Virginia Woolf – Majakka

”Ihminen tarvitsi viisikymmentä silmäparia, hän tuumi. Viisikymmentä silmäparia ei riittänyt pääsemään perille tuosta naisesta, hän aprikoi. Yhden niistä täytyi olla  täysin sokea rouva Ramsayn kauneudelle. Kipeimmin tarkkailija tarvitsi jotakin salaista aistia, hienoa kuin ilma, joka voi tunkeutua sisään avaimenreiästä ja ympäröidä kohteensa tämän istuessa kutomassa, puhumassa äänettömänä ja yksin ikkunan ääressä, joka imi itseensä ja taltioi, samalla tavoin kuin ilma laivan savun, hänen ajatuksensa, kuvitelmansa, halunsa.”

virginia woolf majakka blogi arvostelu

EDIT: Luin Majakan uudelleen muutaman vuoden jälkeen ja silloinen lukukokemus oli varsin erilainen. Toisen lukukerran jälkeisiä mietteitäni voi lukea täältä.

Virginia Woolf on yksi modernistisen kirjallisuuden suurimmista nimistä ja feminismin edelläkävijä. Vuonna 1927 ilmestynyt Majakka on yksi hänen tunnetuimmista teoksistaan, joten sillä on kiistämätöntä klassikkoarvoa.

Majakka on kirja, jossa ei varsinaisesti tapahdu paljon vaan se keskittyy pohdiskelemaan ihmissuhteita, erityisesti vahvan naisen vaikutusta lähipiiriinsä. Romaanin keskiössä on Ramsayn perhe, luomisen tuskaa filosofin ammatissaan kokeva herra Ramsay ja hänen puoleensa vetävä ja vahvatahtoinen vaimo rouva Ramsay lapsineen, sekä heidän ympärilleen kertynyt tuttava- ja ystäväjoukko, joka viettää kesää huvilassa Skyen saarella. Kirjan ensimmäinen osa koostuu saarella vietetystä huolettomasta ajasta, kävelyretkistä, suunnitelmista soutaa läheiselle majakalle ja keskusteluista, joiden kesken puhujat unohtuvat pohtimaan aivan muita asioita kuin puheenaihetta. Toisessa osassa huomio siirtyy huvilaan, josta vieraat ovat lähteneet ja joka rapistuu hylättynä. Kolmannessa osassa osa tuttavajoukkiosta palaa takaisin tavoittelemaan muistoihin jääneen kesän huolettomuutta.

Romaanin hallitsevin piirre on kerronnan tiuhaan vaihtuva näkökulma. En muistaakseni ole aiemmin törmännyt kirjaan, jossa ehkä yhtä tai kahta poikkeusta lukuun ottamatta kaikki henkilöt pääsevät ääneen. Jollain tavalla myös huvila, jossa seurue oleskelee, pääsee esittämään oman näkökulmasa ja tuo lukijan iholle huoneiden läpi virtaavat ilmavirrat sekä ruokakomeron lattiatiilien välistä työntyvän ohdakkeen. Näkökulmien moneus paljastavat tapojen kirjon, jolla ihmiset tarkastelevat toisiaan ja muodostavat niiden pohjalta mielipiteensä tuttavistaan. Mielikuva toisesta on aina subjetiivinen ja vaihtoehtoinen.

Lähdin lukemaan Majakkaa aivan sokkona. Tunnen Woolfilta vain hänen maineensa, yhtään teosta en ole lukenut. Majakka-painokseni ei myöskään tarjonnut mitään vinkkiä kirjan alkuasetelmasta, juonesta tai teemasta: siinä ei ole takakansitekstiä eikä edes kansikuvaa. Sokkona lukeminen on välillä virkistävää, mutta tässä tapauksessa se ei oikein toiminut. Usein, nopeasti ja huomaamatta vaihtuvien näkökulmien takia varsinkin alussa oli hankalaa erottaa, kenen suulla puhutaan ja kenestä. En osannut päätellä, ketkä hahmoista ovat merkittäviä ja ketkä eivät.

Päädyinkin aloittamaan romaanin alusta noin sadan luetun sivun jälkeen, minkä jälkeen kerronnan rytmiin oli paljon helpompi päästä. Jos aikataulu (romaani oli luettava ja siitä oli kirjoitettava lyhyt essee viikon sisään) olisi antanut myöten, olisin lukenut koko romaanin kahdesti. Majakka on romaani, joka pitää lukea kiirehtimättä, pysähtyen itsekin kuuntelemaan aaltojen pauhua ja ihmismielessä tapahtuvia liikahduksia, jos siihen haluaa päästä kunnolla sisälle.

Lukukokemukseni jäi hieman vajaaksi, eikä kerrontatekniikka miellyttänyt aluksi ollenkaan (myöhemmin ajateltuna se on nero), mutta Majakka oli oiva kurkistus modernistiseen kirjallisuuteen ja Virginia Woolfin tuotantoon. Lukulistallani on Woolfilta vielä ainakin Mrs Dalloway, jonka uskon uppoavan Majakkaa paremmin.

Varastaisinko?

××× = syyllistyn taskuvarkauteen

Millainen mielikuva sinulla on Virginia Woolfista?

6 kommenttia artikkeliin ”Virginia Woolf – Majakka

  1. mirzu sanoo:

    Ah, onpa kiva lukea toisesta Woolfin teoksesta! Itse luin juuri omaa kurssia varten Woolfilta Orlandon, josta en niin välittänyt – Woolfin kerrontatekniikka ei tuossa kyllä mitenkään tullut itselle selkeäksi. Olisi pitänyt itsekin varmaan lukea se uudelleen, pariinkin kertaan, mutta kurssin aikataulu ei antanut periksi.
    Majakka kuulostaa ehkä helpommin lähestyttävältä tuon monipuolisen näkökulmatekniikan kautta! Taidan silti hetkeksi jättää Woolfin rauhaan kuitenkin. 🙂

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Orlando kuulosti kiinnostavalta, kun joku puhui siitä jossain (onpa selvä muistijälki), joten voi olla että pääsen vertaamaan sitä tähän joskus. Aika osuvasti ilmaistu, minustakin tuntui Majakan jälkeen, että jätän Woolfin rauhaan hetkeksi 😀

      Tykkää

  2. Katri sanoo:

    En ole lukenut mitään Woolfilta, yritin aloittaa Room Of One’s Ownin, mutta totesin sen olevan liian kiemurtelevaa englantia, että olisin ymmärtänyt sitä siinä tilanteessa. Woolf kyllä kiinnostaa, ja uskoisin että tartun hänen teoksiinsa tulevaisuudessa, mutta ehkä kuitenkin suomeksi 🙂

    Tykkää

  3. Omppu/Readerwhydidimarryhim sanoo:

    Vastauksena kysymykseesi: nero

    Woolf ei ole helppoa, mutta miksi pitäisikään. Blogiaikana olen lukenut vain Voyage Out, jossa on oraalla suht kaikki Woolfin myöhemmät teemat

    Tykkää

Jätä kommentti Katri Peruuta vastaus