Ilmari Kianto – Punainen viiva

”Nyt on jokaisen köyhän – olkoon mies tai nainen – riennettävä ottamaan selvää uudesta vaalilaista ja jo hyvissä ajoin opittava tuntemaan, mitä merkitsee köyhälistön vetämä punainen viiva. Sillä tietäkää, rakkaat ystävät ja toverit, se punainen viiva lähtee Suomen kansan omasta sydänverestä.”

Kirjavarkaan tunnustuksia -kirjablogi: Ilmari Kianto - Punainen viiva

Vuosi 1907, Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit. Köyhyys, kurjuus ja katkeruus ovat ne siemenet, joiden sosiaalidemokraattien agitaattorit haluavat versoavan punaiseksi viivaksi. Kokoukset, uhmakkaat laulut, sanomalehdet ja väkevät iskulauseet valavat toivoa nälästä ja kylmästä kärsiviin.

Heitä ovat myös Korpiloukon asukkaat Topi ja Riika Romppanen lapsineen. Kun ruoka käy vähiin ja lasten vaatettaminen rääsyihin onnistuu vain osittain, lupaukset makemmasta elämästä ja leveämmästä leivästä saavat heidätkin oikeaan vaalihurmokseen. Sosiaalidemokratia kääntyy ”soli-sali-ratiaksi”, eikä vaalilakikaan kuulosta kovin selkeältä käsitteeltä, mutta kun kerran naisetkin pääsevät vaaliuurnille, on kaikkien kannettava kortensa kekoon tasa-arvoisemman tulevaisuuden luomisessa!

Vaikka työväenlaulut raikaavat ja punainen lippu nousee salkoon, aatteella on myös epäilijänsä:

”Kyllä minä kaikesta kuulen, jotta ne ovat justiinsa niitä Antti-Ristuksen puheenpärinöitä. Ja maaliman loppu siitä varmasti tulee, jos Suomen akatkin sitä punaista viivaa vetämään puijataan. Sen tietää jokainen ristitty että kuka perkeleelle pikkulillinsä lykkejää, siltä se koko kämmenen koppoaa…”

Uskonnollisella vakaumuksella ja sosialismin herättämässä vimmassa tuntuu olevan paljon samaa: ideologia, jolle voi perustaa koko elämänsä ja lupaukset pelastuksesta. Tunnelma sosialismin oppeja selittävässä kokouksessa on lähes herätyskristillinen: agitaattori lietsoo kuuntelijat hurmokseen todistuspuheenvuorollaan, lauluja veisataan kuin virsiä ja punaisen viivasta tulee symboli, jonka vetämiseen valmistaudutaan sellaisella hartaudella kuin se olisi salainen rituaali. ”Soli-sali-rati” vie paikan, jolle köyhälistö on asettanut Jumalan, mutta uusi oppi sisäistetään paremmin, kun sen opettamiseen käytetään vanhoja konsteja.

Lähdin lukemaan Punaista viivaa ilman erityisiä odotuksia, lähinnä vain viivatakseni sen yli kirjallisuusdiplomiin luettavista kirjoista. Tammikuuhun osui myös toinen suuri suomalainen klassikko, Tuntematon sotilas, johon verrattuna tämä jäi vaisuksi. Kiannon luomat henkilöt eivät tehneet matkaansa rinnallani läpi suurien mullistusten yhtä elävinä kuin Tuntemattoman, eikä Punainen viiva koskettanut yhtä syvästi. Silti se on hieno ja vivahteikas kuvaus vaalihuumaan saapumisesta korpeen.

Hauskana yksityiskohtana täytyy mainita, kuinka omituiselta tuntuu lukea omaa äidinkieltään ja olla silti ymmärtämättä kaikkia sanoja. Mitä tarkoittavat esimerkiksi rakuteerata, rohveteerata ja kommelvärkki? Suurimmilta osin satavuotias teksti on helposti ymmärrettävää ja nautittavaakin lukea, mutta aina toisinaan törmäsin sanoihin, joiden merkityksiä pystyin vain arvailemaan.

Haaste: Seitsemännen taiteen tarinat

Varastaisinko?

××× = syyllistyn taskuvarkauteen

Onko sinulle käynyt joskus niin, että tiedät lukevasi äidinkielelläsi, mutta osa sanoista on niin outoja, että ne kuulostavat vieraskielisiltä?

Advertisements

8 thoughts on “Ilmari Kianto – Punainen viiva

  1. Jenni sanoo:

    Kommelvärkki on tuttu sana, mutta muut eivät soita kelloja. Jotenkin olen aina pitänyt tätä kirjana, joka on pakko lukea jossain vaiheessa, mutten ole vielä saanut aikaiseksi sitä tehdä.

    Tykkää

  2. Hande sanoo:

    Olen lukenut Punaisen viivan muistaakseni yläasteella ihan oma-aloitteisesti. En tosin muista siitä enää kuin muutamia kohtia – pitäisi varmaan jossain vaiheessa palata teoksen pariin uudestaan.

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Sinä olet näemmä kunnostautunut klassikoiden suhteen jo nuorena, ihanaa! 🙂 Punaiseen viivaan saisi varmaan nyt vanhempana varmaan vähän erilaista näkökulmaa, ja palautuisihan se tietysti tuoreempaan muistiin.

      Tykkää

      • Hande sanoo:

        Onhan noita tullut jo nuorena tosiaan rohmuttua – esimerkiksi Oliver Twistin olen lukenut 10-vuotiaana ja Kolme muskettisoturia 12-vuotiaana. 😀
        Punaisesta viivasta taisin kiinnostua kiitos musiikin teorian tuntien (soitan viulua ja teoriaopinnot kuuluivat musiikkiopiston opetussuunnitelmaan), kun siellä käsiteltiin teoksen oopperaversiota.

        Tykkää

      • Kirjavaras sanoo:

        Kolme muskettisoturia taisi olla ensimmäinen lukemani klassikko, juurikin noin 12-vuotiaana luin sen. Silloin sen vanhahtava kieli oli niin suuri järkytys, että jätin klassikot pariksi vuodeksi odottamaan 🙂

        Tykkää

  3. Veera (@pikku_kissa) sanoo:

    Mä en tiedä tuleeko tää kommentti perille Twitter-tunnuksilla paremmin kuin wordpressin kautta. (Aikaisemminkin on ollut ongelmia täällä.) Punainen viiva on yksi mun suomalaisista suosikkiklassikoista. Onhan siinä omanlaista toi kielensä, mutta kerkiäähän sekin muuttua sadassa vuodessa.

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Minulla oli ongelmia kommentoida bloggerin blogeihin wordpressin tunnustuksilla (luovutin sen suhteen ja käytän sähköpostia) joten jotain ongelmaa tässä ilmeisesti on. Mutta nyt ainakin tuli kommentti perille, kiitos! 🙂 Totta, sadassa vuodessa kieli muuttuu paljon ja nykyään tahti tuntuu vain kiihtyvän.

      Tykkää

Jätä sormenjälkesi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s