Lokakuun tunnustukset

Lokakuu oli vedenjakajakuukausi: siirtymä epätavallisen pitkään jatkuneesta lämpimästä loppukesästä syksyn purevampiin tuuliin, harmaaseen ilmaan ja sateisiin. Ensimmäisen periodin kurssit tulivat päätökseensä, kirjamessujen odotus vaihtui messumuistoiksi ja oli aika hyvästellä kesätyö ja ihanat työkaverit taas talveksi. Syksyn pahimpien kiireiden jälkeen tekee mieli rauhoittua ja levätä, keskittyä opintoihin, viettää koti-iltoja, pitää suunnitelmista vapaita viikonloppuja, kirjoittaa päiväkirjan muotoon viime aikoina vallinnutta ajatusmylläkkää ja lukea lukea lukea.

Pitkästä, pitkästä aikaa lokakuu oli erinomainen lukukuukausi. Loppukesästä asti  levottomuus ja ajatusten harhailu on tehnyt lukemisesta aiempaa hankalampaa, mutta nyt viimein suorastaan liimauduin kirjojen ääreen. Luin useampia huippuhyviä kirjoja, joita en malttanut laskea käsistäni, ja pystyin taas rentoutumaan lukemalla. Ihanaa. Lokakuun lukemisiin mahtui niin proosaa, runoja kuin sarjakuvia, kotimaisia ja ulkomaisia teoksia, scifiä, historiallista romaania ja klassikkoa. Runousinnostukseni ei vielä luetuissa asti näy, mutta Susinukke Kosolan Varistosta bloggaaminen ja Nuoren Voiman uusimman numeron lukeminen saivat minut kotiuttamaan ennätysmäärän runoteoksia niin kirjastolainoina kuin messuostoksina. Ja niin, tulin kuukauden aikana kahlanneeksi myös osia joistain kirjallisuudentutkimuksen klassikkoteoksista Barthesista Genetteen, mutta ne eivät virallisiin laskelmiini asti päässeet.

LOKAKUUN LUETUT

Daphne du Maurier – Rebecca

Maggie Nelson – Argonautit

Minna Rytisalo – Rouva C*

Johanna Sinisalo – Auringon ydin

Liv Strömquist – Nousu ja tuho

Sarah Andersen – Elämänhallinta on illuusio*

Amanda Lovelace – tässä prinsessa pelastaa itsensä*

Lisää juttua lukemistani kirjoista on luvassa marraskuun mittaan, mutta yhteenvetona sen verran, että Minna Rytisalon Rouva C oli kuukauden tunnelmallisin lukukokemus, Maggie Nelsonin Argonautit pitää kärkisijaa listalla kirjoista, joista olen tuntenut eniten tarvetta alleviivata tärkeitä kohtia ja Johanna Sinisalon Auringon ydintä olen suositellut kaikille The Handmaid’s Talesta pitäneille (ja muuten vaan kaikille joille olen lukuvinkkejä kehdannut tyrkyttää). Daphne du Maurierin Rebecca oli ensimmäinen #everydayiswomensdayreadingchallenge -haastekirja ja tulen palaamaan sen pariin vielä bloggauksen lisäksi esseen muodossa,  Nousu & tuho puolestaan oli taattua Strömquist-tykitystä. Andersenin sarjakuvat naurattivat osuvuudessaan taas, varsinkin kun prokrastinoin niiden lukemisella sekä opiskelemista että siivoamista ja Lovelacen runokirjan kohdalla mietin paljon instapoetryn käsitettä ja muita näkökulmia, joista voisin lähestyä sitä bloggauksessani.

*arvostelukappale

Mitä sinä luit lokakuussa?

Helsingin Kirjamessut 2018

Jälleen on takana yksi viikonloppu messuhälinää, kirjaintoilua ja ihanien ihmisten seuraa. Flunssanpoikanen, muilla suunnitelmilla täyteen ahdettu perjantai ja huonosti nukutut yöt tekivät tänä vuonna parhaansa latistaakseen messutunnelmaa, mutta eipä se estänyt jalkojen uuvuksiin asti kävelemistä kirjalöytöjen perässä ja messulavojen välillä tai äänen käheäksi puhumista kirjoista, bloggaamisesta ja kuulumistenvaihdosta. Nyt vähän väsyttää, mutta olipas taas mainiot messut!

Selatessani kuviani (ja jäljittäessäni puhelimen kamerarullalle sekä whatsappiin tallentuneita sekalaisia räpsyjä) huomasin, kuinka huonosti ne oikeastaan messujani kuvaavat. Ohjelmia en käynyt kuuntelemassa montaakaan, vaikka olin reilusti tärppejä messulehdestä ympyröinyt ja vaikka ne dominoivat viikonlopun kuvasaldoa. Todenmukaisempi tapa tallentaa tämänvuotiset messut olisi varmaan ollut nauhoitus lukuisista keskusteluista, joita kävin niin bloggaajakollegoiden, muiden kavereiden ja sattumalta näkemieni tuttujen kanssa, tai kuvatodisteet minusta haahuilemassa kirjahyllyjen välissä. Siihen nähden, kuinka paljon tykkään selata kirjoja rauhassa yksin, vietin häviävän pienen määrän hetkiä messuilla itsekseni, mutta toisaalta messujen paras juttu kirjapaljouden ohella on aina toisten messuilijoiden seura ja uusiin ihmisiin tutustuminen.

Viimeisenä messupäivänä oli myös aivan pakko käydä glitteröimässä itsensä Oopperabaletin pisteellä. Glitter-taiteen lisäksi kotiutin vinon pinon kirjoja ja tein varmaan jonkinlaisen henkilökohtaisen ennätyksen sen suhteen, kuinka monta kirjaa raahasin kotiin (note to self: älä koskaan mene kirjaostoksille bloggaajakaverin kanssa, jos et halua tehdä pysyvää tuhoa lompakollesi). Amanda Lovelacen runokirjan prinsessa pelastaa tässä itsensä ja Sarah Andersenin Elämänhallinta on illuusio -sarjakuvan (joka on jostain syystä jäänyt pois tästä kuvasta) sain Sammakolta, Elisabeth Åsbrinkin 1947:n, Jani Toivolan Musta tulee isona valkoinen -kirjan, Olivier Bourdeaut’n Tule takasin, Mr. Bojangles -romaanin ja Helmi Kekkosen Vieraat pelastin kahden euron kirjoista ja sijoitin kotimaiseen uutuuskirjallisuuteen hankkimalla Stina Saaren Änimling– ja Nelli Ruotsalaisen Täällä en pyydä enää anteeksi -runoteokset, Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin sekä Tommi Kinnusen Pintin. Kaikkein tyytyväisin olen ehkä antikvariaattilöytöihini, koska löysin Elena Ferranten Napoli-sarjan ensimmäisen osan kahdellatoista eurolla, eikä minun siis tarvitse enää jonotella päättymättömässä varausjonossa, jotta pääsen tutustumaan tähän kaikkien kehumaan kirjaan, sekä Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi -kirjan, joka teki suuren vaikutuksen viime keväänä. Nyt kun vielä osaisi päättää mitä lukisi seuraavaksi!

