Valmistautuminen lukumaratoniin

ystavanpaiva-logo-1

Ystävänpäivän lukumaraton lähestyy ja mikä onkaan hauskempaa kuin miettiä tulevan 24 tunnin luku-urakan kirjavalintoja! Ystävänpäivän lukumaratonia emännöi tänä vuonna Tuntematon lukija -blogin Hande, jonka postauksesta voi lukea lisää maratonista. Vielä ehtii myös ilmoittautua mukaan, jos maratoonaaminen kiinnostaa, mutta tämänkertainen mahdollisuus on syystä tai toisesta mennyt ohi.

Nimestään huolimatta ystävänpäivä ei ole ainoa päivä, jolloin maratoonaaminen on mahdollista, vaan maratoninsa voi sijoittaa myös edeltävään viikonloppuun. Tämä on loistava juttu, sillä tiistaina en millään ehtisi lukea vaan kulutan luentosalin penkkiä aamukymmenestä seitsemään illalla. Oma maratonini sijoittuu siis viikonloppuun, jonka päivistä lauantai vaikuttaa otollisimmalta vaihtoehdolta uppoutua koko päiväksi kirjojen maailmaan.

Muistan kaiholla viime maratonin metrilakuja ja täytyy täksikin kerraksi jotain herkkuja käydä vielä ostamassa, ettei maraton vain hyydy naposteltavan puutteeseen. Ravitsemuspuolta tärkeämpiä valintoja ovat kuitenkin luettavat kirjat, joista kokosin alustavan pinon.

Ystävänpäivän lukumaraton

Tietokirjapuolen vahvistukseni, Homo Deus ja Everyday Sexism ovat kumpikin kesken ja ykköstavoitteenani onkin saada kumpikin teos loppuun. Yiyun Lin Kultapoika, smaragdityttö on novellikokoelma, jolla yritän ryhdistätyä Novellihaastetta varten, Sivullinen pakollista, joskaan ei vielä kiireistä, luettavaa kirjallisuushistorian kurssille ja Lempin hain juuri tänään kirjaston varausjonosta. Näillä käyn lukumaratonin kimppuun, toivottavasti menestyksekkäästi!

Osallistutko Ystävänpäivän lukumaratoniin? Oletko tehnyt lukusuunnitelmia?

Advertisements

10 thoughts on “Valmistautuminen lukumaratoniin

  1. Meri sanoo:

    Voih, ihanaa maratonia! Olen kateellinen, lukumaratoonaaminen on niin kivaa! Itse en kuitenkaan ehdi osallistua tällä kertaa, mutta bongasin sun kasasta lukuvuoroaan myös mun hyllyssä odottavan novellikokoelman, joten jospa novellin verran ehtisin lukea viikonloppuna! Hyviä lukuhetkiä!

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Onneksi tämä ei ole sentään viimeinen lukumaraton, toivottavasti pääset seuraavalla kerralla mukaan! 🙂 Samaa toivon minäkin, minulla on ollut paha tapa jättää novellit roikkumaan mutta jospa nyt lukisi niitäkin. Kiitos!

      Tykkää

  2. Jenni/sivu sivulta sanoo:

    Menestyksekästä maratonia. Naposteltavat täytyy olla kunnossa! 😀 Itse en valitettavasti tähän maratooniin kerkeä osallistumaan.

    Tykkää

  3. Hande sanoo:

    Tsemppiä maratoniin! Itse maratoonaan vasta tiistaina – kun minulla on kerran mahdollisuus, haluan maratoonata varsinaisena ystävänpäivänä. 😀 Itsellänikin on pino katsastettuna, ja odotan innolla, että pääsisin tarttumaan niihin (on kamalaa yrittää hillitä itsensä, kun seurailen jo muiden maratonien edistymistä) 😛

    Tykkää

  4. Laura sanoo:

    Hienoja kirjoja! Luen juuri (muun muassa, luen taas varmaan sataa yhtaikaa :D) Hararin Sapiensia, mutta innostuin jo nyt kun huomasin että sitäkin saan vielä tuonkin kirjan jälkeen lisää! Homo Deus kiinnostaa jo valmiiksi. 🙂 Odotan näistä kaikista innolla ajatuksiasi, tsemppiä maratoniin! Pitäisi varmaan joskus itsekin osallistua. 🙂

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Haha, usean kirjan lukeminen yhtä aikaa on niin tuttua 😀 Homo Deus jatkaa aika lailla Sapiensin linjaa, joten jos tykkäät Sapiensista, uskallan sanoa, että Homo Deusista innostuminen on myös paikallaan. Kiitos! 🙂 Ja mikä ettei, maratoonaaminen on hauskaa! 🙂

      Tykkää

Jätä sormenjälkesi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s