Sinikka Paavilainen – Kyynelvaunut

”Ihmisiä vangittiin kansanvihollisina, vaikka he eivät edes tienneet, mitä kansanvihollinen tarkoittaa. Paaritsalaiset pitivät kyläkokouksia, joissa pohdittiin bolsevikkien valtaannousun vaikutuksia. Stalinin jäinen hengitys tuntui kaikkialla.”

Kirjavarkaan tunnustuksia -kirjablogi: Sinikka Paavilainen - KyynelvaunutKyynelvaunut vie lukijan vuoden 1929 Neuvostoliittoon ja kuljettaa hänet jatkuvan karkotusuhan alle, vankileiriltä vankileirille ja hyisille pakomatkoille Isä Aurinkoisen korventavan katseen ulottumattomiin. Matkalla seurataan kolmea perhettä, Kempin, Björklundin ja Lankisen perhettä, jotka ovat tehneet anteeksiantamattoman virheen neuvostojärjestelmän silmissä: he ovat syntyneet inkeriläisiksi.

Inkeriläiset saivat 1900-luvun alkupuoliskolla kokea pakkokollektivisoinnin, karkotukset Siperiaan ja muut neuvostokauhut. Paavilainen tekee tarkkaa työtä pureutuessaan tähän lähihistorian vaikeaan ja vaiettuun aiheeseen. Hänen romaaninsa pohjautuu kolme vuotta kestäneeseen taustatyöhön, jossa hän haastatteli inkeriläisiä ja sai huomata, että ilmiannon pelko asuu yhä sitkeästi vainotuissa mielissä. Viime vuosina kotimainen kirjallisuus on ottanut asiakseen sotien aikana syntyneiden haavojen paikantamisen ja paikkaamisen; inkeriläisten lohduttomien kohtaloiden liukuminen tabusta keskusteltavaksi aiheeksi on yksi raotus historiankirjoituksen nurjaan puoleen.

Kyynelvaunuiksi kutsuttiin junavaunuja, joissa inkeriläisiä kyydittiin vankileireille ja Siperiaan. Se ei ole kaunis matka, mutta uurtaa uransa niin Neuvostoliittoon, Viroon kuin Suomeen.

Sen sijaan, että romaani keskittyisi yhden tai muutaman henkilön sortumiseen tai selviytymiseen, henkilöitä on kokonainen armeija. Välillä heitä tuntuu olevan liikaakin. Monta näkökulmaa ja tarinaa tuovat kärsimyksen keskelle etäännyttävää objektiivisuutta. Yhden henkilön sielunelämään samaistuminen on vasta vaiheessa, kun hypätään jo seuraavaan. Yhdessä tarinat luovat mosaiikin, josta on hankala erottaa yksilöitä mutta joka luo selkeämmän kokonaiskuvan. Jotkut pitävät mosaiikkimaisuudesta enemmän, minuun vetoaa enemmän henkilökohtainen side, joka tuntuu syntyvän lukijan ja päähenkilön välille, kun jälkimmäiselle annetaan aikaa ja sivuja. Ehkä siksi lukukokemus jäi vähän tyhjäksi, vaikka tarinalla oli mahdollisuus koskettaa.

Varastaisinko?

×× = näpistys jää harkinnan tasolle

Kummalle te lämpenette enemmän – yhteen päähenkilöön keskittymiselle vai monella pallottelemiselle?

Advertisements

2 thoughts on “Sinikka Paavilainen – Kyynelvaunut

  1. Aino sanoo:

    Tämä kirja kiinnitti huomioni viime vuoden kirjamessuilla. Unohduksen lumet satoi päälle, mutta nyt, kun muistutit kirjasta, pistin kirjan nimen itselleni ylös, sillä tahtoisin todellakin tutustua tähän teokseen.

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Kiitos kommentistasi! Kannattaa tutustua, jos inkeriläiset tai Neuvostoliitto kiinnostaa. Kirjassa käsitellään sen verran vaiettua aihetta, että harvassa ovat ne kirjat, joista löytyy ihan samaa aihepiiriä.

      Tykkää

Jätä sormenjälkesi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s