Ensi vuonna taas uudestaan!

Mikä oli sinun messujesi kohokohta?

Selviytymisopas kirjamessuille ja lippuarvonta

On taas se aika vuodesta, kun kirjamessut ovat nurkan takana ja on aika virittäytyä messutunnelmaan. Sain tänä(kin) vuonna ilokseni bloggaajapassin messuille, joten ajattelin taas tavalliseen tapaani muuttaa Messukeskuksen hyörinän ja kirjapaljouden keskelle kaikiksi neljäksi päiväksi (tai no, perjantai on vielä kysymysmerkillä, mutta muuten tulen viettämään aikaa siellä varsin tiiviisti). Kokonainen viikonloppu kirjahyllyjen keskellä vaeltelua, kirjallisuuskeskusteluja ja kavereita, ihanaa! Varsinkin intohimoisemmille messuilijoille kirjamessut käyvät urheilusuorituksesta, kun tulee käveltyä tuhansia ja tuhansia askelia ja raahattua kaikkia huomaamattomasti mukaan tarttuneita kirjaostoksia ympäri messuhallia – ja kuten kaikille maratoneille, tällekin kannattaa valmistautua. Viiden vuoden messukokemuksellani kokosin siis pienen listan asioista, jotka kannattaa ottaa huomioon ja joita ei välttämättä tule ennakoitua, minä ainakin opin suurimman osan kantapään kautta. Olet siis kirjamessukävijänä ensikertalainen tai useamman vuoden messuhai, muista nämä asiat onnistuneiden messujen takaamiseksi.

Jatka lukemista vinkkilistan loppuun, siellä arvon kaksi messulippua jollekulle onnekkaalle tähän postaukseen kommentoineelle tai Instagramin puolella arvontaan osallistuneelle.

VINKKEJÄ KIRJAMESSUILLE

× Tutustu messuohjelmaan etukäteen, äläkä ahnehdi liikaa, vaikka kiinnostavaa ohjelmaa löytyisi yli tarpeen. Jätä aikaa haahuiluun, fiilistelyyn ja syömiseen. Messujen ohjelma on jo julkaistu ja siihen voi tutustua täällä tai messulehden voi hakea kirjakaupasta tai kirjastosta tai tilata sen suoraan omaan postilaatikkoon.

× Vältä pahimmat ruuhkat. Toki messuhumussa ja -hälinässä on oma fiiliksensä, mutta jos haluat katsella kirjoja rauhassa tai et pidä suurista väkijoukoista, messukäynti kannattaa ajoittaa pahimpien ruuhka-aikojen ulkopuolelle. Aamupäivällä ja illalla on yleensä väljempää kuin päivällä, torstaina ja perjantaina liikenteessä ovat koululaisryhmät, viikonloppuna perheet ja lauantai-iltapäivä on yleensä ruuhkaisin aika.

× Pyydä kaveria seuraksi. Ellet halua kierrellä yksin (mikä on sekin mukavaa!), pyydä kaveria mukaan tai kysy tuttua, jonka tiedät tulevan messuille, treffaamaan vaikka kumpaakin kiinnostavan ohjelman yhteydessä. Parasta messuissa heti kirjojen jälkeen ovat ihmiset: tutut joita näkee vain kerran vuodessa messuilla, uudet kaverit jotka tarttuvat matkaan ja kaikki ne kirjaihmiset, joiden kanssa jakaa saman harrastuksen ja innostuksen.

× Lämmintä päälle! Messuhallissa (ei ehkä pahimmassa väenpaljoudessa mutta avarammilla alueilla) on yleensä viileähkö ilma, joten kannattaa varautua villapaidalla ja vaikka kaulahuivilla jos on altis palelemaan. Kerrospukeutuminen on tässäkin tapauksessa hyväksi havaittu vaihtoehto, jotta voi tarvittaessa lisätä tai vähentää vaatetta.

× Kengät, kengät ja kengät. Tämän koin viime vuonna kantapään kautta, kun lähdin messuille uhkarohkeasti korollisilla talvikengillä ja se jos mikä oli iso virhe. Suurella todennäköisyydellä messuilla tulee käveltyä ja seisoskeltua tuntikaupalla. Mukavat kengät ovat siis välttämättömyys.

× Huolehdi syömisestä. Matala verensokeri on epämiellyttävä asia tilanteessa kuin tilanteessa, myös messuilla, joilla syöminen voi helposti jäädä ohjelmien perässä säntäillessä tai antikvariaattien hyllyväleihin unohtuessa. Ruokamessut on loistopaikka ostaa pienempää tai isompaa syötävää. Välipalan kanniskelu mukana on myös helppo tapa huolehtia siitä, ettei verensokeri pääse laskemaan liian alas tai pitäytyä budjetissa, jos ei halua käyttää rahaa ruokaan messuilla. Muista myös vesipullo!

× Suunnittele ostoksesi. Mikäli et halua harrastaa painonnostoa samalla, painavimmat kirjahankinnat kannattaa säästä kotiinlähdön aikaan. Kirjoja on myös ainakin aikaisempina vuosina saanut säilytykseen, mikäli tulee hairahduttua heti messuille saavuttua. Samoja kirjoja myydään usein useilla pisteillä useisiin eri hintoihin, joten pieni hintavertailu ei ole pahitteeksi, jos budjettisi on tiukka. Mieti ostopäätöksiä myös sen suhteen, että kustantajilta/antikvariaateista ostaminen on myös hyvä tapa tukea heidän toimintaansa, vaikkeivät hinnat olisi kahden euron luokkaa.

