Helsingin Kirjamessut 2017

Tänä vuonna olin luovuttaa messujen suhteen jo ennen kuin ne alkoivatkaan. Liian vähäiset yöunet ja täpötäysi kalenteri eivät jättäneet aikaa innostua messuista samalla tavalla kuin edellisinä vuosina, eikä messukuume noussut tavaroita pakatessa remontin tieltä tai esseitä pakertaessa palautuspäiväviidakon keskellä. Hutaisin kuitenkin suunnitelmia messuille ja hain toiveikkaasti bloggaajapassia (jonka sain, kiitos siitä Messukeskukselle), mutta messuja edeltävänä keskiviikkona mietin jo, että hyvä jos yhden päivän jaksan messuilla ja sitten täytyy levätä väsymys pois seuraavalla viikolla alkavan toisen periodin alta.

Kaikkialta muualta luettavaan messuhehkutukseen verrattuna tämä ei ole kovin riemukas tapa aloittaa messupostaus – eikä todellakaan ollut se mielentila, jossa halusin valmistautua messuihin. Onneksi torstaille oli kuitenkin sovittu kiertelyä, kirjojen hypistelyä ja kuulumisten vaihtoa kaverin kanssa, eikä kerran messuhallin hyörinää ja pyörinää tunnelmoitua ollut enää pois jäämistä. Ei vaikka vastassa oli lunta, loskaa, jäätä ja sadetta, kun astui ovesta ulos messuille mennäkseen.

Kävin tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös Ruoka- ja viinimessuilla, joille en jostain syystä ole tähän mennessä eksynyt. Siellä tulikin sitten tankattua useampana päivänä, sillä alhainen verensokeri, suuri ihmisvilinä ja paljon nähtävää on huonoin mahdollinen yhdistelmä. Messujen isoin ruokaihastus oli ehdottomasti avokado-falafelrulla, joita tarjoili Leviant-niminen Middle Eastern Street Food -kioski. Nam!

Messujen ohjelmatarjonta oli laaja edellisten vuosien tapaan ja nopealla messulehden selailulla löysin paljon mielenkiintoista, mutta päädyin loppujen lopuksi kuuntelemaan vain kolmea vinkkipostauksessani mainittua ohjelmaa, enkä montaa muuta niiden lisäksi. Ainut torstaina kuuntelemani ohjelma oli Marko Annalan ja Anna-Leena Härkösen pohdinta masennuksen ja luovuuden suhteesta, perjantaina olin messuilla vain pari tuntia, enkä käynyt kuuntelemassa mitään. Sunnuntaina päädyin kuuntelemaan 12 tarinaa kirjoittamisesta -teoksen kirjoittaneiden Ronja Salmen ja Mikko Toiviaisen haastattelua ja Harri Hertellin ja Susinukke Kosolan pohdintaa lavarunoudesta sekä kävin kuuntelemassa, kun Marisha Rasi-Koskinen puhui romaanistaan Unohtamisen ja eksymisen kirja (hänen novellikokoelmansa Vaaleanpunainen meri teki minuun suuren vaikutuksen aiemmin tänä vuonna).

Ehdinpä myös kuunnella, kun Sofi Oksanen haastatteli Everstinna-romaanin julkaissutta Rosa Liksomia.

Ohjelmahuiput sattuivat tänä vuonna lauantaille, kun ensin palkittiin tämän vuoden Nuori Aleksis -voittaja. Lukiolaisten valitseman kirjallisuuspalkinnon voitti Hanna Kauppinen romaanillaan Kirja jota kukaan ei koskaan lukenut. Hanna istui itse samaisessa raadissa kaksi vuotta sitten samaan aikaan minun kanssani (raatikokemukseistani olen kirjoittanut täällä), joten oli ihanaa nähdä hänet samalla lavalla mutta tällä kertaa vastaanottamassa palkintoa sen myöntämisen sijaan.

