Maryam Abdulkarim ja Eveliina Talvitie – Noin 10 myyttiä feminismistä

”Tasa-arvon edistäminen ei ole toistaiseksi johtanut muuhun kuin parempaan tilanteeseen yhä useamman osalta. Alistavat rakenteet ovat kaikkien ongelma, ei vain osan. Siksi muutos vaatii kaikkien panosta.”

Maryam Abdulkarim ja Eveliina Talvitie kutsuvat lukijansa myyttäreihin: myytinmurtajaisiin jonka kohteena ovat yhteiskunnassamme sitkeästi elävät harhakäsitykset feminismistä. Ai miksi puhua feminismistä, koska Suomi on tasa-arvoinen maa? Ja että mitenkö feministit kehtaavat sanoa ajavansa tasa-arvoa, koska he vihaavat miehiä tai vähintäänkin pyrkivät naisten ylivaltaan?

Näissä kahdessa usein kuullussa kysymyksessä pitäisi olla jo tarpeeksi syytä myyttäreiden tärkeyden perustelemiseksi. Ne sisältävät kolme Abdulkarimin ja Talvitien käsittelemistä myyteistä, jotka liitetään usein virheellisesti feminismin määritelmään ja joita käytetään feminismiä, feministejä ja feministisiä puheenvuoroja – oikeastaan mitä tahansa mihin tuo f-sana saadaan liitettyä – vastaan argumentoitaessa. Mikään näissä kysymyksissä mainitsemistani olettamuksista ei kuitenkaan ole totta, mikä tekee kyseisten asioiden inttämisestä vasta-argumentteina feministisiä teemoja koskevissa keskuteluissa turhaa ja epärelevanttia, sillä ne vievät huomion aivan vääriin asioihin ja estävät keskustelun etenemisen niihin asioihin, joita feministit haluavat edistää. Siitä huolimatta nämä ja muut harhakäsitykset ovat sen verran laajalle levinneitä ajatuksia feminismin olemuksesta, että monesti kuulee ihmisten suusta sellaista absurdia väitettä, että kannatan tasa-arvoa, mutta en ole feministi. Feministi nyt vain on sellainen mystinen, hieman pelottava nimitys, jolla on vähän ikävä maine. Kuka nyt sellainen haluaisi olla?

”Kuinka moni feministejä vastustava sanoisi, että kannattaa lähisuhdeväkivaltaa, vammaisten oikeuksien polkemista tai sitä, että ihmisille maksetaan huonompaa palkkaa sukupuolen tai kehitysvamman vuoksi?”

Tässäpä teille tässä bloggauksessa oikaistava harhakäsitys numero 1 korjattuna: feminismi tarkoittaa tasa-arvon puolustamista ja kaikenlaisen sorron vastustamista.

Feminismi on pitkälti syytön ikävästä maineestaan. Hankala se osaa kyllä olla, koska feminismin käsittelemät kysymykset ovat monimutkaisia ja aiheet isoja ja tärkeitä, mutta sen mustamaalaamisesta voi paljolti syyttää pelkoa, jonka sen julkituomat epäkohdat ja status quon haastavat ajatukset ovat synnyttäneet. Niin kauan kun keskustelu jumittaa pelkkien myyttien toistelussa ilman mitään perusteltua argumenttia, sillä ei päästä mihinkään tulokseen. Mutta vaikka myyteillä ja harhakäsityksillä feminismiä vastaan argumentointi on uuvuttavaa, näiden myyttien lähempi tarkastelu on sen sijaan todella kiinnostavaa.

Abdulkarim ja Talvitie ovat valinneet käsiteltäväkseen noin kymmenen myyttiä, jotka ovat ahkerasti yrittäneet ottaa niskalenkkiä feminismistä, ja hajottavat ne sitten alkutekijöihinsä. Heidän tekstinsä ovat herkullisia dialogeja, joissa puheenvuorot täydentävät toisiaan ja joissa he uskaltavat kysyä sekä myöntää aukot omassa tietämyksessään. Lukiessani huomasin toivovani pääseväni samaan pöytään näiden keskustelijoiden kanssa: kommentoimaan, esittämään kysymyksiä, tuomaan omat mielipiteeni ja tiedonmuruseni jaettavaksi. Montaa keskustelua olisi voinut jatkaa ja aiheita syventää edelleen; välillä luvut tuntuivat loppuvan kesken juuri silloin kun olisi halunnut jatkaa aiheen pohtimista. Toisaalta Abdulkarim ja Talvitie ehtivät reilussa sadassaviidessäkymmenessä sivussa käsitellä laajan kirjon aiheita, ajankohtaisia keskusteluja ja monipuolisesti feministisiä ajattelijoita, ja maltillinen pituus houkuttelee kirjan ääreen myös niitä, jotka haluavat napakamman yleiskatsauksen aiheeseen. Noin 10 myyttiä feminismistä ei ole, eikä sen ole tarkoituskaan olla, mikään kaikenkattava ensyklopedia feminismistä vaan se on enemmänkin keskustelunavaus, jotka kutsuu lukijansa pohtimaan asennoitumistaan feminismiin.

Tässä bloggauksessa oikaistava harhakäsitys numero 2 korjattuna: feminismistä lukeminen voi olla hauskaa.