× Mieti etukäteen, mitä kirjoja haluat hankkia. Jottei kirjapaljous sokaise ja hämää, kannattaa koota muistilista kirjoista, joita haluaa erityisesti etsiskellä hyllyynsä. Antikvariaattien tarjontaan tutustuminen on myös suosittelemisen arvoista, sillä sieltä voi löytyä vaikka mitä harvinaisempi aarteita. Omaksi perinteekseni on myös muodostunut joululahjojen hankkiminen messuilta ajoissa pukinkonttiin. Ja jos yhtään epäilet, että messutarjoukset koituvat lompakkosi kohtaloksi, budjetoi valmiiksi ja jätä joustovaraa myös yllätysostoksille.

× Pidä hauskaa! Nauti, fiilistele ja muuta suunnitelmiasi aina kun siltä tuntuu. Harvoin mikään menee juuri niin kuin on ajatellut, joten valmistaudu yllätyksiin: ehkä törmäät sattumalta tuttuihin, et menekään kuuntelemaan yhtään ohjelmaa jota ajattelit etukäteen tai päädytkin vahingossa kuuntelemaan hurjan mielenkiintoista kirjallisuuskeskustelua, jota et tiennyt järjestettävänkään.

LIPPUARVONTA

Edellisten vuosien tapaan arvon kaksi yhden päivän lippua Helsingin kirjamessuille yhdelle onnekkaalle voittajalle. Tällä kertaa voit osallistua arvontaan joko kommentoimalla tähän postaukseen tai Instagramissa tänä samana päivänä julkaistuun kuvaan, josta löytyy ohjeet arvontaan osallistumisesta instan puolella. Jos kommentoit kumpaankin, voittomahdollisuutesi kaksinkertaistuvat, eli olet mukana kahdella arvalla. Blogin puolella kommentoidessasi jätäthän kommenttisi mukana toimivan sähköpostiosoitteen, sillä lähetän liput sähköpostilla. Arvontaan voi osallistua viikon ajan ja se päättyy lauantaina 20.10.2018. Mikäli voittaja ei vastaa yhteydenottooni kahden päivän kuluessa, arvon uuden voittajan.

Onnea matkaan! ❤

 

Syyskuun tunnustukset

Olen ajatellut syyskuuta enemmän loppukesänä kuin alkusyksynä, puhunut kuluvasta hetkestä vielä kesänä vaikka kalenterin mukaan olisi pitänyt puhua jo syksystä. Lähestyvä syksy sai minut tarttumaan viimeisiin hetkiin karata kirjan kanssa rantakallioille lukemaan, tai vain kuuntelemaan aaltoja, ja nauttimaan harvinaisemmaksi käyvästä valosta ja hetken hiljaisuudesta. Se vei takaisin luentosaleihin ja yliopiston kirjaston kotoisiin soppiin, kokosi lukulistalleni kirjallisuudentutkimuksen suuria nimiä Barthesista Genetteen ja tarjosi elämäni parhaita luentoja silloin, kun yliopistorutiiniin sovittautuminen tuntui hankalalta.

Syyskuu on ollut tasapainoilun ja yhteensovittamisen kuukausi, johon olen pitkästä aikaa onnistunut ujuttamaan säännöllisen bloggauksen. Alkukuusta niputin yhteen koottuja arvioita kirjoista, joista en ole ehtinyt kirjoittamaan kunnon arvioita mutta jotka halusin nostaa esille, ja juhlin blogisynttäreitä, ja loppukuuta kohden purin ajatuksiani  siitä, millaista on lukea oman mukavuusalueensa ulkopuolelta Lidia Yuknavitchin The Book of Joanista kirjoittaessani ja kävin viimein läpi kustantajien katalogeja poimien talteen syksyn kiinnostavimpia uutuuksia.

Lukemisen kannalta syyskuu osoittautui hyvin hankalaksi kuukaudeksi, sillä sille ei tahtonut löytyä aikaa ja silloin kun olisi löytynyt, ajatukseni harhailivat liikaa, enkä oikein pystynyt keskittymään. Siksi syyskuun lukusaldoni on varsin maltillinen ja Goodreadsin lukutavoitekin huitelee ennätykselliset 13 kirjaa jäljessä, mitä olen kyllä tullut kompensoineeksi repsahtamalla useisiin kirjahankintoihin juuri näin kirjamessujen alla… Luettavista kirjoista ei muutenkaan ole pulaa, sillä kirjastosta on lainassa vaikka mitä mielenkiintoista ja bookstagramissa törmää jatkuvasti mielenkiintoisiin kirjoihin. Toissapäivänä kävin myös haistelemassa kotimaisen YA-kirjallisuuden tuulia Hel-YA! -tapahtumassa ja tulin siihen tulokseen, että sivistyksessäni on isoja aukkoja kyseisen lajin kohdalla. Innostavin syyskuussa alkanut lukuprojekti on kuitenkin ehdottomasti Lauran (@mitaluimmekerran) ja Miran (@ireadlikephoeberuns) aloittama #everydayiswomensdayreadingchallenge, jossa on tarkoituksena lukea naisten kirjoittamia klassikoita. Lisätietoa haasteesta löytyy Instagramista haastetägin alta ja Lauran blogista, johon hän kokosi myös pitkän listan haasteeseen sopivia kirjoja. Minulla on osittain haastetta, osittain kursseja varten kesken sekä Ann Radcliffen Udolpho että Daphne du Maurierin Rebecca, jotka toivottavasti saan luettua lokakuun aikana.

