”Äkillisesti ja käsittämättä tämä Denisestä niin suunnaton tavaratalo paisutti hänen sydäntään eikä päästänyt tyttöä luotaan. Se täyttyi hänen ajatuksensa ja sai unohtamaan kaiken muun.”
Émile Zolan klassikkoteos Naisten paratiisi on naturalistisen suuntauksen merkkiteos ja tarkka kuvaus yhteiskunnan muutoksesta 1800-luvulla. Se kertoo pienten erikoisliikkeiden eloonjäämiskamppailusta ylellisten tavaratalojen puristuksessa ja jälkimmäisten voittokulusta.
Orvoksi jäänyt Denise saapuu Pariisiin kahden nuoremman veljensä kanssa toivoen, että voisi elättää sisaruksensa työskentelemällä myyjättärenä setänsä liikkeessä. Pienillä yrityksillä menee kuitenkin huonosti ja Denisen on etsittävä töitä muualta, hirviömäisen kiehtovan ja sitäkin armottomamman Naisten paratiisin imusta.
Denisen lisäksi Naisten paratiisin arkea seurataan tavaratalon omistajan Octave Mouret’n näkökulmasta. Mouret’lla on vimmainen halu ratsastaa uutuuden aallonharjalla, ulottaa Naisten paratiisin lonkerot kaikkialle Pariisiin ja laajemmalle sekä saada kaikki naiset tuotteidensa pauloihin. Hän näkee tavaratalon koneena, jonka suorituskyky voi rohkeilla ratkaisuilla kasvaa jatkuvasti ja piiskaa sitä alati kiihtyvään tahtiin. Myyjättärenä myös Denise saa kärsiä seurauksista: myyjien keskinäisestä kilpailusta ja ilkeilystä sekä massairtisanomisista, jotka jättävät uhrinsa täysin turvattomiksi Pariisin talveen. Nämä kaksi näkökulmaa tekevät kaupan alan murroksesta varsin kiinnostavaa luettavaa.
Niin, siitäkin huolimatta, että annoin kirjan pölyttyä hyllyssäni useamman vuoden ja syyllistyin yhdistämään sanan ”tylsyys” käsitteen ”klassikko” kanssa. Monen klassikon lukemisesta nauttineena minun olisi pitänyt jo tietää paremmin! Kaupankäynnin mekanismien yksityiskohtainen tarkastelu ja seikkaperäinen selonteko somistuksista ja hinnoista ei vain tuntunut aluksi ollenkaan innostavalta.
Sain huomata, että Naisten paratiisi on myös paljon muuta. Se on rakkaustarina, sekä naisten ja shoppailun että johtajan ja myyjän välinen. Se on työntekoon perustuva tuhkimotarina.
Niin paljon kuin yllätyksekseni pidinkin klassikosta, se syyllistyi yhteen sivu sivulta enemmän ärsyttävään asiaan: naisten halventavaan kuvaukseen. Naisten paratiisin ja etenkin Octave Mouret’n mukaan naiset ovat aivotonta massaa, joka tottelevat jokaista markkinoinnin oikkua. Kuva tarjousten kanssa kaiken järkensä menettävästä naisesta henkilöityy rouva Martyssa, joka shoppailee miehensä vararikkoon. Mouret näkee naisen ainoastaan polvistuneena hänen tavaratalonsa houkutusten alttarille, valuttamassa omaisuutensa hänen kassaansa tajuamatta, ettei ostaja hyödy tarjouksista läheskään yhtä paljon kuin tavaratalo.
Tässäkö on naisista tieteellisen tarkka kuvaus, johon Zola pyrki? Tiedostan ja tunnustan alennusmyyntien ostopäätöstä vauhdittavan vaikutuksen, mutta naisten kuvaus helposti huijattavina ja impulssejaan hallitsemattomina olioina sai minut paikoin tyrmistymään. Zolan puolustukseksi täytyy kuitenkin mainita, että hänen henkilögalleriastaan löytyy myös ostoksensa tarkkaan harkitseva, säästeliäs rouva Bourdelais. Silti: miksi Zola siivuuttaa miehet immuuneina kaupan houkutuksille? He eivät ehkä retkahda ”rätteihin ja lumppuihin”, mutta tuskinpa kulutus naisiin ja alkoholiin on yhtään ylevämpää.
Epäkohdasta huolimatta Naisten paratiisi oli positiivinen yllätys. Uppouduin siihen yllättävän helposti ja väymyksestä huolimatta lennoilla Berliiniin ja takaisin, ja se piti minua otteessaan kiitettävästi.
Varastaisinko?
××× = syyllistyn taskuvarkauteen
Kuinka paljon huomiota kiinnität lukemasi kirjan naiskuvaan?
Kirjavarkaan tunnustuksia 
Naisten paratiisi tuli tv-sarjana muutamia vuosia sitten. Jotenkin en tunnista kuvauksestasi sarjan maailmaa. Tuon suuret tavaratalot – pienpuodit vastakkainasettelun kyllä.
TykkääTykkää
En ole nähnyt kyseistä sarjaa, joten on paha ottaa kantaa suuntaan tai toiseen, mutta on hyvin mahdollista että olemme lähestyneet Naisten paratiisia erilaisista näkökulmista. Pitääpi katsoa sarja, jos se tulee joskus uusintana.
TykkääTykkää