J. K. Rowling – Harry Potter -sarja

Juuri meidän valintamme, Harry, näyttävät keitä me todella olemme, paljon varmemmin kuin kykymme.

J. K. Rowlingin seitsenosainen Harry Potter -sarja on kirjasarja, joka ei esittelyjä kaipaa. Kerrataanpa silti hieman. Sarjan aloittavassa Viisasten kivessä Harry on 11-vuotias poika, joka asuu sukulaistensa luona komerossa portaiden alla. Hänen äitinsä ja isänsä ovat kuolleet Harryn ollessa vain 1-vuotias ja siitä asti Harry on asunut Vernon-sedän, Petunia-tädin ja serkkunsa Dudleyn vastentahtoisessa ja vähättelevässä huolenpidossa, jossa tavallisuuteen pyrkiminen on kaiken tarkoitus. Täyttäessään yksitoista Harryn elämä mullistuu, kun hän saa tietää olevansa velho ja hänet kutsutaan opiskelemaan Tylypahkan noitien ja velhojen kouluun.

Kukin kirja kuvaa yhtä (koulu)vuotta Harryn elämässä. Sarjassa seurataan, kuinka Harry kotiutuu Tylypahkaan, ystävystyy muiden nuorten noitien ja velhojen kanssa, opiskelee loitsuja, taikavoimia ja pimeyden voimilta suojautumista ja tutustuu velhojen lempiurheiluharrastuksen huispauksen saloihin. Rowlingin luoma maailma on hämmästyttävän monisävyinen ja laaja, kekseliäs pienimpään yksityiskohtaan asti. On eläintarhallinen taikaolentoja hevoskotkista räiskeperäisiin sisuliskoihin, Bertie Bottin joka maun rakeita ja suklaasammakoita makeannälkään, taikaministeriö poliittisine valtakamppailuineen ja pieneen kiusantekoon soveltuvia käteviä taikoja sekä ikivanhoja väkeviä loitsuja.

Monenkirjavassa taikamaailmassa on myös synkempiä sävyjä: pimeään taikuuteen hurahtaneita velhoja, kaiken ilon maailmasta imeviä ankeuttajia ja ennen kaikkea lordi Voldemort, yksi maailman väkevimmistä pimeyden velhoista, joka oli marssimassa suoraan maailmanherruuteen, kunnes hän menetti salaperäisesti voimansa yrittäessään tappaa pienen Harryn. Harrylle jäi tapahtumasta muistoksi vain salamanmuotoinen arpi  otsaansa ja maine pelastajana, poikana joka elää, mutta kaikki eivät usko, että epäonninen kirous tappoi lordi Voldemortin vaan että hän on elossa, odottamassa tilaisuutta nousta takaisin valtaan.

Seitsemän kirjaa esittelevät myös melkoisen valikoiman hahmoja, joiden kehityksen  seuraaminen kantaa läpi koko sarjan. Erottuvine ja ikimuistoisine persoonallisuuksineen ja muuttuvine ihmissuhteineen he ovat yksi suuri syy siihen, miksi sarja on niin suosittu. Tässä kohtaa on pakko mainita ainakin Harryn parhaat ystävät, kaikkien kirjanörttien esikuva Hermione ja aina sanavalmis Ron sekä hänen perheensä, johon kuuluu niin jästitavaroita keräilevä herra Weasley kuin alati keppostelevat kaksoset Fred ja George. Hahmot tuovat kirjoihin aimo annoksen huumoria, jonka olemassaolo unohtuu usein taikamaailman kuvauksen ja juonenkäänteiden rinnalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Harry Potter -taikaa studiokierrokselta

Nyt seuraa tunnustus. Olin pienenä ehdottomasti sitä mieltä, että Harry Potter on pelkkää huuhaata, enkä tule ikinä koskemaan hänestä kertoviin kirjoihin. Pysyin tässä uskossa, tietämättä oikein mistä koko Harry Potterissa on kyse, neljäsluokkalaiseen asti, jolloin poimin ensimmäisen Potterin käteeni kirjastoauton hyllystä. Seuraa toinen paljastus. Se ei ollut edes ensimmäinen osa. (Mitä kaikkea antaisinkaan jos olisin saanut kokea ilon lukea Potterit ensimmäistä kertaa järjestyksessä.) Päästyäni vauhtiin luin koko sarjan. Uudelleenluin sen (tällä kertaa järjestyksessä). Luin sen uudelleen vielä kerran.

Tähän vuoteen mennessä on vierähtänyt useampi vuosi siitä, kun luin Potterit edellisen kerran. Seurasin viime vuonna kateellisena, kun muut uudelleenlukivat Pottereita, mutta minulla ei ollut aikaa siihen, ja päätin, että haluan takaisin Tylypahkaan seuraavana vuonna. Lykkäsin projektia kuitenkin aika kauan, kunnes nyt syksyllä kiskaisin kaikki seitsemän osaa kuukauteen. Enkä ole katunut yhtään Potterien parissa viettämääni hetkeä. Pottereiden lukeminen on kuin kotiin olisi tullut: se saa aikaan niin lämpöisen ja rentoutuneen tunteen. Tämä on aika iso klisee, mutta Pottereiden tiivistäminen yhteen bloggaukseen on niin mahdotonta, että sallittakoon se: Pottereihin ei kyllästy, koska niistä löytää jokaisella lukukerralla lisää. Hahmoista paljastuu lisää puolia, Rowlingin tarkasti punotusta, koko sarjan läpäisevästä juonesta löytyy runsaammin yksityiskohtia ja tarinan takaa työntyy esiin enemmän temaattista sisältöä.

Potterit ovat saaneet osakseen niin paljon suitsutusta, etten tiedä, mitä enää voisin sanoa epäilijälle, joka ei ole halunnut koskea Pottereihin. Ehkä sen, että kokeile. Jollekin Potterit ovat huuhaata vielä lukemisenkin jälkeen, mutta minä olen hyvä esimerkki takinkääntäjästä tässä asiassa. Mutta vielä varoituksen sana, jos astut ensimmäistä kertaa Tylypahkan käytäville: voi olla ettet enää halua lähteä pois.

Varastaisinko?

××××× = turvatoimetkaan eivät pidättele rikokselta

Mikä Pottereista on lempparisi?