LUETUT

Liv Strömquist – Kielletty hedelmä 

Lidia Yuknavitch – The Book of Joan

Susinukke Kosola – Varisto

Johanna Rojola (toim.) – Suffragettien city

Holly Bourne – How hard can love be? (lisätty myöhemmin, tämä oli jäänyt pois tilastoistani ja alkuperäisestä bloggauksesta)

Kaksi sarjakuvaa, yksi runoteos ja yksi romaani – onpa epätyypillinen genrejakauma! Kuukauden kärkikastia ovat ehdottomasti kaksi lukujumin karkottajaa, jotka kuluneelle kuukaudelle varsin poikkeuksellisesti ahmin melkein yhdeltä istumalta ja jotka itse asiassa kummatkin ovat ainakin osittaisia uudelleenlukuja: Liv Strömquistin Kielletty hedelmä, sarjakuva-albumi joka tarkastelee”sen jota tapaamme sanoa naisen sukuelimeksi” kulttuurihistoriaa, oli aivan yhtä loistava kuin muistin ja toivottavasti pääsee tunnustetuksi kirjavarkaudeksi pian tänne blogin puolelle. Susinukke Kosolan Varisto ampaisi lempirunokokoelmieni joukkoon nyt kun viimeinkin tartuin siihen lukeakseni sen loppuun siitä, mihin se keväällä jäi. Siitä toivon ehtiväni kirjoittaa kokonaisen tunnustuksen vielä tämän viikon aikana. Myöskään Suffragettien city tai The Book of Joan eivät olleet hullumpia lukukokemuksia, edellinen ruotsalaisen sarjakuvataiteilijakollektiivin albumi patriarkaatille irvailevia sarjakuvia ja jälkimmäinen dystopia tulevaisuuden maailmasta, jossa ihmisistä on tullut uusi sukupuoleton laji, joka ei kykene lisääntymään.

Mitä sinä aiot lukea lokakuussa?

Syksyn 2018 kiinnostavimmat uutuuskirjat

Syksy on vihdoin täällä kellastuvine lehtineen, raikkaine sadesäineen ja yliopistorutiineineen. Varma syksyn merkki on myös vuoden toisen puolikkaan uutuuskirjojen ilmestyminen kirjakauppojen hyllyille ja kirjablogien arvosteluihin. Uutuuskirjasatoa täällä blogimaailmassa sekä Instagramin puolella jo hieman haistelleena innostuin kokoamaan listan kymmenestä kirjauutuudesta, joita odotan tältä syksyltä eniten. Moni näistä onkin jo ehtinyt ilmestyä ja valmiita hurmaamaan lukijansa.

Yuval Noah Harari – 21 oppituntia maailman tilasta. Sapiens– ja Homo Deus -teoksillaan myyntilistojen kärkeen noussut Harari palaa estradille menneisyyden ruotimisen ja tulevaisuuden tavoittelun sijaan nykyhetken ilmiöitä tarkastellen. Bazar, elokuu 2018

Minna Rytisalo – Rouva C. Rytisalon esikoisteos Lempi hurmasi pari vuotta sitten ja vielä suuremmin odotuksin suhtaudun tähän toiseen romaaniin, joka kertoo Minna Canthista. Gummerus, syyskuu 2018

Laia Jufresa – Umami. Umami on meksikolaiskirjailija Laia Jufresan romaani, joka kertoo surusta ja menetyksestä, arjen kauneudesta ja tavallisten ovien takana eletystä tavallisesta elämästä sekä mausta, jonka kuvaamiseen kieli ei riitä. Fabriikki Kustannus, lokakuu 2018

Yoko Tawada – Muistelmat lumessa. Muistelmat lumessa on kertomus kolmesta sukupolvesta lahjakkaita kirjailijoita – jotka sattuvat olemaan jääkarhuja. Fabriikki Kustannus

Jennifer Mathieu – Näpit irti! Jennifer Mathieun romaanissa tytöt kyllästyvät koulussa kokemaansa ahdisteluun ja syrjintään ja ryhtyvät vastarintaan. Otava, lokakuu 2018

Mia Kankimäki – Naiset joita ajattelen öisin. Kankimäki lähtee runollisen nimen omaavassa teoksessaan naistutkimusmatkailijoiden jalanjäljille niin Afrikan savanneille kuin renessanssitaiteen Italiaan. Otava, syyskuu 2018

Aki Ollikainen – Pastoraali. Pakahduttavan kauniista kielestään tunnetun Aki Ollikaisen kolmannessa romaanissa ovat vastakkain kesäyön unelman maalaisidylli ja pimeän tullen esiin uskaltautuvat petoeläimet. Siltala, syyskuu 2018

Svetlana Aleksijevits – Neuvostoihmisen loppu. Sodalla ei ole naisen kasvoja -teoksen jälkeen kaikki Aleksijetvitsin teokset ovat lukulistallani, niin myös tämä, joka kertoo kommunismin tuhosta niiden ihmisten näkökulmasta, jotka todistivat Neuvostoliiton raunioista nousseen Venäjän syntymää. Tammi, elokuu 2018

Stina Saari – Änimling. Stina Saaren esikoisrunokokoelmassa käydään kuunylisessä ja maanalisessa ja katsotaan kohti sotaa ja seksuaalista väkivaltaa kysyen, mitä väkivalta tekee. Teos, syyskuu 2018

Tommi Kinnunen – Pintti. Sekä Neljäntienristeys että Lopotti ovat olleet minulle tärkeitä kirjoja ja sen takia on ilmiselvää, että myös lasitehtaan varjossa kasvaneesta perheestä kertova Pintti on lukulistallani. WSOY, elokuu 2018

Mitä syksyn uutuuskirjaa sinä odotat eniten?

 

Kirjavarkaan tunnustuksia 3v!

Aivan tarkka en ole ajoituksen kanssa, mutta näihin aikoihin kolme vuotta sitten loin Kirjavarkaan tunnustuksia jakaakseni lukukokemukseni ja pohtiakseni niitä hieman tarkemmin tekstin muodossa sekä kertoakseni hyvistä kirjoista, joita haluaisin muidenkin lukevan. Näihin kolmeen vuoteen on mahtunut jos jonkinlaista kirjavarkautta ja muuta pikkurikosta: milloin saaliina on ollut antiikin aikainen klassikko, milloin hypetetty uutuuskirja, milloin olen kirjamatkaillut Japaniin tai Zimbabween asti ja milloin näpistellyt myös ihan kotikulmilla.

Luettujen taltioiminen blogimuotoon on tehnyt lukemisesta entistäkin tärkeämmän harrastuksen, koska se on luonut aiemmin aika yksinäisen harrastuksen ympärille yhteisön, jonka kanssa on ihana keskustella kirjoista, sekä syventänyt lukukokemuksia kannustaessaan pohtimaan luettua ja erittelemään mieluisia ja vähemmän mieluisia piirteitä kirjallisuudessa. On ihanaa, kun kirjamuistot säilyvät, eikä koko lukuhistoria ole haalistuvien muistikuvien varassa, vaan voi yllättyä vanhaa bloggausta lukiessaan siitä, kuinka suuria tunteita joku kauan sitten luettu kirja on herättänyt lukuhetkellä.

