”Japanilaisomistuksessa oleva, Panaman lipun alla purjehtiva rahtilaiva Tsimtsum upposi Tyynellämerellä 2. heinäkuuta 1977, neljä päivää Manilasta lähdön jälkeen. Olen pelastusveneessä. Nimeni on Pii Patel. Minulla on vähän ruokaa ja vähän vettä, mutta bengalintiikeri on vakava ongelma. Pyydän ottamaan yhteyttä perheeseeni Winnipegissä Kanadassa. Kaikkea apua arvostetaan. Kiitos.”
Mitä ajattelisit, jos rantaan ajelehtineesta pullosta paljastuisi vastaava viesti? Luulisitko, ettei kirjoittaja ole tosissaan? Niin minäkin olisin luullut kunnes luin Yann Martelin kynäilemän huiman selviytymistarinan.
Kun teini-ikäistä intialaispoikaa Piitä, hänen perhettään ja hänen isänsä eläintarhan eläimiä kuljettanut alus uppoaa, Pii onnistuu pääsemään pelastusveneeseen. ”Onnistuu pääsemään” muuttuu erittäin kyseenalaiseksi sanavalinnaksi hengästyttävän nopeasti, sillä veneeseen on pelastautunut hänen lisäkseen seepra, borneonoranki, täplähyeena ja bengalintiikeri. 227 päivän kuluttua poika ja tiikeri rantautuvat Meksikoon. Mitä on tapahtunut?
Piin elämä on suolavedenmakuinen, auringon kärventämä ja hienoisesti eläimen jätöksille tuoksahtava romaani, jonka vahvuus on siinä, että sitä voi lukea kahdella eri tavalla: jännittävänä eloonjäämistaisteluna tai filosofisempana tutkielmana ihmisyydestä. Piin on pantava kekseliäisyytensä ja kaikki lapsuutensa eläintarhasta oppimansa tiedot ja taidot käyttöön selvitäkseen aavalla merellä. Hänen kykynsä ajatella, jonka monesti sanotaan erottavan ihmisen eläimestä, pitää heidät hengissä, mutta lukija huomaa eläinkunnan rajojen järkkyvän pelastusveneessä. Mikä erottaa merisairaan kissapedon ja pojan, jonka on opeteltava ajattelemaan kuin eläin pelastaakseen nahkansa?
Minulle tuli pienenä yllätyksenä se, kuinka paljon Piin elämä keskittyi pelastusveneen ulkopuoliseen elämään kuten Piin lapsuuteen ja eläinten käyttäytymistä koskeviin tietoiskuihin. Selonteot saattavat kyllästyttää, mutta minä nautin erityisesti alkupuolen kuvauksesta kolmesta Intiassa törmäävästä uskonnosta, hindulaisuudesta, islamista ja kristinuskosta. Silloisena uskonnon ylioppilaskokeeseen opiskelevana abirenttuna lukupäiväkirjani ensimmäiset merkinnät ovat Piin uskonnollisuuden kartoittamista ja sekaisuudessaan huvittavat: ”kristitty (oletettavasti), kotona Ganeshan patsas -> hindu?, vähän myös muslimi koska kuva Kaaban temppelistä”. Piin uskonnollinen vakaumus – tai vakaumuksen moneus – hämmensi minua aluksi, mutta kun asiaa käytiin loistavan oivaltavalla tavalla läpi sadannen sivun paikkeilla, olin hylätä uskonnon oppikirjani siihen paikkaan. Tässä uskontodialogia tarvitsevassa maailmassa teki mieli itkeä ja nauraa yhtä aikaa, kun Pii sulassa sovussa itsensä kanssa löysi rauhan ja merkityksen kaikista kolmesta uskonnosta, mutta häntä kaitsevat uskonoppineet pitivät jyrkästi kiinni eksklusiivisista pelastuskäsityksistään. Papin, imaamin ja pandiitin väittelyn synnyttämä oivallus on loistava esimerkki hetkistä ja tunteista, joiden takia luen. Mieleni tekisi lainata tähän todistukseksi tekstiä ainakin kolmen sivun verran, mutta laittoman pitkän kappaleen takia jätän sen toiseen kertaan.
Piin ja Richard Parkeriksi nimetyn bengalintiikerin purjehdus Tyynen valtameren poikki on ällistyttävä ja toisinaan ällöttäväkin. Jo ajatus yhdestäkin päivästä pelastusveneessä villieläimen kanssa on absurdi – ja silti Martel saa minut uskomaan, että päiviä kissapedon kanssa voi kertyä yli kaksisataa. Piin elämä saa todella uskomaan mahdottomaan. Martel myös asettuu siihen kirjailijoiden sarjaan, joka raaputtaa ihmiskunnan paljon puhutun sivistyksen pintaa. Tässä ja nyt, istuessani neljän seinän sisällä tietokoneeni ääressä en voisi kuvitellakaan teurastavani kilpikonnaa; haaksirikkoisena ja nälän riuduttamana tekisin niin kaikista ahimsa-periaatteista huolimatta, aivan kuten Pii.
Ja vielä lopuksi: jos joskus joudun veden varaan tiikerin kanssa, tiedän miten toimia.
