Alkuvuoden kuulumisia ja luettuja

Alkuvuosi on hurahtanut brittiläistä elämänmenoa fiilistellen eli kaksikerroksisella bussilla ajellen, pubeissa istuskellen ja viikonloppuisin kuningatarta moikkaamaan matkustellen. Tai no, vähän vähemmän hohdokkaasti olen viime viikkoina opetellut muuttamaan puntia euroiksi, katsomaan tietä ylittäessäni ensin oikealle ja toimimaan ruokakaupassa, jossa vihannekset ja hedelmät punnitaan vasta kassalla. Olen puhunut loputtomiin säästä, eroavaisuuksista Suomen ja muiden maiden välillä ja siitä, miten sama asia ilmaistaan eri tavalla eri kielissä. Olen vastannut lukemattomiin kysymyksiin siitä, miten kukaan viitsii elää niin pohjoisessa, onko Suomen koulutusjärjestelmä todella niin hyvä kuin sanotaan ja millaista on puhua kieltä, jota sanotaan yhdeksi maailman vaikeimmista (tähän on fennistillä luonnollisesti monta vasta-argumenttia ja Suomen kielen monimutkaisuuksia valaisevaa esitelmää takataskussa).

Menneisiin viikkoihin on mahtunut rutkasti omien pelkojen ylittämistä, paljon virallisten asioiden hoitamisesta aiheutuvaa päänvaivaa ja hetkiä, jolloin mietin, miksi ihmeessä piti lähteä keskelle tuntematonta paikasta, jossa kaikki oli niin hyvin. Mutta niiden rinnalla on muistoja uhkarohkeasti ilman google mapsia tehdyistä löytöretkistä uusilla kotiseuduilla, näillä pitkillä kävelylenkeillä tai illanvieton lomassa käydyistä keskusteluista, jotka ovat avanneet kokonaisia maailmoja, ja muualle Englantiin suuntautuneista reissuista, joilla on uppouduttu Britannian historiaan Westminster Abbeyssä ja katseltu Lontoota Towerin muurilta, nautittu iltapäiväteetä ja kuunneltu Shakespearen sonetteja ääneen luettuna hänen kotikonnuillaan Startford-Upon-Avonissa sekä kuljeskeltu pitkin Yorkin historiallisia katuja ja törmätty lukuisiin Harry Potter -viittauksiin.

Yksi onnellinen kirjanörtti Shakespearen kotitalossa

Kirjoitan tätä postausta Leicesteristä, jonne karkasin kandia pakoon (lue: hakemaan inspiraatiota ja perspektiiviä sen nimenomaisen tutkielmapahasen kirjoittamiseen). Opiskelusta puhuttaessa olen aivan hullaantunut seminaaripainoitteiseen opiskelutyyliin, jossa tehdään paljon lähilukua yhdessä pienissä ryhmissä ja paneudutaan teksteihin keskustelemalla. Lähinnä luentojen kuuntelemiseen tottuneena se vaatii oman opiskelutyylin mukauttamista ja kolmella kirjallisuuden kurssilla, mikä käytännössä tarkoittaa kolmen romaanin viikkotahtia, aikamoista lukuvauhtia. Lisäksi se on synnyttänyt palavan tarpeen alleviivata ja tehdä muistiinpanoja itse kirjaan – siis minussa joka ennen ei nähnyt sivujen töhrimisessä minkäänlaista arvoa (ja nyt kun kaikki ulottuvillani olevat kirjat ovat kirjaston omia eivätkä alleviivattavissani). Lukupäiväkirjani on täyttynyt huimaa vauhtia ylöskirjoitetuista lainauksista ja pikkutarkoista muistiinpanoista, jotka jäävät kesken, kun on pakko siirtyä seuraavaan. Olen täällä ollessani aloittanut noin kymmenen kirjaa ja saanut loppuun ehkä kaksi, mutta siitä huolimatta olen ollut tyytyväisempi tapaani lukea kuin aikoihin. Jokin maisemanvaihdossa ja elämäni tiukimmassa lukuaikataulussa on saanut lukutapani naksahtamaan sellaiseen asentoon, että se on löytänyt rentouden ja flown päästä todella syvälle lukemassani ja käyttää kirjallisuusanalyysissäni työkaluja, jotka ovat aiemmin olleet ulottumattomissani. (Katsotaan vaan, olenko näin innoissani kirjallisuusanalyysistä vielä silloin, kun sitä on kirjoitettavana 13 000 sanan edestä ja deadlinet lähestyvät.)

ALKUVUODESTA OLEN LUKENUT

Jani Toivolan omaelämäkerran Musta tulee isona valkoinen joka oli hieno aloitus vuodelle

Stina Saaren esikoisrunoteoksen Änimling jonka toivon ottaneeni mukaani jotta voisin palata siihen

Jane Austenin Järjen ja tunteet jonka käsittely ensimmäisessä seminaarissa muutti pysyvästi käsitystäni Austenista

Thomas Hardyn Jude the Obscurea joka jäi kesken kun päähenkilön esimerkkiä seuraten jätin opiskelun sikseen ja lähdin treffeille (toivottavasti seuraukset eivät ole yhtä traagiset)

suurimman osan Anne Frankin Nuoren tytön päiväkirjasta jonka olen lukenut kerran aiemmin mutta jolle en osannut antaa samanlaista arvoa kuin nyt

Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuvaa johon hullaannuin ja jonka aion ehdottomasti lukea vielä loppuun

ensimmäiset parikymmentä sivua Ruth Klugerin Landscapes of Memorystä joka seminaarikäsittelyn pohjalta vaikutti hurjan mielenkiintoiselta

novelleja kokoelmasta Daughters of Decadence – Women Writers of Fin-de-Siécle jonka feministiset tulkinnat ovat ominta aluettani

Jane Austenin Kasvattitytön tarinaa jonka aion saada loppuun ennen ensi maanantain seminaaria

Bernhard Schlinkin Lukijan joka oli ehdottomasti tämän listauksen lukukokemuksista häiritsevin

novelleja James Joycen Dubliners -kokoelmasta joka pistää miettimään, ihanko oli pakko valita modernismia käsittelevä kurssi kun helpommallakin olisi varmasti päässyt

Mitä sinä olet lukenut alkuvuonna?