun kirjallisuuden kurssille ja jälkikäteen ajateltuna niistä jäi päällimmäisenä käteen kiireen tuntu. Kun ne, sekä toiselle kurssille luettava Orlando oli hurjasteltu pois alta, alkoi lukemisen suhteen loma, johon tottumattomana epätavallisuuden tunnusmerkit täyttyivät heti, kun valitsin luettavakseni nuortenkirjallisuutta ja dekkarin.

Toukokuussa en lukenut yhtään viiden tähden kirjaa, mutta Woolfin Orlando jäi mieleen vahvimpana ja vaikuttavimpana ja luen sen varmaan joskus uudestaan suomeksi käännettynä. Vaaralla ja Isänmaa jäivät aika etäisiksi klassikoiksi, mihin syypäänä on suurelta osin kiire, jossa luin kirjat. Maailmalle allergisen tytön ensirakkaudesta kertova Everything Everything ei hypetyksestä huolimatta oikein iskenyt, ja vaikka kouluampumistapauksen oikeudenkäynnistä kertova Suurin kaikista oli karmealla tavalla viihdyttävä, ei siinäkään ollut lemppariainesta. Ei toukokuu silti huono lukukuukausi ollut vaan loppujen lopuksi ihanan rauhallinen muutamaan viime kuukauten verrattuna.

ENSI KUUSSA

Nyt ei tarvitse vähään aikaan ajatella, mitä minun pitäisi lukea, vaan mitä haluaisin lukea. Tavoitteenani on lukea loput kirjastolainat pois alta, jotta pääsen oman hyllyni lukemattomien kimppuun. Kesäsuunnitelmiini kuuluu myös maratoonata Potterit pitkästä aikaa, joten Viisasten kivi lähtee varmaan lukuun sopivan vapaapäivän sattuessa kohdalle. Jospa kesällä olisi myös aikaa ottaa kiinni kaksi kuukautta jäljessä laahaavat bloggaukset.

Mitä sinun kevääseesi kuului?

Huhtikuun tunnustukset

TÄSSÄ KUUSSA

Reippaasti toukokuun puolivälin jälkeen alkaisi jo melkein olla aika toukokuun tunnustuksille, mutta huhtikuunkin kirjavarkaudet odottavat vielä tunnustamistaan (enkä uskalla vilkuilla maaliskuun puolelle, sillä sielläkin saattaa vielä roikkua huomiota kaipaavia tapauksia). Palataan siis räntäsateiden, lukuvuoden viimeisten luentojen ja pääsiäisloman tauottamaan huhtikuuhun. Päätin maaliskuun koontipostaukseen kainoon toiveeseen siitä, että eihän minun tarvitse tehdä huhtikuussa muuta kuin lukea. Noh, ihan niin yksinkertaisesti ei kirjallisuuden opiskelijankaan arki pyöri. Aika hyvässä lukuaikataulussa minut ovat silti pitäneet sekä kurssien lopputöiden deadlinet että kirjaston lainojen palautuspäivät. Niin hyvässä, että lukusaldona on tässäkin kuussa yli 10 kirjaa (12) ja 3000 sivua (3331).

huhtikuun tunnustukset

LUETTUA

Aleksis Kivi – Nummisuutarit

Selvän teeman kuukaudelle asetti jälleen 1800-luvun kotimaisen kirjallisuuden kurssi, jonka ensimmäinen huhtikuinen etappi oli tutustuminen Aleksis Kiveen. Komedia kosioretkelle lähtevästä Eskosta upposi paljon Seitsemää veljestä paremmin.

Olof Lagercrantz – Helvetistä Paratiisiin. Dante ja hänen komediansa

Syksyllä käymäni kirjallisuushistorian kurssin lukulistaan kuului Danten Jumalainen näytelmä, mutta olin ehtinyt lukea runoelman jo lukiossa, ja ajattelin kuitata kohdan tutustumalla klassikkoa käsittelevään tutkimukseen. Sitä kautta käsiini päätyi Lagercrantzin Helvetistä Paratiisiin, joka on lyhyt läpileikkaus tiettyihin kohtiin, hahmoihin ja piirteisiin Jumalaisessa näytelmässä. Kyseisen kurssin tentti oli ja meni aikoja sitten, mutta sain kirjan loppuun vasta reilusti myöhemmin.