Tänä vuonna, erityisesti viimeisen puolen vuoden aikana, minulla on ollut vaikeuksia löytää aikaa laittomuuksille, mutta nyt takaisin kirjavarkauksien tunnustamisen makuun päästessäni huomaan, kuinka paljon olen kaivannut sitä. Luen paljon intensiivisemmin ja tarkkaavaisemmin silloin kun tiedän haluavani kirjoittaa lukemastani, ja saan siitä siten paljon enemmän irti. Kirjojen herättämien ajatusten pyörittely kirjoittamalla, luovuudella leikkiminen kirjakuvilla ja keskustelun käyminen kirjayhteisössä ovat osia tästä mahtavasta harrastuksesta, jota en halua kadottaa kiireiden jalkoihin.

Kolmen vuoden jälkeen tuntui myös siltä, että on aika raikastaa blogin ilmettä vähän reippaammalla otteella, koska pieni syy blogin hiljaiseloon on ollut myös se, etten ole ollut täysin tytyväinen sen ulkonäköön. Nyt kirjakätköni on entistä ehompi (kurkkaa täältä jos et tiedä mitä tarkoitan) ja sormeni syyhyävät päästä täyttämään sitä uusilla kirjallisuusrikoksilla. Aina säännöllisin väliajoin tekee tosiaan hyvää ottaa askel taaksepäin ja katsoa mihin asti on tultu, mitä on saatu tehtyä ja mikä tarvitsee muutosta. Vanhoja postauksia selatessa on mukava huomata, kuinka paljon on muuttunut parempaan suuntaan sitten ensimmäisistä postausräpellyksistä: viimeisen vuoden aikana erityisesti bookstagramista on tullut kiva jatke blogille ja kirjakuvien napsimisesta yhä tärkeämpää oheistoimintaa postausten kirjoittamiselle.

Täällä sitä siis ollaan vielä kolmen vuoden jälkeen, tietokoneruudun takana ja kädet näppäimistöllä, huojuva pino tunnustettavia kirjavarkauksia vieressä, sormenjälkiä kirjablogimaailman syövereissä. Kiitos kaikille lukijoille siitä, että olette olleet osa näitä vuosia! ❤

Kirjat joista halusin kirjoittaa

Eli miniarvioita alkuvuoden luetuista

Jos alkuvuoden bloggaustahdistani pitäisi vetää johtopäätöksiä, voisi luulla, etten ole tehnyt montaakaan tunnustamisen arvoista kirjavarkauttaa koko vuonna. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa ollenkaan – sen sain huomata, kun kävin läpi kuukausittaisia koottuja tunnustuksiani löytääkseni ne helmet, joista en ehtinyt kirjoittaa, mutta jotka ehdottomasti tarvitsevat enemmän huomiota kuin yhden ohimenevän maininnan. Tätä postausta varten raotan siis alkuvuoden lukupäiväkirjaani, joka monilta osin on kovin aukkoinen ja hatarien muistiinpanojen varassa, toisaalta osittain tallennettu tenttivastauksina ja luentopäiväkirjoina sinne sun tänne. Nyt on siis vihdoin aika päästä yli miniarvioita kohtaan kokemastani kammosta (olen niitä tyyppejä, joille tiivistäminen tuottaa toisinaan ylitsepääsemättömiä vaikeuksia) ja esitellä viisi alkuvuonna kolahtanutta teosta, joista haluan jättää jäljen myös digitaaliseen lukupäiväkirjaani.

Johanna Sinisalo – Ennen päivänlaskua ei voi

”Olen lukinnut sen tänne, olen koettanut vangita palasen metsää, ja nyt metsä on vanginnut minut.”

Luin romaanin realismin ja fantasian välistä suhdetta tarkastelevaa luentoa varten ja millaiseksi realismin ja fantasian väliseksi leikiksi se paljastuikaan! Ennen päivänlaskua ei voi on kertomus Mikaelista, joka löytää kaupunkiin eksyneen peikonpoikasen ja pakottavassa tarpeessaan omistaa tuo kiehtova, villi otus hän ottaa sen hoiviinsa ja vie kotiinsa. Mikaelin ja peikon välille kasvaa inhimillisyyden ja eläimellisyyden välisiä rajoja koetteleva suhde, jonka takia Mikaelin elämä ei ole ennallaan.

Romaanin maailmassa peikko on myöhäinen lajilöytö, yhtä tosi eläinlaji kuin karhu mytologisine asemineen kaikkineen. Peikon olemassaolo todistetaan kiehtovasti erilaisilla intertekstuaalisilla viitteillä, lainauksilla tunnetuista teoksista, tieteellisestä tutkimuksesta ja taruista, jotka jatkavat toden ja keksityn välistä leikkiä. Mikaelin ja peikon välisen suhteen kuvaus tekee loistavalla tavalla konkreettiseksi kahden olennon väliseen suhteeseen liittyvät valtakysymykset ja erityisesti rakkaussuhteisiin liittyvän omistushalun. Suhteiden valta- ja omistusulottuvuuksien kuvaus ei rajoitu pelkästään ihmisen ja eläimen välisen suhteen kuvaukseen vaan on kiinnostavasti läsnä myös romaanissa kuvatuissa ihmissuhteissa sekä ihmisen suhteessa luontoon. Erittäin iso suositus tälle!

Holly Bourne – Am I Normal Yet?

“Everyone’s on the cliff edge of normal. Everyone finds life an utter nightmare sometimes, and there’s no ’normal’ way of dealing with it… There is no normal, Evelyn.” 