Toinen päivän kohokohdista oli ehdottomasti Dan Brownin vierailu, jota todisti kanssani 1300 muutta innokasta Brownin lukijaa. En oikein tiennyt mitä odottaa tältä kirjallisuuden maailmantähdeltä, mutta Brown osoittautui hyväksi ja hauskaksi puhujaksi, joka piti yleisön vakuuttavasti otteessaan ja jätti myös aikaa kysyä kysymyksiä. Brown puhui kasvamisestaan ristiriitaisessa mutta silti jollain tapaa sopusointuisessa ympäristössä: hänen äitinsä oli syvästi uskonnollinen ja isä matemaatikko, mutta tästä huolimatta he eivät riidelleet maailmankatsomuksiensa erilaisuudesta. Tätä taustaa vasten ei ole ihme, että uskonnon ja tieteen vastakkainasettelu ja yhteensovittaminen ovat kiinnostaneet Brownia aina, mikä näkyy myös hänen kirjoissaan. Hänen uusin romaaninsa Alku ei ole tästä poikkeus vaan se pohtii, Brownin lauantaisen puheen tapaan, mikä sija uskonnolle jää tieteen valloittamassa maailmassa ja selviytyvätkö jumalat tieteen edistyksestä. Mikäli Brownin lukijatapamaanin kiinnostaa enemmän, Bibbidi Bobbidi Book -blogin Laura on kirjoittanut siitä hienon jutun.

Dan Brownia on vaikea syrjäyttää kohokohdan paikalta, mutta messuissa parasta ovat ihmiset (ei sillä että Brown olisi avaruusolento vaan tarkoitan niitä joiden kanssa tutustuu, hengailee ja juttelee). Enpä olisi uskonut kolme vuotta sitten ensimmäistä kertaa messuilla käydessäni vain siskoni seuranani, että muutaman vuoden päästä tuttuja löytyy joka kulman takaa. Tänä vuonna oli ihanaa törmäillä jos kehenkin tuttuun, vaihtaa ajatuksia ja kierrellä yhdessä. Erityiskiitokset seurasta Katrille (bookishteaparty), Rosalle (Lukulahnan luola), Handelle (Tuntematon lukija), Jassulle (Hurja Hassu Lukija), Lotalle (Hogwarts Library), Hennalle (Carry On Reading), Lauralle (Mitä luimme kerran) ja Hannalle (Sivujen välissä). Ihania kirjaihmisiä kukin oman loistavan bloginsa takaa ❤

Jos sitten päästäisiin niihin kirjoihin, sillä tietääkseni olin, kröhm, kirjamessuilla. Huikeaa ajatella, että kirjat on se tekijä, joka toi yli 84 000 ihmistä yhteen neljän päivän aikana. Kirjoja pursuavien myyntipöytien äärellä on kirjavarkaiden pidettävä näppinsä visusti kurissa, ettei kotiin tarvitse mennä kuorma-autolla, ja aika hyvin ratikkatason kantamuksissa pysyinkin. Joululahjat tuli hankittua messuilta helposti (jes!) ja sainpahan omaan hyllynkiin napattua täytettä ihan niin kuin se sitä tarvitsisi. Kahden euron kirjoista, joista niin moni kantoi säkkikaupalla luettavaa, ei tarttunut matkaani mitään, mutta nautin tänä vuonna suuresti antikvariaattien kiertämisestä ja tutkimisesta, ja kotiutin Binet’n HHhH:n (jota en voinut jättää tämän hehkutuksen jälkeen), Econ Ruusun nimen (josta tulee joululomaprojektini) ja Joycen Taiteilijan omakuvan nuoruuden vuosilta (koska en Odysseuksella uskalla aloittaa). Akateemisen osastolla täydensin tiiliskivivarastojani ja 12 klassikkoa -painosten kokoelmaani Linnan Täällä pohjantähden alla -teoksella (toinen joululomalukeminen koska en usko että yksi tiiliskivi on tarpeeksi).

Miten näitä messuja summaisin? Aina niin virkistävää kirjapöhinää, intohimoista suhtautumista kirjallisuuteen, ihania ihmisiä, kutkuttavia kirjalöytöjä, hyvää ruokaa, iloisia yllätyksiä, ruuhkaa ja syväluotaavia keskusteluja ajankohtaisista ja universaaleista aiheista (sekä räplyriikan analyysiä 😉 ). Ja tietenkin parhaimmat yöunet aikoihin, sillä satuin nukkumaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä yli kaksitoista tuntia. Vaikka neljän päivän messurupeama on varsin rankka ja paluu arkeen hieman nihkeä, messukuplasta saa säilöttyä kummaa energiaa ja iloa, joiden avulla jaksaa toivottavasti odottaa vuoden seuraavia messuja.

Mikä oli messujen kohokohta sinun mielestäsi?