Petina Gappah – Muistojen kirja (tunnustus)

Muistojen kirja oli ensimmäinen erittäin houkuttelevasta uutuuskirjojen pinosta, joka majaili huhtikuussa hyllyssäni. Romaani kertoo albiinonaisesta Memorystä, joka istuu Zimbabwen pahamaineisessa kuolemansellissä ja palaa lapsuutensa muistoihin odottaessaan tuomiotaan.

Aleksis Kivi – Seitsemän veljestä

Suurin osa kirjoista, jotka kuuluivat 1800-luvun pakettiin, olivat mieluisia lukukokemuksia, mutta Seitsemän veljestä ei jaksanut sytyttää, ei sitten millään.

Anu Kaaja – Leda (tunnustus tulossa?)

Leda on nimensä mukaisesti uudelleenkerronta antiikin Leda-myytistä, jossa ylijumala Juppiter häpäisee nuoren neidon joutsenhahmoiseksi muuttuneena. Oikukas ja monikerroksinen romaani kertoo ja jättää kertomatta asioita niin kertojastaan kuin kerrottavasta. Harmi kyllä jouduin lukemaan Ledan niin nopeasti, että jälkikäteen tuntuu, että minulta jäi jotain tärkeää huomaamatta.

Juhani Aho – Papin tytär ja Papin rouva

Klassikkolistalla seuraavana oli romaanipari, joka kertoo maalaispappilassa kasvaneesta Ellistä, joka haaveissaan kurkottaa paljon pidemmälle kuin mitä olosuhteet hänelle sallivat. Teokset kommentoivat niin tyttöjen kasvatusta ja oikeutta koulutukseen kuin avioliittokäsityksiä.

huhtikuun tunnustukset2

Hanya Yanagihara – Pieni elämä (tunnustus tulossa)

Pieni elämä on nimestään huolimatta yli 900 sivua pitkä, ja se käsittää neljä elämää, joista keskeisin on salaperäisen, satutetun Juden tarina. Rankka, rankka kirja.

Yaa Gyasi – Matkalla kotiin (tunnustus tulossa)

Toinen kuukauden esikois- ja uutuuskirjoista, joka vei Afrikan mantereelle, oli Matkalla kotiin. Suuntana oli tällä kertaa Ghana, jossa kahden sisarpuolen tiet erosivat  valtameren verran: toinen jäi synnyinseudulleen ja toinen kuljetettiin orjalaivalla Amerikkaan.

Minna Canth – Työmiehen vaimo (tunnustus tulossa)

Hyvin miesvoittoisen kirjalistan suuri naisnimi on ehdottomasti, oikeutetusti Minna Canth, jolta luettavana kurssille oli kaksi teosta. Toinen niistä oli Työmiehen vaimo, kiivaasti yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen puuttuva näytelmä Johannasta ja hänen juomarimiehestään, joka tuhlaa vaimonsa rahat.

K. A. Tavaststjerna – Kovina aikoina

Vierain nimi kirjallisuushistorian lukulistalla oli ensimmäisiin suomalaisiin modernisteihin kuulunut K. A. Tavaststjerna, jonka teos Kovina aikoina kertoo nälkävuosista niin ylhäisten kuin alhaisten näkökulmasta ja antaa samalla läpileikkauksen tuolloiseen suomalaiseen yhteiskuntaan.

Franz Kafka – Muodonmuutos ja Rangaistussiirtolassa

Suomalaisten klassikoiden rinnalle luettavaksi nousi modernismin suuri nimi Franz Kafka, joka oli minulle uusi tuttavuus. Lukemani teoksen kaksi novellia, Muodonmuutos ja Rangaistussiirtolassa olivat Kafkan maineen mukaisia: absurdeja ja synkkiä.

