”Niin että en minä niin tarkkaan tiennyt, mitä rakkaus on. Kestävä tai vähemmän kestävä. Ja tarvitseeko kaikkea kestää, sitä toimittajalta kysyin, tosiaan, että missä menee kestämisen raja ja eikö ihmisellä muka todellakaan ole vaihtoehtoja.”
Minna Rytisalon kehuttu esikoisteos Lempi on vahva kolmiääninen romaani Lapin sodasta. Se on tarina rakkauksista, viattomista ja murhanhimoisista, lihallisista ja platonisista, toiveikkaista ja tuomituista sekä rakkauden tuolla puolen odottavasta vihasta. Rakkaudesta ja sen tarpeesta motivoituvat sota-ajan kiirehtimät päätökset ja teot, joiden kanssa elettävä silloinkin, kun koittaa rauha, loppuun asti.
Lempin taitava rakenne koostuu kolmesta kertojaäänestä, jotka puhuttelevat poissaolevaa Lempiä, vaimoa, emäntää ja siskoa. Lempi itse ei pääse ääneen, vaan kuva hänestä rakentuu ulkopuolisten tarkkailijoiden varassa, subjektiivisesti, ristiriitaisesti ja jännittävästi. Kuten kirjan takakannessa lukee, Lempi näyttää, miten emme koskaan näe toisiamme kokonaisina, koska meidän tarinamme sivuhenkilöt ovat pääosassa omassa elämässään.
On Viljami, syrjässä asuva pientilallinen. Ujo, hieman hämmentynyt kauniilta ylioppilastytöltä saamasta huomiosta, sormuksesta jonka hän sai pujottaa tämän sormeen. On paluu sodasta, suru-uutiset karanneesta vaimosta ja tukehduttava ikävä.
”Naurettavaa, tiedän sen, mutta minun ihoni on ehjä, sydän lyö voimakkaasti, väsymättä, keuhkot vetävät ilmaa sisään ja työntävät ulos, eikä minussa ole yhtään haavaa, ei yhtään ruhjetta, ja silti, kun ajattelen lämmintä kättä vatsani päällä ja unisen hengityksen rauhaa, tyynylle leviäviä hiuksia, kaikki minussa repeää rikki.”
On myös Elli, komentelemiseen tottunut ja tottumiseen turhautunut piikatyttö, jonka Viljami pestaa auttamaan nuorikkoaan tilan töissä. Ellissä asuu viha ja katkeruus laiskottelevaa ja hienostelevaa Lempiä kohtaan, halu päästä Lempiksi Lempin paikalle.
”Totta kai minä sinut tiesin, kauppiaan leuhkan ylioppilastyttären. Ja senkin tiesin, miten siskosi oli niitä saksalaisten morsiamia, kaikkihan siitä puhuivat. Mutta että päätit tulla Viljamille! Pienen tilan nuoreksiemännäksi, sinä joka olit tottunut istumaan koulun penkillä sääret silkkisukkiin verhottuna, hakemaan isäsi kaupasta sokeria, jos mieli teki. Mitä oikein kuvittelit? Että istut pihakoivun keinussa katselemassa pikkulintuja?”
Kolmantena on Lempin kaksoissisko Sisko, joka palaa muistoissaan käänteentekevään vuoteen 1944. Sitä ennen oli siskosten välinen syvä yhteys, Kestävän rakkauden lukeminen, työt kauppalassa, saksalaisten kosiskelu. Sen jälkeen on asioita, äkkinäisiä päätöksiä, joiden muisteleminen on vaikeaa: siskosta eroaminen, saksalaisten rotutarkastukset, vääriksi osoittautuneet mielikuvat rakkaudesta ja saksalaishuoran leima.
Lempi on hämmästyttävän tiivis romaani sisältääkseen elämää kolmen (vai neljän?) ihmiskohtalon verran. Se on taitavasti rakennettu ja lumoavasti kirjoitettu esikoisteos, joka ei kuitenkaan jää vaille rosoa: halua ravistella Viljami pois toistostaan tai viedä Elli kauemmas pakkomielteestään. Lempi on kaunis, raaka ja vaikuttava romaani, jota on kehuttu syystä.
Helmet-lukuhaaste: 2. Kirjablogissa kehuttu kirja
Varastaisinko?
×××× = vaatii ryöstöä
Kuulutko sinä Lempiin hurmaantuneihin?
Lempion kyllä ihana. Olen kahdesti ostanut jo tuon kirjan itselleni, mutta kummallakin kerralla kuitenkin lopulta päättänyt antaa lahjaksi eteenpäin kun haluan tätä muillekin jakaa. 🙂 Paikkansa Blogistanian Finlandiassa ansainnut! 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Varmasti on ollut tykätty lahja! Ei haittaisi vaikka löytyisi omastakin paketista 🙂 Niimpä, ja aika hyvällä joskin tahattomalla aikataululla sain tämän luettua ja blogattua juuri ennen palkintojenjakoa.
TykkääLiked by 1 henkilö
Minulla oli kirja kerran jo lainassa kirjastosta, mutta laina-aika päättyi enkä kerennyt lukea kirjaa kuin hieman. Alku vaikutti kyllä ihanalta ja ehkä pitäisi vain näpytellä taas uusi varaus, jotta ihan oikeasti saisin tämän luettua. Näiden kaikkien kehujen jäljiltä odotukset ovat kyllä korkealla! 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Kannattaa kyllä varata uudestaan, vaikka varausjonot ainakin helmetissä ovat hurjan pitkät. Lempiä kannattaa odottaa 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Lempi oli kyllä vaikuttava! ..ja pakko kommentoida vielä, että ihana tuo sinun books to read piirros 😀
TykkääLiked by 1 henkilö
Oi kiitos 😊
TykkääTykkää
Ostin vihdoinkin tämän kirjan itselleni, mutta saa nähdä, milloin ehdin lukea sen. 😀 Jos vaikka yrittäisin tämän vuoden puolella – tarkoituksenani olisi kuitenkin lukea mahdollisimman paljon kotimaista kirjallisuutta.
TykkääLiked by 1 henkilö
Tämä sopii mainiosti projektiisi lukea kotimaista kirjallisuutta! 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Lempi on kyllä kotimaisen proosan parhaimmistoa.
TykkääTykkää
Lempi oli elämys, ehdottomasti.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kyllä, totaalihurahdin ❤
TykkääTykkää
En ihmettele!
TykkääTykkää