Jessie Burton – Nukkekaappi

”Nella on hyvillään ettei ole enää Assendelftissä – se on myönnettävä – mutta enää hänellä ei ole kotia missään, ei siellä peltojen keskellä eikä täällä kanavien varressa. Tuntuu kuin hän olisi karilla jossakin avioliiton ihanteiden ja todellisuuden välissä, mistä kaunis mutta hyödytön kaappi on puistattava muistutus.”

jessie burton nukkekaappi

Jessie Burtonin historiallinen lukuromaani Nukkekaappi sijoittuu 1600-luvun Amsterdamiin, jota siirtomaat ovat vaurastuttaneet ja jossa puhaltaa kylmä, navakka tuuli. Kauppakaupunkia hallitsee tiukan kalvinistinen kuri, joka kieltää piparkakku-ukot epäjumalankuvina ja usuttaa kaupunkilaisia vakoilemaan toisiaan. Jos joku tekee syntiä, Jumalan rangaistukseksi nostattama tulva voi koitua koko kaupungin kohtaloksi.

Maalla koko pienen ikänsä asunut Petronella saapuu kylmänkirpeään kaupunkiin paljon vanhemman varakkaan kauppiaan vaimoksi. Mukanaan hänellä on lemmikkipapukaijansa, toiveensa tulla avioelämän myötä naiseksi sekä halu olla rakastettu; vastaanottamassa häntä ovat sulhasen sijaan tämän synkkämielinen sisko ja kaksi erikoista palvelijaa. Hätäisesti, toista tuntematta solmittu avioliitto uhkaa lässähtää pelkäksi kulissiksi, kun tuore aviomies ostaa nuorikolleen häälahjaksi nukkekaapin, jolla Nella voi leikkiä olevansa vaimo, muttei olla sitä oikeasti. Vierauden keskellä Nellan on opittava periaate, joka pitää kaunpungin pinnalla: on joko uitava tai upottava.

Nukkekaappi, jonka Nella saa mieheltään lahjaksi, on ironisen tarkka kopio heidän kodistaan. Kaupungin salaperäinen miniatyristi ryhtyy lähettämään nukketaloon pienoishuonekaluja ja nukkeja, jotka ovat pelottavan tarkkoja kopioita oikeasta elämästä, Nellasta, hänen miehestään Johanneksesta, Johanneksen koirista… Miniatyristi tuntuu voivan ennustaa tulevaisuuden, eikä tulevaisuuden nukkekaapissa näytä olevan tilaa kaikille.

Nukkekaappi on kirjoja, joista kiinnostuin kauniin kannen takia. Myös takakannessa kuvailtu miniatyristin mysteeri vaikutti siihen, että otin kirjan luettavakseni. Visuaalisesti kaunis kirja Nukkekaappi kieltämättä onkin, ei vain ulkoisesti vaan myös tarkan miljöö- ja esinekuvauksen kannalta. Arvoituksellinen miniatyristi tuo takakannen lupauksen mukaisesti jännitettä suljettujen ovien takana elävän perheen ja ympäröivän, heitä tarkkailevan maailman välille, vaikkei jännitys aivan tiivisty lakipisteeseensä.

Romaani kommentoi mielestäni yhtenä tärkeimmistä teemoista naisen asemaa 1600-luvun näkökulmasta. Nellan käsitykset naiseudesta horjuvat, kun hänen avioliittonsa ei saa täyttymystään, ja hänet lähetetään leikkimään nukkekaapillaan. Hän ihmettelee kälynsä Marinin valintaa jäädä vanhaksipiiaksi ja hämmästelee Marinin aktiivista osallistumista Johanneksen liike-elämään. Lisää väriä Nellan naisen rooliin kohdistuviin pohdintoihin tuo miniatyristi, joka yhdessä miniatyyrien kanssa lähetetyssä viestissä julistaa:

”JOKAINEN NAINEN ON TULEVAISUUTENSA ARKKITEHTI”

Hienosta miljöökuvauksestaan ja tärkeästä sanomastaan huolimatta Nukkekaappi jäi varsin keskinkertaiseksi lukukokemukseksi. Harmittavasti mielenkiintoiset hahmot jäivät ohkaisiksi ja juonenkäänteet olivat aluksi lähes saippuasarjamaisen ennalta-arvattavia, vaikka tekivätkin käänteen parempaan. Romaani ei ollut ihan sitä, mitä odotin, mutta historiallisten lukuromaanien ystäviin kirja kuitenkin varmaan uppoaa, joten laittaisin suositusta siihen suuntaan.

Helmet-lukuhaaste: 16. Ulkokaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja

Varastaisinko?

××× = syyllistyn taskuvarkauteen

Minkä kirjan olet valinnut luettavaksesi kannen perusteella?

Advertisements

4 thoughts on “Jessie Burton – Nukkekaappi

  1. Marika sanoo:

    Voi, niin monia, monia kirjoja olen siepannut vain kauniin kannen houkuttelemana… Mutta toisaalta eikö kannen pitäisi heijastella kirjan sisältöä? Siinä mielessä se on ihan hyvä peruste lukuvalintaan…

    Itse kirjasta: olisin halunnut päästä syvemmälle Petronellan ja miehensä (oliko se nyt Johannes…harva pää-minä) suhteeseen. Mutta kirjasta pidin, tunnelma Amsterdamissa oli kiinnostava.

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Kyllä, tosin on kiinni kannen suunnittelusta, kuinka hyvin se onnistuu heijastamaan kirjan sisältöä.

      Meillä heräsi samoja mietteitä Nukkekapista, kiva kuulla! 🙂

      Tykkää

Jätä sormenjälkesi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s