ENSI KUUSSA

Toukokuu on jo niin pitkällä, että varsinaisista suunnitelmista alkaa olla turha puhua. Katsotaan siis muutaman päivän päästä toukokuun tunnustuksissa, mitä kaikkea viimeisiin viikkoihin on sisältynyt.

Mitä sinä olet lukenut viime aikoina?

Kirjaostoksia

Kirjaostoksia

Kirjavarkaiden ammattitauteihin kuuluu yletön mielenkiinto toisten kirjahyllyjen sisältöä kohtaan ja siksi luen mielelläni muiden postauksia siitä, minkälaisilla kirjoilla he hyllyään täyttävät. Ennen Helsinkiin muuttamista ostin kirjoja harvoin ja tarkkaan harkiten, eikä satunnaisissa löydöissäni oikein ollut esiteltävää postaukseksi asti. Helsinki sen sijaan on tuonut houkutukset vaarallisen lähelle ja etenkin kierrätyskeskuksissa on tullut kierreltyä helppojen saaliiden edullisten löytöjen perässä. Ei siis ihme, että kirjahyllyyn on alkanut kertyä lukuvuoroaan odottavia kirjoja. Aika ei nyt tunnu opiskelu- ja työkiireiden vuoksi millään riittävän kunnollisen tunnustuksen kirjoittamiseen, joten tässäpä välipalapostauksena alkuvuoden kirjaostoksia.

kirjaostoksia2

Uskokaa tai älkää, mutta tilasin ensimmäistä kertaa elämässäni kirjoja Adlibrikselta. Tilaukseen päätyi tarkkaan harkittu kirjakolmikko, joista olen kuullut paljon hyvää mutta joihin ei helposti törmää kirjakaupoissa. Benjamin Alire Sáenzin romaanilla Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe on kutsuvan runollinen nimi, liuta palkintoja ja lukuisia hyviä arvosteluja. Tästä kolmikosta se on ainoa, jota en ole vielä lukenut. Rupi Kaurin milk and honeya kehuin jo runokoostebloggauksessani, mutta kehutaan vielä toisen kerran: se on helposti lähestyttävä mutta koskettava ja vavahduttava runokokoelma kaksikymppistä koskettavista aiheista. Toinen yhtä vaikuttava lukukokemus oli Laura Batesin Everyday Sexism, joka pureutuu arkipäiväiseen ja sosiaalisesti hyväksyttyyn seksismiin ja sen ongelmiin.

kirjaostoksia3

Heittämällä alkuvuoden kauneimpia kirjaostoksiani ovat WSOY:n juhlapainokset 12 suomalaisesta klassikosta, joista tammikuussa ilmestyi Juhani Ahon Rautatie ja helmikuussa Tove Janssonin Kesäkirja. Ostan harvoin normaalihintaisia kirjoja, mutta näiden kohdalla on pakko venyttää budjettia, ne ovat niin kauniita!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viimeisinä vaan ei vähäisimpinä muita matkaan pomittuja eli alelöydöt Suomalaisesta: Pasi Pekkolan Lohikäärmeen värit minun piti lukea viime vuonna Kurjen siivellä -haasteeseen, mutta en ehtinyt ja John Boynen Kuudes mies, jota kaverini kehui yhdeksi lempikirjoistaan. Punainen väri on selvästi omiaan kiinnittämään huomioni kierrätyskeskuksessa, josta neljä muuta ovat kotoisin. Väriharmonian rikkova Mikko Rimmisen Nenäpäivä oli puhdas heräteostos, Anne Brontën Agnes kotiopettajataren ostin täydentämään klassikkohyllyäni kauniilla selkämyksellään, Chinua Acheben Kaikki hajoaa löytyy tämän(kin) vuoden lukusuunnitelmista ja Toni Morrison vetosi kirjallaan Rakkaus, koska aloitin hänen tuotantoonsa tutustumisen viime vuonna.