Mitä tulee YA-kirjallisuuteen, Holly Bournen nimi on ollut pinnalla jo jonkin aikaa, ja hänen Normaali-trilogiansa on kerännyt hurjasti ylistyssanoja. Vaikka vähänlaisesti tulee luettua YA:ta nykyään, en minäkään voinut ohittaa tätä ilmiötä. Am I Normal Yet? (suomennettuna Oonko ihan normaali?) kertoo 16-vuotiaasta Eviestä, jonka hartain toive on olla normaali teini-ikäinen: saada kavereita, käydä bileissä ja tapailla poikia. Normaaliuden tiellä sattuu vain olemaan pakko-oireinen häiriö, terapia, pitkä parantumisprosessi ja häpeä, jota Evie tuntee mielenterveydestään ja joka estää häntä kertomasta asiasta edes läheisimmille ystävilleen. Mielenterveyden sijaan vanhojenpiikojen kerhon perustaneet tytöt puhuvat paljon feminismistä – ja vähän myös pojista, sillä ihmissuhteet ovat hankala juttu varsinkin teini-ikäisenä. Monet ovat ihastelleet Bournen ennakkoluulotonta ja raikasta tapaa käsitellä mielenterveysongelmia ja feminismiä osana nuorten elämää ja siihen joukkoon yhdyn minäkin. Pitäisikin jatkaa sarjan parissa!

Marisha Rasi-Koskinen – Eksymisen ja unohtamisen kirja

”Sillä jokaisessa ihmisessä on kaikki mitä hän on kantanut sisällään, joka ainoa keskustelu ja kosketus, jokaiset kasvot jotka on nähnyt, jokainen peili josta on heijastunut, jokainen sana, jokainen uni, jokainen kyynel, ne kaikki ovat siellä sisällä. Ne ovat kehossa, muistoina joista vain osalle on olemassa sanoja. Ei ihme jos joskus itketti ilman syytä.”

Tämä runollisen nimen omaava kirja on niitä, joista tekee mieli alleviivata joka toinen lause. Ihastuin Rasi-Koskisen kirjoitustapaan lukiessani hänen novellikokoelmaansa Vaaleanpunainen meri, josta kirjoitin esimerkiksi näin: ”Novellit ovat täynnä tummia sävyjä, säröisiä hetkiä ja hitaasti valkenevia totuuksia, joiden äärelle päästään vasta muutaman harhareitin kautta. Ja kaikki tämä tarjoillaan kauniilla, aistivoimaisella kielellä.” Aivan samaa voin sanoa myös tästä romaanin muotoon puetusta tarinasta: kauniita lauseita jotka paljastavat raakoja totuuksia, vietteleviä ja johdattelevia virkkeitä, petollisia sanoja.

Eksymisen ja unohtamisen kirja kertoo Juliasta, joka lähtee vanhempiensa kanssa retkelle, huviretkelle huolimatta siitä että matkaa on taitettava huomaamatta ja hämärässä, Martinasta, joka on tehnyt virheen, jota ei voi enää korjata ja Janista, joka viedään eräleirille hankkimaan ystäviä, vaikka hän välittää enemmän numeroista kuin ihmisistä. Kolme yhteenkietoutuvaa tarinaa koskevat muistamisen, unohtamisen ja keksimisen rajapintoja, kertovat ajasta ja sen hajoamisesta.

Mary Beard – Women & Power. A Manifesto

“We have to be more reflective about what power is, what it is for, and how it is measured. To put it another way, if women are not perceived to be fully within the structures of power, surely it is power that we need to redefine rather than women?” 

Jos minun pitäisi sanoa, mihin tänä vuonna lukemistani teoksista viittaan kavereitteni kanssa jutellessa eniten, kärkipaikasta Liv Strömquistin Prinssi Charlesin tunteen kanssa kilpailisi Mary Beardin Women & Power, pieni, (minun kappaleeni tapauksessa) läpikotaisin post it -laputettu kirjanen naisten suhteesta valtaan ja siitä, miten miehisenä asiana valta on nähty läpi vuosisatojen ja miten se on konkretisoitunut sekä naisten vaientamisena kokonaan että osoittamalla vihamielisyyttä ääntään käyttäviä naisia kohtaan. Beard lähtee liikkeelle Homeroksen Odysseiasta, jossa Telemakhos osoittaakseen tulleensa miehen ikään vaientaa äitinsä, ja päätyy Twitterissä naisia trollaaviin misogynisteihin. Kokoaan isompi kirja tarjoaa monia ahaa-elämyksiä tutkiessaan syitä, joiden takia naisen julkista tilaa rajoitetaan yhä, ja suosittelen sitä erityisesti kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita feminismistä.

Guzel Jahina – Suleika avaa silmänsä

”Ympärillä olevat ihmiset olivat nääntyneitä, viettivät päivät päästään kuiskutellen ja hiljaa itkien, mitäpä muuta he olivat kuin vainajia? Tämä kylmä ja ahdas paikka, kosteutta tihkuvat kiviseinät, syvällä maan alla ilman ainuttakaan auringon sädettä – mikä muu tämä on kuin hautakammio? Vain silloin kun Suleika pujotteli sellin nurkkaan tarpeilleen, suuren ja kaikuvan peltiämpärin luo, ja tunsi miten häpeä polttaa poskia, silloin hän vakuuttui, että on yhä elossa. Kuolleet eivät tunne häpeää.”

Suleika avaa silmänsä kertoo neuvostovallan hirmuteosta, kansanvihollisiksi tuomitsemansa kansanosan pakkosiirroista Siperiaan, hyvin inhimillisin kasvoin keskittyen kotoaan irti repäistyyn, häpeän ja vaimon ahtaan roolin hallitsemaan Suleikaan, josta karaistuu itsenäinen nainen, ja sodasta ja kunniasta haaveilevaan aatteen mieheen Ignatoviin, josta vastenmielinen tehtävä siirtolaisten komendanttina tuo esiin niin miellyttäviä kuin epämiellyttäviä piirteitä. Moniäänisyydessään ja tarkassa psykologisessa kuvauksessaan romaani on tummista sävyistä huolimatta ilmava ja valloittava, eikä se sorru puolueellisuuteen tai kiihkoiluun. Luin romaanin eräälle viime kevään kurssille varsin nopeaan tahtiin, mutta lukuaikataulun niukkuus ei estänyt minua nauttimasta tästä venäläisen nykykirjallisuuden helmestä.

Huh! Vielä kaksi rästibloggausta on tulossa, nimittäin laittoman pitkään luonnoksissa lojunut kokopitkä tunnustus Maryam Abdulkarimin ja Eveliina Talvitien Noin 10 myyttiä feminismistä -teoksesta sekä lisää Liv Strömquist -hehkutusta Kielletty hedelmä -sarjakuva-albumin kanssa. Sitten voin vihdoin jättää alkuvuoden lukemiset rauhaan ja kaavailla tunnustuksia tuoreemmista rikkeistä.

