Ilmari Kianto – Punainen viiva

”Nyt on jokaisen köyhän – olkoon mies tai nainen – riennettävä ottamaan selvää uudesta vaalilaista ja jo hyvissä ajoin opittava tuntemaan, mitä merkitsee köyhälistön vetämä punainen viiva. Sillä tietäkää, rakkaat ystävät ja toverit, se punainen viiva lähtee Suomen kansan omasta sydänverestä.”

Vuosi 1907, Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit. Köyhyys, kurjuus ja katkeruus ovat ne siemenet, joiden sosiaalidemokraattien agitaattorit haluavat versoavan punaiseksi viivaksi. Kokoukset, uhmakkaat laulut, sanomalehdet ja väkevät iskulauseet valavat toivoa nälästä ja kylmästä kärsiviin.

Heitä ovat myös Korpiloukon asukkaat Topi ja Riika Romppanen lapsineen. Kun ruoka käy vähiin ja lasten vaatettaminen rääsyihin onnistuu vain osittain, lupaukset makemmasta elämästä ja leveämmästä leivästä saavat heidätkin oikeaan vaalihurmokseen. Sosiaalidemokratia kääntyy ”soli-sali-ratiaksi”, eikä vaalilakikaan kuulosta kovin selkeältä käsitteeltä, mutta kun kerran naisetkin pääsevät vaaliuurnille, on kaikkien kannettava kortensa kekoon tasa-arvoisemman tulevaisuuden luomisessa!

Vaikka työväenlaulut raikaavat ja punainen lippu nousee salkoon, aatteella on myös epäilijänsä:

”Kyllä minä kaikesta kuulen, jotta ne ovat justiinsa niitä Antti-Ristuksen puheenpärinöitä. Ja maaliman loppu siitä varmasti tulee, jos Suomen akatkin sitä punaista viivaa vetämään puijataan. Sen tietää jokainen ristitty että kuka perkeleelle pikkulillinsä lykkejää, siltä se koko kämmenen koppoaa…”

Uskonnollisella vakaumuksella ja sosialismin herättämässä vimmassa tuntuu olevan paljon samaa: ideologia, jolle voi perustaa koko elämänsä ja lupaukset pelastuksesta. Tunnelma sosialismin oppeja selittävässä kokouksessa on lähes herätyskristillinen: agitaattori lietsoo kuuntelijat hurmokseen todistuspuheenvuorollaan, lauluja veisataan kuin virsiä ja punaisen viivasta tulee symboli, jonka vetämiseen valmistaudutaan sellaisella hartaudella kuin se olisi salainen rituaali. ”Soli-sali-rati” vie paikan, jolle köyhälistö on asettanut Jumalan, mutta uusi oppi sisäistetään paremmin, kun sen opettamiseen käytetään vanhoja konsteja.

Lähdin lukemaan Punaista viivaa ilman erityisiä odotuksia, lähinnä vain viivatakseni sen yli kirjallisuusdiplomiin luettavista kirjoista. Tammikuuhun osui myös toinen suuri suomalainen klassikko, Tuntematon sotilas, johon verrattuna tämä jäi vaisuksi. Kiannon luomat henkilöt eivät tehneet matkaansa rinnallani läpi suurien mullistusten yhtä elävinä kuin Tuntemattoman, eikä Punainen viiva koskettanut yhtä syvästi. Silti se on hieno ja vivahteikas kuvaus vaalihuumaan saapumisesta korpeen.

Hauskana yksityiskohtana täytyy mainita, kuinka omituiselta tuntuu lukea omaa äidinkieltään ja olla silti ymmärtämättä kaikkia sanoja. Mitä tarkoittavat esimerkiksi rakuteerata, rohveteerata ja kommelvärkki? Suurimmilta osin satavuotias teksti on helposti ymmärrettävää ja nautittavaakin lukea, mutta aina toisinaan törmäsin sanoihin, joiden merkityksiä pystyin vain arvailemaan.

Haaste: Seitsemännen taiteen tarinat

Varastaisinko?

××× = syyllistyn taskuvarkauteen

Onko sinulle käynyt joskus niin, että tiedät lukevasi äidinkielelläsi, mutta osa sanoista on niin outoja, että ne kuulostavat vieraskielisiltä?