Haaste: Seitsemännen taiteen tarinat
Varastaisinko?
××××× = turvatoimetkaan eivät pidättele rikokselta
Halusin nähdä kirjasta tehdyn elokuvaversion jo ennen kirjan lukemista, nyt ihmettelen, miten tällaisen tarinan voi toteuttaa valkokankaalla. Oletko nähnyt Piin elämän elokuvana?
Kirjavarkaan tunnustuksia 
KOMMENTTI SISÄLTÄÄ SPOILEREITA!!
Oi mikä teksti! Olen nähnyt leffan ja tykkäsin siitä kyllä kovasti 🙂 Itseäni jäi häiritsemään tässä kirjassa se, mitä en tajunnut ennen kuin leffan kanssani katsonut poikaystävä sen minulle avasi: Piin sairaalassa kertoma tarina olisikin se tosi versio, ja tiikeriversio olisi hänen kehittämänsä ”harha”, jotta hän pystyisi elämään itsensä kanssa. Itse en ollut nähnyt asiaa noin vaikka totta kai se tuntuu järkevämmältä. Kai olin kirjaa lukiessani ja elokuvaa katsoessani niin naiivi, että halusin uskoa tiikeriversioon? Ja se sairaalassa kertoma tarina oli niin lyhyt ja tympeä, että ajattelin sen olevan vain keino päästä toimittajista eroon. Siitä on muutama vuosi aikaa kun luin tämän ja edelleen kuohuttaa, mitä sinä ajattelet tästä? Mikä versio oli tosi? Haluaisin todella paljon lukea tämän uudelleen, ehkä toivon että saisin uudella lukukerralla vastauksia noihin kysymyksiini 😀 Luettavaa vaan on jo muutenkin aika paljon…
TykkääTykkää
Toit esille juuri sen kysymyksen, mitä jäin miettimään pitkäksi aikaa mutta jota en halunnut ottaa esille spoilerivaaran takia. Hyvä että sinä tartuit siihen 😉
SPOILERIT JATKUVAT
Minä todella haluan uskoa, että tiikeriversio on se oikea. Niin naiivia ja absurdia: uskon mieluummin tarinaan jossa teinipoika selviää 227 päivää pelastusveneessä tiikerin kanssa kuin ihmisen eläimellisyyteen. Sairaalaversio tulee jollain tavalla todella lähelle Goldingin Kärpästen herrassa kuvaamaa sivistyksen ohutta pintaa ja kumpikin näistä on raakuudessaan pelottava. Tai ehkä ne kauhistuttavat sen takia, että ne käsittelevät ihmisyyden ”pimeää” puolta, joka – kuten esimerkit osoittavat – löytyvät kaikista meistä otollisessa tilanteessa. Haukoin henkeä kauhistuksesta, kun tajusin tiikeriversion vertauskuvallisuuden. Silti en tiedä, kumpaan uskon (tai kumpaan uskon enemmän). Pitikö Piin kertoa kammottava sairaalaversio saadakseen miehet (tai lukija) uskomaan tiikeriversioon? Pii sanoi ennen tarinaa: ”Haluatte – – tarinan joka ei yllätä teitä.” Hän siis olettaa, että miehet uskovat herkemmin sairaalatarinan, joka oli minulle lähes mahdotonta uskoa ensilukemalta. Ja silti tiikeriversio voisi hyvin olla todellisuuden torjuntaa. Ehkä Piin elämän tarkoitus on nimenomaan koetella uskomisen rajoja – ja ehkä minä olen niin mukavuudenhaluinen että pidän tiikeriversiota uskottavampana. Sairaalaversio tuli esille vasta niin lopussa, että minunkin pitäisi lukea kirja uudestaan voidakseni vertailla tarinoita paremmin. Kerro ihmeessä jos kallistut jommankumman puolelle uusintaluvussa!
TykkääTykkää
Tämä kyllä pitäisi todella lukea, vaikuttaa ihan hurjan mielenkiintoiselta. En tiedä miten se niin kauan onkin roikkunut vain luettavien listalla, mutta jospa pikimmiten saisin korjattua tilanteen! Kirjoitit tästä niin kiinnostusta herättävästi, että ehkä saisin jo ihan siksikin viimein aktivoitua!
TykkääTykkää
Minullakin Piin elämä roikkui lukulistalla luvattoman kauan, mutta se todella kannatti ottaa lukuvuoroon! Kiitos – aina vain parempi jos kirjoitukseni innostaa jonkun toisenkin tarttumaan kirjaan 🙂
TykkääTykkää
Heips! Löysin sattumalta blogisi! Ja tykästyin heti tyyliisi. Pidän Piin elämästä todella paljon. Itse jäin pohtimaan sitä, että Tiikeri kuvastaisi Piin omaa petopuolta, lihansyöjää, jonka tämä haluaa kieltää. Arvaamaton ja tumma. Ainiin ja rakastin alun laiskiais tietoutta ^^
TykkääTykkää
Moi! Hauskaa, että eksyit tänne ja pahoitteluni, että vastaaminen on kestänyt näin kauan. Pitääkin pohtia tuota tiikeriteoriaa, kuulostaa järkeenkäyvältä! 🙂
TykkääTykkää