Tykkäätkö kirjoittaa miniarvioita?

Elokuun tunnustukset

Hankalamman heinäkuun jälkeen olen elokuussa omistautunut pienille suurille päätöksille, kirjoittanut suuntaviivoja syksylle, pohtinut sitä mihin todella haluan käyttää aikaani. Olen opetellut tunnistamaan väsymyksen ja hidastamaan tahtia, kääntänyt ajatuksiani siihen suuntaan ettei aina täydy tai tarvitse vaan voi vain olla ja saanut siinä sivussa lisää tilaa asioille, joihin suhtaudun intohimoisesti. Elokuu on monen pienen mutta suureksi kasvavan muutoksen tekemisen kuukausi – ja näiden pienten juttujen takia olen ollut enemmän sinut itseni kanssa kuin pitkään aikaan. Olen nauttinut luovuudesta, jolle olen pitkästä aikaa järjestänyt ajan ja tilan toteutua, muistin kuinka paljon rakastan kirjoista kirjoittamista.

Ja sitähän minä olen tälläkin hetkellä tekemässä, vaikka aika pienessä mittakaavassa, menneen kuukauden luettuja listaillen. Vanhoja kunnon tunnustuksia kirjoitin heinäkuun aikana kahdesta hienosta kirjasta, jotka saivat minut näkemään menneisyyteen eri tavalla kuin aikaisemmin: Elisabeth Åsbrinkin 1947. Mistä historiamme alkaa? oli kiinnostava läpileikkaus toisen maailmansodan jälkeiseen tilanteeseen ja silloin istutettuihin ituihin, jotka kasvoivat nykyisyydeksi, Svetlana Aleksijevitsin Sodalla ei ole naisen kasvoja koskettava kuvaus puna-armeijassa taistelleista naisista.

LUETUT

Tai oikeastaan lukemattomuus, kymmenen kirjan takaa-ajomatka vuoden lukutavoitteeseen ja unohtuneet kesälukusuunnitelmat.

Melba Escobar – Kauneussalonki

Gilgamesh

Kesä ja dekkarit kuuluvat monen mielestä erottamattomina yhteen ja vaikka todella vähän tulee genreä luettua, nappasin minäkin kesäluettavakseni yhden lajin edustajan, kolumbialaisen Melba Escobarin Kauneussalongin, jota lukiessani mielenkiintoni kohdistui kyllä enemmän naisen sosiaalisen aseman kuvaamiseen kolumbialaisessa yhteiskunnassa kuin varsinaiseen jännärijuoneen. Gilgamesh oli minun ja ystäväni kesälukuprojekti, joka venyi aivan kesän viimeisille hetkille asti, sellainen eepos jota ei varmaan ilman yhteistä ponnistusta olisi tullut luetuksi, mutta joka osoittautui paljon kiinnostavammaksi lukukokemukseksi kuin osasin odottaa.

Oliko heinäkuu antoisa lukukuukausi sinulle?

 

Asioita joita odotan syksyltä

Olen ollut hyvin tiukka sen suhteen, että pidän blogini sisällön yksinomaan kirjajutuissa, mutta viime viikkoina olen ehtinyt innostumaan lähestyvästä syksystä enemmän kuin tekemään selvää kirjastolainapinostani. Siispä ajattelin kirjoitella tällä kertaa jotain vähän erilaista, nimittäin koota listaksi se asiat, joita odotan tulevilta kuukausilta. Sen verran olen vielä kiinni kesässä, että en ole vielä ottanut selvää syksyn kirjauutuuksista, joita alkaa jo putkahdella kirjakauppoihin varmana merkkinä kesän loppumisesta. Ja kuitenkin niin pitkälle olen mennyt syksyfiilistelyissäni, ettei aamu ala ilman teekupillista – eikä tämäkään postaus valmistu ilman sellaista. Teekupillinen ja kutkuttava kirjauutuus, siinäpä vielä yksi tuokiokuva jonka perään haikailla näin loppukesästä, jolloin odotan muun muassa näitä asioita:

paluuta yliopistoon

Opiskelurutiinista hyvin poikkeva kesätyörytmi on nyt tehnyt tehtävänsä ja kaipaan takaisin luentosaleihin, akateemisten tekstien pariin ja esseekirjoittamisen maailmaan. On ollut virkistävää vaihtelua (tai uuvuttavan läkähdyttävää lämpömittariin katsoessa) viettää suurin osa kesästä ulkona, mutta työpäivien ihmisvilinässä kirjaston syrjäinen (ja ilmastoitu!) nurkka vanhojen kirjojen keskellä kuulostaa houkuttelevalta lomakohteelta. Aloitan syksyllä myös sukupuolentutkimuksen opinnot, mistä olen superinnoissani!

aikaa laittaa ruokaa

Olen ollut hirveän laiska laittamaan ruokaa kesällä, mikä näkyy sekä ruokaan käytetyssä rahassa että repsahtaneissa syömistottumuksissa. Yhdentoista tunnin työpäiviin on varsin hankala mahduttaa aikaa ruoanlaitolle mikäli haluaa nukkua kunnon yöunet, ja varsin usein vapaapäiviäkään ei ole tehnyt mieli viettää keittiössä… En malta odottaa sitä, että kokkaamiselle jää enemmän aikaa, eikä ruoanlaitto tarkoita eväiden pakkaamista ja sen pohtimista, mitä ehtii syödä sen ja sen mittaisilla tauoilla ja miten saa pidettyä itsensä kylläisenä iltaan asti. Olen miettinyt myös vegaanihaasteeseen osallistumista, sillä yhä kasvispainotteisempaan ruokavalioon siirtyminen ja vegaanireseptien kokeilu tuntuvat tällä hetkellä erityisen houkuttelevilta vaihtoehdoilta sekä todella tärkeiltä toimenpiteiltä.

