P. D. James – Syystanssiaiset

”Hän on kuollut! Hyvä Jumala, Denny on kuollut! Hän oli ystäväni, ainoa ystäväni, ja olen tappanut hänet! Olen tappanut hänet! Se on minun syytäni.”

P. D. James - Syystanssiaiset

P. D. Jamesin Syystanssiaiset alkaa ajasta kuusi vuotta Ylpeyden ja ennakkoluulon jälkeen (jos et ole siis lukenut Jane Austenin klassikkoa, juonipaljastuksia luvassa). Merytonin juorut siitä, miksi Elizabeth Bennet suostui kaikkien inhoaman Mr. Darcyn kosintaan ovat vaimenneet, samoin kuin Pemberleyn hämmästys isäntänsä vaatimattomasta naimakaupasta. Pemberleyn lastenhuoneesta kuuluu leikin ääniä ja pian vaunut kaartavat pihaan tuodakseen Janen ja Bingleyn jälleen yhdelle vierailulle. On lady Annen tanssiaisten aatto: takkoihin sytytetään tulia, keittiössä valmistellaan herkkuja ja kukkaloisto odottaa maljakoihin asettelua.

Valmistelujen keskellä Pemberly saa kutsumattoman vieraan, kun hysteerinen Lydia saatetaan sisälle. Hän kirkuu uutisensa ja sortuu sitten nyyhkäyksiin – hänen miehensä Mr. Wickham on kuollut! Ruumis, joka metsästä löydetään, on kuitenkin kapteeni Dennyn, ja humalainen, verinen Wickham on ystävänsä murhan ainoa todistaja.

Se, että kirjailija lainaa toisen kirjailijan luomia hahmoja omaan tekeleeseensä, on mielestäni aina enemmän tai vähemmän kiistanalainen asia. Raja fanfictionin ja ”oikean” kirjallisuuden välillä hämärtyy. Toisaalta tuntuu siltä kuin rakastamansa henkilöt olisivat palanneet kuolleista, toisaalta kirjailijaa tekee mieli ahdistella uskottavuuskysymyksillä: Tekisikö Elizabeth näin? Sallisiko Austen tätä?

Kallistuin enemmän sille puolelle, että on ihanaa päästä vierailemaan Pemberleyssä pitkän tauon jälkeen, enkä analysoinut henkilöiden luonteenpiirteiden paikkansa pitävyyttä sen kummemmin. Silti Hunsfordin pappilasta saapuneesta kirjeestä tehty huomio pisti silmään positiivisessa mielessä, se on taattua Mr. Collinsia:

”Herra Collins aloitti väittämällä, ettei kyennyt löytämään sanoja osoittaakseen järkytystään ja kauhistustaan, ja löysi niitä sitten melkoisen määrän, joista harva sopi tilanteeseen eikä yhdestäkään ollut apua.”

Toisin kuin Ylpeys ja ennakkoluulo, Syystanssiaiset ei ole rakkausromaani vaan murhamysteeri, jossa Mr. Darcy ei joudu kyseenalaistamaan tunteitaan vaan luottamuksensa oikeusjärjestelmään:

”- – hänen elämänsä tai kuolemansa, on siis kiinni kahdestatoista miehestä, joiden arvioon väistämättä vaikuttavat heidän omat ennakko-oletuksensa, syytetyn puheenvuoron uskottavuus ja kanneviskaalin puhetaito.”

Kautta Euroopan arvostettu Englannin laki muuttuu käytännön tasolla kansan sirkushuveiksi. Oikeudenkäynti on yleisölle viihdyttävä jännitysnäytelmä, jonne kokoonnutaan kuin amfiteatteriin – vaikuttavin puhuja voittakoon! Onko oikeudessa annettu tuomio enemmän retoriikan ja asenteiden kuin todisteiden ja tiedon asia?

Jos olisin lukenut enemmän rikoskirjallisuutta, olisi ollut mielenkiintoista verrata 1800-luvun taitteen rikostutkintaa ja oikeudenkäyntiprosessia nykyiseen.

Viihdyin tuttujen henkilöiden kanssa, enkä suhtautunut Syystanssiaisiin vakavana jatkona klassikolle, pikemminkin yhtenä ajatusleikkinä tulevaisuudesta. Kevyenä välipalana luettuna kirja lääkitsi ikävääni Austenin aikaan, mutta yltäisi vain kahteen ja puoleen tähteen mikäli käyttäisin puolikkaita.

Varastaisinko?

××× = syyllistyn taskuvarkauteen

Oletko lukenut tätä tai muita Ylpeyden ja ennakkoluulon pohjalta tehtyjä ”jatko-osia”? Mitä mieltä olet toisen kirjailijan henkilöiden ja maailman lainaamisesta?

Advertisements

2 thoughts on “P. D. James – Syystanssiaiset

  1. Kirjaneito sanoo:

    Samaistuin ajatuksiisi, mitä tulee toisen kirjailijan hahmojen lainaamiseen. Syystanssiaiset on minulta vielä lukematta, mutta jokin vuosi sitten pohdiskelin aihetta Margaret Mitchellin Tuulen viemää – teokselle kirjoitetun jatko-osan lukemisen jälkeen.

    Luen juuri parhaillaan Ylpeyttä ja ennakkoluuloa uudelleen ja Syystanssiaiset odottelee kirjastolainojen pinossa. Kenties tartun siihen heti Austenin jälkeen.

    Tykkää

    • Kirjavaras sanoo:

      Pitää itsekin lukea uudelleen, Ylpeys ja ennakkoluulo on yksi suosikeistani, ehkä senkin takia eri kirjailijan kirjoittamaan jatkoon on vaikea suhtautua. Tuulen viemää -jatkon luin noin vuosi sitten enkä tykännyt yhtään. Siihen verrattuna Syystanssiaiset toimi ihan hyvin.

      Tykkää

Jätä sormenjälkesi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s