Tämän lausunnon takana kummitteleva myytti on läheisesti sukua sille käsitykselle, etteivät feministit osaa ottaa vitsejä vitseinä / eivät ymmärrä ironiaa / eivät osaa ”höllätä nutturaa” / ovat kaikissa asioissa tosikkoja. Yhteiskunnallisista epäkohdista, syrjinnästä ja epäoikeudenmukaisuudesta lukeminen herättää kieltämättä enemmän raivon ja vihan tunteita kuin positiivisia mielleyhtymiä (lukekaa vaikka Laura Batesin Everyday Sexism niin tiedätte mistä puhun), mutta feministiset tekstit aiheuttavat myös just näin minäkin ajattelen -sielunsisaruushuutoja (esimerkiksi Roxane Gayn Bad Feministin ajatus siitä, ettei feministin tarvitse olla täydellinen vaan erehtyminen kuuluu ihmisyyteen, eikä feminismiä voi aatteena syyttää yksittäisten ihmisten ylilyönneistä), eikä huumorikaan ole vieras laji feministeille: tarvitsee vain vilkaista Liv Strömquistin suuntaan tämän väitteen vahvistamiseksi. Myös Noin 10 myyttiä feminismistä tarjoilee muutamia hulvattomia kohtia kuten esimerkkejä yrityksistä määritellä feminismi siten, että se ”kannustaa naisia jättämään aviopuolisonsa, tappamaan lapsensa, harjoittamaan noituutta, tuhoamaan kapitalismin ja muuttumaan lesboiksi” (siis count me in, missä voi ilmoittautua tällaisen feminismin kannattajaksi?). Erityisen paljon nauroin ääneen Abdulkarimin myötäilylle myytistä, jonka mukaan feminismi tappaa ilon elämästä, sillä me feministit olemme harvinaisen ilotonta porukkaa:

”Feminismi tappaa ilon. Esimerkiksi tämän kirjan tekemisen piti olla hauskaa, mutta tästä tulikin vakavampi. Feministin elo on harmautta ja kurjuutta täynnä. Kerran luulin kuulleeni feministiystäväni nauravan. Erehdyin. Se oli sämpylän kauppatorilla varastanut lokki, joka äänteli. – – Otin uudelleen haltuun roolini vakavamielisenä ihmisenä, jonka eloa määrittelee kurjuus, katkeruus ja suklaanhimo. Se ei ole helppoa, mutta ei ole kukaan väittänyt feminismiä helpoksi.”

Abdulkarim ja Talvitie käsittelevät myyttejä peratessaan muun muassa valtaa, normeja, taidetta, sukupuolirooleja, työelämää, uskontoa ja kauneusihanteita. He ottavat dialogeissaan esille myös intersektionaalisen feminismin näkökulman, siis sen, ettei sukupuoli ole ainut syrjinnän peruste vaan sen ymmärtämiseksi ja vastustamiseksi on otettava huomioon ihminen kokonaisuutena ja hänen kokemansa syrjinnän eri perusteiden moninaisuus ja risteävyys: sukupuolen lisäksi on tarkasteltava esimerkiksi luokan, ihonvärin, seksuaalisen suuntautumisen, uskonnon ja toimintakyvyn vaikutusta yksilön kokemaan syrjintään.

Noin 10 myyttiä feminismistä on loistava kirja aloittelevalle feministille tai sellaiselle, joka tuntee feminismin etäiseksi tai hankalaksi asiaksi, mutta haluaa tietää, mistä koko käsitteessä on kyse. Erityisen loistava se on kaikille niille, jotka pitävät feminismiä kirosanana (tosin epäilen, tarttuuko kirjaan kovin moni, johon tämä määritelmä sopii) ja niille, jotka julistautuvat tasa-arvon kannattajiksi, mutta vierastavat feminismi-leimaa. Jutusteleva sävy tekee kirjasta helposti lähestyttävän ja siihen on koottu myös selitykset joillekin termeille, jotka esiintyvät usein feminismistä puhuttaessa, mikä takaa sen, ettei kärryiltä putoa vaikeampien tai enemmän perehtymistä vaativien asioiden kohdallakaan. Eipä kirja ole ollenkaan hullumpaa lukemista myöskään niille, jotka ovat perehtyneet feminismiin enemmän.

”Samalla kun tätä vihaamismyyttiä hoetaan, vahvistetaan ajatusta naisista ja feministeistä yhtenäisenä ryhmänä. Kuten naisia myös feministejä on monenlaisia. Ajat muuttuvat ja aallot seuraa toisiaan. Jokaisella sukupolvella on omat erityiset taistelunsa eikä samanikäistenkään feministien ajattelutapa ole identtinen.”

Varastaisinko?
×××× = vaatii ryöstöä

Kirjan lukeminen on poikinut myös useita upeita bloggauksia, jotka jatkavat Abdulkarimin ja Talvitien aloittamaa keskustelua: Mitä luimme kerran, Reader, why did I marry him?, Kirjanurkkaus, bookishteaparty, Ruskeat Tytöt

Minkä feminismiin liittyvän myytin sinä haluaisit murtaa?

Advertisement