viileneviä säitä, sateen ääntä ja koti-iltoja

Pahimmat helteet ovat vihdoin ohi, mutta silti joka viikko luvataan uusia lämpöaaltoja. Kylmänkirpeän ilman raikkaus ja sateen tuoksu, niitä on tänä kesänä kaivattu, joten tervetuloa syksyiset kelit! Harmaat ja sateiset illat on niin mukava viettää kotona vaihtoehtoisen kuuman juotavan ja kirjan kanssa, ai että odotan niitä kovasti. (Ja sitä saa mitä tilaa: juuri kun kirjoitin tätä taivas aukeni ja nyt tulee vettä kuin saavista kaatamalla. Vihdoin.)

kaivatun harrastuksen pariin palaamista

Uskottelen itselleni aina, että kunhan tentit ovat ohi/luennot loppuvat keväältä/teen pelkästään töitä/koulu alkaa syksyllä minulla on enemmän aikaa lukemiselle ja bloggaamiselle. Joka kerta yliarvioin luppoajan määrän sitten kun, eikä vuorokauteen ilmesty lisää tunteja. Mitä pidemmälle kesä on edennyt, sitä enemmän olen kaivannut kirjoista kirjottamista ja netin kirjayhteisöä sekä intoillut säännöllisen bloggaamisen pariin palaamisesta ja bookstagramissa aktivoitumisesta. Koska aikaa ei noin vain ilmesty lisää vaan sen jakamisesta tärkeille asioille pitää itse huolehtia, olen päättänyt sopia itseni kanssa viikottaiset kirjoitustreffit, jolloin pääsen kirjoittamaan blogijuttuja ja kuvailemaan kirjakuvia. Olen innoissani kerännyt listaa postausideoista sekä viettänyt hurjasti aikaa Instagramissa muihin bookstagrammaajiin tutustuessa ja toivon niin kovasti, että säännöllisen ajan järjestäminen tälle harrastukselle estää sen hukkumisen kaiken muun tekemisen alle.

kirjamessuja

Enää kaksi kuukautta kirjamessuihin! Nyt voi siis jo loistavasti aloittaa messuintoilun: kaikki ne ihmiset, kaikki ne kirjat ja kirjakeskustelut, kaikki se ruoka! Juuri ennen kirjamessuja lopetan myös ”kesä”työni, joten messut ovat myös kauan kaivatun loman kohokohta sekä täysipainoiseen opiskeluun siirtymisen merkki. Mietin myös varaslähdön ottamista kirjatapahtumiin ja Hel-YA!-lippujen ostoa, koska kirjakeskustelulle ei ikinä voi altistua liikaa.

Ihan vielä en ole valmis hyvästelmään kesää, mutta hiljaa intoilen jo kaikesta kivasta, mitä vuodenajan vaihtuminen tuo mukanaan. Nyt on kuitenkin vielä aikaa nauttia viimeisistä kesäpäivistä, ohuella takilla pärjäämisestä, auringonpaisteessa istuskelusta ja luettavien valitsemisesta kurssilukemisen puuttuessa.

Mitä sinä odotat syksyltä?

Heinäkuun tunnustukset

Heinäkuu oli yhtä pitkää kuumaa kesää, joka väritti rusketusrajat iholle ja tuoksui tropiikilta iltamyöhään asti, mutta ei antanut yhdenkään potentiaalisen sadepilven ripsauttaa paljon toivottua vettä. Se oli kiireisiä, hikisiä päiviä ja niille vastapainoksi sängyssä vietettyjä väsyneitä, laiskottelevia tunteja. Heinäkuu oli parhaimmillaan Suomenlinnan rantakallioilla istuskeltuna, maailmanpyörän kyydistä katseltuna ja ystävien kanssa nautittujen viinilasillisten maisteluna. Se hiivitytti tulevan syksyn jo huoleksi paahtaviin päiviin ja harjoitutti sitten eskapismia katoamalla kuulokkeet korvilla tai kirjan sivuilla vietettyihin hetkiin, mutta vilkutti mennessään ratkaisuja herättämiinsä kysymyksiin. Ja niin, väläyttihän se jo ideaa siitä, mitä joskus ehkä kutsun kandidaatin tutkielmakseni.

LUETUT

Elisabeth Åsbrink – 1947. Mistä historiamme alkaa?

Rosa Meriläinen ja Saara Särmä – Anna mennä. Opas hauskempaan elämään

Cristina Sandu – Valas nimeltä Goliat

F. Scott Fitzgerald – Kultahattu

Jukka Behm – Pehmolelutyttö

Svetlana Aleksijevits – Sodalla ei ole naisen kasvoja

Heinäkuun lukutaktiikkani oli niinkin häikäisevä kuin kertarysäyksellä kannesta kanteen ja pitkiä aikoja ilman sivuakaan. Kevyen kesälukemisen määritelmä täyttyy jonkin ohjelmointivian takia tietokirjallisuudella (tai jollain sinnepäin olevalla) aivan kuten toissakesänä: Åsbrinkin 1947. Mistä historiamme alkaa? avaa aikajanaksi toisen maailmansodan jälkeiset tapahtumat fasistien rivien kokoamisesta Toisen sukupuolen kirjoittamiseen ja selittää sitä, miten tuona vuonna laskettiin perusta meidän tuntemallemme maailmalle. Meriläisen ja Särmän Anna mennä. Opas hauskempaan elämään keskustelee kehtaamisesta ja häpeästä, yhteiskunnasta ja normeista, työstä ja kodista sekä feminismistä – muun muassa. Aleksijevitsin Sodalla ei ole naisen kasvoja on raastava ja rehellinen moniääninen kuoro naisista ehkä miehisimmässä kaikista mahdollisista maailmoista, sodassa. Kaunokirjallisuus jää näiden, etenkin viimeisimmäksi mainitun, jalkoihin. Fitzgeraldin klassikolle en vain lämpene edelleenkään ja Behmin Pehmolelutytön kertojanäänessä on jotain, mikä hankaa. Näitä kirkkaampana mieleen jää Sandun Valas nimeltä Goliat, kertomus Ceausescun Romaniasta, koti-ikävästä ja perheestä usean kotimaan välissä.

Elokuulta odotan työpäivien lyhenemistä, varovaista kandiin mahdollisesti päätyvien kirjojen maistelua vaikka yritän vielä nauttia lukuvapaudesta, sellaisten ystävien näkemistä joiden kanssa yhteydenpito ei ole ollut ahkerinta ja hiljalleen hiipuvan kesän kauniita hetkiä.

Mitä sinun kesääsi kuuluu?