Yritän kovasti olla lainaamatta kirjoja kirjastosta järjestääkseni lukuaikaa näille (ja muille) oman hyllyn lukemattomille. Toivottavasti sitä järjestyy pian, ainakin silloin, kun saan viimeisetkin koulujutut hoidettua pois alta.

Oletko tehnyt hyviä kirjalöytöjä viime aikoina?

Petina Gappah – Muistojen kirja

”Tarina, jonka pyysit kertomaan, ei suinkaan ala Lloydin kuoleman säälittävästä rumuudesta. Se alkaa kaukaisesta elokuun päivästä, jolloin aurinko porotti rakkulaisille kasvoilleni, minä olin yhdeksän ja isä ja äiti myivät minut ventovieraalle miehelle.”

petina gappah muistojen kirja blogi arvostelu

Muistojen kirja on Petina Gappahin ensimmäinen romaani. Se tarkastelee kirjailijan kotimaata Zimbabwea albiinonaisen silmin ja vankilasta käsin kommentoiden maan oikeuslaitoksen tilaa sekä tiukassa istuvia käsityksiä albiinoista paholaisen välikappaleina.

Romaani on Memoryn, vankilassa valkoisen miehen murhasta syytettynä istuvan albiinonaisen, kirje amerikkalaiselle journalistille, joka on kiinnostunut Memoryn tarinasta ja haluaa sille kansainvälistä huomiota. Kohun lisäksi Memory voi pistää toivonsa armahduksesta vaalien varaan: uusi hallitus tarkoittaa usein vankilan porttien raottumista. Muuten Memoryn kohtalo on tuomittu mutta määrittelemätön. Hänen pitää herätä joka päivä koko määrittelemättömän pituisen loppuelämänsä ajatukseen, että se saattaa olla päivä, jolloin hänen tuomionsa pannaan täytäntöön tai se voi olla vain yksi päivä lisää tunkkaisia sellejä, vain vaivoin ravinnoksi tunnistettavaa ruokaa ja puolikkaita kuukautissuojia.

Muistot vievät Memoryn lapsuuden muistoihin, kotikadun hajuihin ja ääniin. Leikkeihin, joihin albiinotyttö ei voinut osallistua porottavan auringon takia, sekä naapuruston lasten pilkkaan ja nimittelyyn. Kertoakseen tarinansa Memoryn on palattava päivään, jolloin hänen vanhempansa veivät hänet ostoskeskukseen, antoivat ostaa herkkuja ja tapasivat sitten rikkaan vaaleaihoisen miehen, Lloydin. Raha vaihtoi omistajaa, eikä Memory saanutkaan palata kotiin vanhempiensa mukana vaan joutui lähtemään vieraan miehen matkaan. Tuon päivän jälkeen Memory on yrittänyt selittää itselleen, mikä sai hänen vanhempansa hylkäämään hänet. Valkoisen, etuoikeutetun miehen taloudessa ja ulkomailla yliopistomaailmassa vietettyjen vuosien jälkeen hän päätyy Hararen pahamaineisen vankilan kuolemanselliin kerimään auki elämänsä taitekohtia.

Muistojen kirja on matka yhteen aiemmin vierailemattomaan maailmankolkkaan ja yhteiskuntaan, joka kärsii kolonialismin jälkeisestä epävakaudesta ja yrittää sovittaa vanhoja myyttejä ja uskomuksia modernisoituvaan elämäntyyliin. Se tekee elämänmakuisen läpileikkauksien niin yhteiskunnan eri kerroksiin kuin taustalla pauhaavaan poliittiseen kehitykseen, mutta jäi mieleen harmittavan hitaanpuoleisena. Välillä huomasin kerronnan viipyvän kohdissa, jotka olisin voinut ohittaa nopeammin ja sitten taas harppovan kohtia, joista olisin halunnut tietää enemmän. Romaani jää minun arviossani kolmen tähden lukukokemukseksi, mutta on silti kirjallisille maailmanmatkaajille suositeltava teos.

Varastaisinko?

××× = syyllistyn taskuvarkauteen

Minne olet kirjamatkaillut viimeeksi?